Elävää kuvaa

perjantai 8. elokuuta 2014

Murhenäytelmä

Jälleen kirja, jonka jälkeen piti hetkeksi keksiä muuta tekemistä kuin lukemista, sen verran selkäpiitä kylmäsi. Murhenäytelmä on nimensä mukainen, joka on suorasukainen käännös sisällöstä, alkuperäisnimi (tapahtumapaikan nimi) olisikin ollut suomalaiselle lukijalle käsittämätön.

Kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti Asta Eicher löytää uuden rakkauden kirjeenvaihtopalstalta. Toivo herää: kääntyisikö onni, saisiko nainen miehen rinnalleen ja saisivatko lapsen huolehtivan isäpuolen? Kirjan nimestä jo arvaamme, ettei niin käy. Käy paljon pahemmin.

Vaikka tragedia tapahtuu kirjan alkuvaiheissa ja loppuosa menee sitä selvitellessä, pitää Phillips jännitystä yllä koko tiiliskiven verran. Pahaenteinen, välillä näennäisen rauhallinen ja jopa mystisen unenomainen tunnelma väijyy lukijaa jatkuvasti ja kaappaa huomion loppuun asti.

Tarina perustuu - valitettavasti - tositapahtumiin. Phillipsiin tapahtuma Amerikan pikkukaupungissa vuonna 1931 on tehnyt suuren vaikutuksen, ja hän osaa upeasti kutoa sen ympärille kaunokirjallisen verkon, joka vangitsee. Kauhun tunnelma syntyy suurelta osin faktoista, joita kirjailija esittää: mukana on todellisia valokuvia ja otteita aikansa asiakirjoista ja lehtijutuista.

Asta ei löydä rakkautta, vaan kuoleman. Sama kohtalo odottaa monia muita naisia, joita kirjeystäväherra kosiskelee, rahojen toivossa, kuten käy ilmi. Auervaara-ilmiöstä puhutaan meillä naureskellen, mutta psykopaatteja on ollut ja on edelleen oikeasti olemassa, eikä se naurata. Arvaamattomuus ja täydellinen piittamattomuus muiden tunteista ovat armottomia iskuja niiden kasvoja päin, jotka yrittävät selittää tapahtumia.

Emily yrittää. Hän on lehtinainen, joka tekee tapauksesta juttuja toimeksiantajalleen, mutta jää siihen kiinni enemmän kuin ammattimaisesti kuuluisi. Sinkkunainen löytää uusia puolia itsessään näiden menneiden tapahtumien tai niihin tutustumisen kautta. Tapahtumat muuttavat hänen elämänsä monin tavoin. Jotenkin mystisesti mutta lukijalle täysin ymmärrettävästi hän tuntee syvää yhteyttä kuolleeseen perheeseen, etenkin tytär Annabeliin. Mutta selviävätkö vanhat arvoitukset ja saako syyllinen rangaistuksensa? Mitä jälkeenjääville jää?

Kirja on niin rakenteeltaan kuin tekstiltäänkin taitava ja laadukas, vetävä lukuromaani. Hieno, jännitteinen ja monipolvinen tarina, joka edustaa kunniakkaasti Tammen Keltaista kirjastoa. Toi tunnelmaltaan ja kurjien kohtaloiden ihmisiltään mieleen Oatesin, mutta ei ole niin karu, vaan runsaampi, rönsyävämpi ja maagisempi. Pidin siitä, että erilaisia elementtejä ja langanpäitä on paljon. Pidin myös siitä, että kirjailija muistuttaa meitä siitä, että ennen verkko- ja someaikojakin on osattu käyttää mediaa niin hyvään kuin pahaan. Ja siitä, ettei psykopaatti nettiä tarvitse. Vanhat hyvät ajat eivät olleet pelkästään hyviä.

Muualla: Leena Lumi tuntee Phillipsiä enemmänkin. (Minulle kirja oli kirjailijan ensimmäinen, ja hieman epäilen, etteivät laulavat kaskaat ja soljuvat tajunnanvirrat olisi minun juttuni.)  Mummo matkalla ei viehättynyt, eikä kirja hänen mielestään sovellu Keltaiseen kirjastoon. Ullan mielestä kirja on Phillipsin paras ja toi mieleen Kate Atkinsonin Elämä elämältän ja Alice Hoffmannin Punaisen puutarhan.

Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä. Tammi 2014. Suomennos Kersti Juva.


12 kommenttia:

  1. Voih tuo on hyvä kirja. Pidin myös esittelystäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Ulla! Olen ajatellut, ettei Phillips olisi minun kirjailijani, mutta tämä kirja ainakin on.

      Poista
  2. Tämä vaikuttaa niin huikealta! Olen lukenut jonkin verran Phillipsiä ja pitänyt paljon. Vielä en ole tätä lukemassa, mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö vaan?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on käsitys, että tämä on aika erilainen kuin Phillpisin aiemmat. Mutta nautin tästä kovasti. Jotenkin nämä tiiliskivet kiehtovat nykyisin. Ja totta kai, ei tämä vanhene. Jos rikos tapahtui jo 1930-luvulla, niin muutama vuosi sinne tänne ei sitä muuta. Ja tarkoitan myös tekstin tasoa. Eli kyllä kannattaa lukea vaikka vähän myöhemminkin. Minä aion lukea Phillipisin aiempia, mutta en kyllä odota liikoja, arvioiden mukaan kuulostavat vähän vierailta minulle.

      Poista
  3. Arja, tämä on tosiaankin erinomainen ja minullekin tuli mieleen Oates, vain sillä erolla, että Oates ei päästä lukijaansa ihan näin helpolla.

    Jos pelkäät laulavia kaskaita, lue sitten Suojelus, minusta se on ehdottomasti Phillipsin paras. Nyt kävi vain niin, että sain uuden seurattavan suosikkikirjailijan eli kiva juttu,

    Hieno analyysi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena Lumi, Oates on tosiaan karumpi ja jotenkin tiukempi otteessaan. Ja ilman muuta noudatan neuvoasi Suojeluksen suhteen. Jos tämä on suosikkikirjailijoitasi, niin pakko tutustua enemmän, tiedän, että sinulla on varma maku. Vaikka pidätkin laulavista kaskaista ja tämäntyyppisestä minua enemmän. Mutta tästä olemme ainakin samaa mieltä, erinomainen"

      Poista
  4. Tämä on alkanut kiinnostaa minua kovasti, ja koetan syksyn mittaan ehtiä Phillipsin pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla sitten mietteitäsi näistä! Itse yritän lukea ainakin tuon Suojeluksen, jota Leena Lumi suositti.

      Poista
  5. Koitan tätä itse tarpoa läpi, viikon verran olen lukenut ja reiluun puoliväliin päässyt eli erittäin hitaasti edennyt. Erittäin pitkästyttävä, mutta pitäähän se tarina saada loppuun selvitettyä, kun se itsessään on kiinnostava. Tyyli vain on niin kovin hidastempoinen makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, Jane, minä koukutuin kovasti, se tunnelma on niin intensiivinen. Mutta totta, ettei aikoihin mitään varsinaisesti "tapahdu". Tosin minulle nekin tapahtumat olivat riittäviä pitääkseen jännitystä yllä. Koko ajan enteilin jotain pahaa ja vielä pahempaa.

      Poista
    2. Tuon enteilyn tunteen takia en pysty lukemaan tätä sängyssä ennen nukahtamista, kun ei yhtään tiedä mitä on nurkan takana! Tarina itsessään kiehtoo ja on hienoa että Phillips on siihen tarttunut, mutta tiivistää olisi voinut.

      Poista
    3. Onhan se aika tiiliskivi, mutta minä - vaikka olen melko kärsimätön lukija - en pitkästynyt, kumma kyllä. Tämä on niitä kirjoja, joiden lumoa on vaikea faktoilla selittää, se täytyy kokea.

      Poista