Hurmaavat miehet, 2 kpl

Yhdysvaltalaisen Alice McDermottin Hurmaava mies on surumielinen ja haikea tarina eräästä perheestä tai paremminkin yhteisöstä, joka koostuu irlantilaistaustaisista Amerikkaan muuttaneista sukulaisista ja ystävyksistä.

Tarina on erikoinen: siinä ei tapeta eikä kuolla sen enempää kuin elämässä yleensä, ei kiidetä tilanteesta toiseen eikä pidetä lukijaa jännityksessä. Se on kuin hiljaisella ja rauhallisella äänellä puhuttu pitkä puhe, jonka pitää päähenkilö Billyn serkun ja ystävän, Dennisin, tytär. Hän kertaa isänsä ja Billyn ystävyyttä, nykyhetkeen johtaneita tapahtumia ja samalla omaa perhehistoriaansa.

"Billy oli juonut itsensä hengiltä. Jossain vaiheessa hän oli repinyt riekaleiksi ja polkenut jalkoihinsa, niin kuin alkoholisteilla usein on tapana, sen suuren, syvä ja tiheään kudotun kiintymyksen verkon, joka liittyi osana jokaisen huoneessa olijan tunne- ja rakkauselämään."

Niin, hurmaava Billy oli juoppo. Lopulta hän kuoli viinaan. Hän pettyi pahasti nuorena rakkaudessa, mutta oliko se syy miehen kohtaloon - ehkä, mutta vain osittain, luulen. Rapakon taakse muuttanut irlantilaisyhteisö piti yhtä, kaikilla oli paljon lapsia, sisaruksia ja serkkuja, ja toisten asiat tiedettiin melkein yhtä hyvin kuin omat. Tai luultiin niin. Loppujen lopuksi edes lapset eivät voi tietää kaikkea vanhempiensa elämästä, isovanhemmista tai serkuista puhumattakaan. Sen myöntää kertojakin, vaikka tietääkin paljon. Juttuja ja muistoja oli tapana kertoilla runsaasti illanistujaisissa. Etenkin hautajaisissa, joissa Billyä muisteltiin. Rakkaudesta kirjassa puhutaan paljon. Ja myös rahan vaikutuksesta siihen, eikä se suinkaan aina ollut huono

".., että kun rakkaus puuttui, kun koko rakkauden yhtälö haihtui ilmaan, hajosi palasiksi ja heitettiin menemään, tilalle tuli rauha. Sen sinä olit oppinut: ihmisellä on niistä jompikumpi, ja toisesta maksetaan toisella."

Tarinan rakenne on kiinnostava, se kiertyy auki kerroksittain, kierros kierrokselta. Siinä on makuuni hiukan liikaa maisemien, säiden, valotilanteiden ja asumusten yksityiskohtaista kuvausta, mutta toisaalta kuvailu sopii verkkaiseen tarkkailuun, jota kertoja tekee, kuin muistiinpanoja ajatuksissaan. Tällä vauhdilla lukija ehtii hyvin muodostaa kuvan tapahtumapaikoista mielessään.

Miellyttävä rauhallisuus tarinasta jää, sillä mikään ei ole liian järkyttävää, liikuttavaa enintään. Siinä mielessä kirja on hyvä muistutus ja virkistävä poikkeus kovien, äärimmäisyyksiä etsivien kirjojen tulvassa. Nostalgia on vahva; katse on koko ajan tiukasti menneessä, tulevaan ei edes viittailla. Viesti on kaiken sattumanvaraisuus - olisivatko asiat menneet toisin jos... Myös syyllisyyttä ja vastuuta käsitellään, erään tärkeän valheen kautta. Inhimillinen, mutta melko kaukaiseksi jäävä tarina. Johtunee siitä, että kertoja pysyttelee itse anonyyminä tarkkailijana, ja on lisäksi etäällä kuvauksensa kohteesta. Tunnemyrskyjä ei nouse.

Muualla: Omppu kertoo McDermottin kirjasta Someone, mutta kaikki sanottu sopii myös Hurmaavaan mieheen.

Alice McDermott: Hurmaava mies. Otava 2001. Sininen kirjasto. Suomennos Kristiina Drews. Alkuperäiskirja Charming Billy on vuodelta 1998, jolloin se voitti National Book Awardin Yhdysvalloissa. En löytänyt suomiversiosta kuvaa ja lukemani kirja on jo kirjastossa, joten käytän NPR Booksin kuvaa. Sama kuva on myös Amazonissa ja Barnes & Noblesilla, joten lienee alkuperäinen kansi.

Toinen hurmaava miehemme on David "Sinä päivänä" Nichollsin Varamies (The Understudy), joka ilmestyi vihdoin suomeksi. Luin ja esittelin aikanaan alkuperäisversion, ja nyt luin ansiokkaan suomennoksenkin. Enemmän nauratti tällä kertaa, täytyy myöntää. Ymmärsin kai enemmän, tai suomentaja on taitava.

Muualla: Lumiomenan mielestä sujuva, vaikka sisältää turhaa kohkaamista. Hän ehdottaa siitä brittikomediaa, mikä varmasti toimisi erinomaisesti (toim. huom.).

Davic Nicholls: Varamies. Otava 2014. Suomennos Sauli Santikko.