Yö nielee päivät

Kun olin lukenut tätä kirjaa hetken, ajattelin, että Sahlberg on ehkä nero. Lisäksi hän nykyään tehtailee tiiliskiviä: loistelias Herodes on painavaa tavaraa kaikin tavoin, ja tämä uutukainenkin sisältää yli 600 sivua nautinnollista tekstiä. Älä pelästy sivumäärää tai synkkää kantta - lukeminen ei silti ole vaikeaa, vaan herkkua laadukkaan, runsaan tekstin ystäville.

Ollaan Göteborgissa 70-luvulta alkaen aina 2000-luvulle asti. Alussa suomalaisia muuttaa Ruotsiin sankoin joukoin, kun vakituinen työpaikka ja oma Volvo siintää haaveissa. Sinne muuttaa myös Jakobsson. tuo ihmisgorilla, joka jo valtavan kokonsa avulla jo herättää kunnioitusta ja pelkoa siellä, minne sattuukin kuljeksimaan.

Sattuu kuljeksimaan piireihin, joissa harrastetaan päivänvaloa kestämätöntä liiketoimintaa. Koska on muitakin keinoja rikastua kuin tehdä tehtaalla kahdeksasta neljään. Ystäväksi ja liikekumppaniksi tarjoutuva näpsäkännokkela Robban näkee silmänräpäyksessä mahdollisuudet, ja kumppanuudesta muodostuu molempia osapuolia hyödyttävä.

Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää työtä. Myös kivikasvoinen jättimiehemme on inhimillinen ja kaipaa rakkautta. Ja hän löytää Siirin, tai paremminkin Siiri hänet. Lounasravintolan pitäjänä Siiri on yrittäjähenkinen käytännön ihminen ja arvostaa toista samanlaista. Turvallisuutta, jota Jakobssonin laaja hartianseutu hänelle tuo. Se ei kuitenkaan ihan riitä, kuten tulemme huomaamaan. Siiri hukkuu pulloon. Lopullisesti Jakobssonin ei kuitenkaan tarvitse elää yksin. Hän saa perheen ja viisaan Aune-vaimon, vaikka aina tunteekin olonsa ulkopuoliseksi. Hän ei vain ihan ole inessä, missään. Siirtolaisen perusongelma?

"Jakobsson ei ole kuitenkaan alistuvaa sorttia; hänen kiistattoman uljas olemuksensa kätkee totisen ylpeyden ja kyvyn vastarintaan."

Siirtolaisuuden ikävät puolet käyvät kirjasta terävästi ilmi, kärjistettyjen henkilöiden kautta. Kun mamut Afrikasta ja Lähi-idästä alkavat vallata alkaa, suomalaiset ovat jo enemmistö ja lähes originaaleja tässä joukossa. Mutta jos joku on kuvitellut, että suomalaiset solahtivat ruotsalaisten sekaan kuin tuorejuusto herkkusieneen, niin selväksi tulee, että niin ei käynyt eikä käy. Selkeä kastijako on voimissaan, eikä siitä pääse edes 50 vuoden asumiskokemuksella.

Alamaailmakuvaus lähenee dekkarimaisuutta. Nyt tiedämme, miten Palmen kävi kuinka kävi. Muita ajanjaksolla päivänpolttavaa asiaa esitetään viiittellisemmin. Miehen perusolemus, se tulee selväksi, niin Palmen kuin muidenkin kautta. Mikä mielessä silloin, kun hätä on suurin? Naisen rinta. Äiti, vaimo tai rakastajatar, tissi on perusturva.

Mutta se Jakobsson. Lukija tuskastuu: Miksi mies hakkaa päätään seinään? Miksei hän sopeudu? Miksi hän tekee asioita, jotka takuuvarmasti johtavat konflikteihin? Suomalainen kunniakäsitys, mykkyys ja jääräpäisyys versus ruotsalaisen iloinen mukautuja kohtaavat kerta toisensa jälkeen niin, että pää kalahtaa kiviseinään. Vammoja seuraa, pakosti. Itselle ja ympäristölle.

"Miten miehemme nyt käy? Nieleekö yö jälleen hänen päinvänsä, pakeneeko hän pimeisiin tunteihin? Pakotetaanko hänet epätoivoisiin tekoihin, kurjistuuko hän kun hyvinvointivaltio Ruotsi menee nurin? Ei hätää, hän tietää etteivät asiat niin hullulla mallilla ole."

Sahlbergin tekstiä on ilo lukea; se on fiksua, elävää ja hykerryttävää. Tarinan kertomiseen vähempikin sivumäärä olisi riittänyt, mutta mitäpä haittaa, jos hyvää on enemmän. Kertojan ääni on leppoisasti seurana: tarkkailemme Jakobssonia yhdessä hänen kanssaan. Ja tumman huumorin lisäksi pieni fantasiamainen hulluushäive sopii muuten betoninväriseen tarinaan mainiosti, tuo siihen uuden ulottuvuuden ja keveyttä raskauteen.

Oma epäsalainen kriteerini laadukkaan tekstin tunnistamiseen on se, miten helppo kirjasta on löytää lainauskelpoinen siteeraus. Tästä kirjasta niitä löytää aivan mistä vain. Teksti on täyttä ja mietittyä, Sahlberg tykittää koko tiiliskiven mitalta. Kannesta alkoi muuten mieleeni soimaan fanittamani tv-sarjan, Mad Menin, tunnari. Onhan tässä samaa teemaa, osin aikaakin. Huiput ja laaksot, nousut ja putoamiset. Yksinäisen, surkealapsuuksisen ja mitättömästä ponnistavan miehen tarina. Mutta tässä ilman hyvinistuvia pukuja ja trendiammatteja.

Miten luonnehtisin kirjaa? Se on ihmiskuvaus, pakolaiskuvaus ja ajankuvaus. Mutta eniten se on hieno tarina ja kokonaisuus. Jos niin ison sanan uskaltaisi sanoa kuin taide, niin tällaisena minä sen ymmärrän. Tapahtumat sinänsä eivät ole ratkaisevia, vaan tyyli, taito ja tunnelma, jolla kirja on tehty ja lukijalle tarjoiltu. Pitääkö vielä erikseen mainita, että nautin tästä todella paljon? Mietin myös epäkirjallisesti sitä, millaista taustatyötä Göteborgissa asuva Sahlberg on kirjaa varten mahtanut tehdä, Nuo kälyiset baarit ja hämäräveikot on elävän uskottavasti kuvattu.

Palkitkaa nyt, hyvänen aika, tämä mies sillä Finlandialla tai jollain. Sahlberg osoittaa kirjassaan sellaista tekstillä taituruutta, tuntemisen runsautta ja vakavuuden kanssa kipeän kepeää leikittelyyden taitoa, ettei kukaan voi vakavissaan väittää, etteikö hän sitä olisi ansainnut.

Kenelle? Melkein realistisen mustan huumorin lukijoille. Siirtolaisuudesta kiinnostuneille. Ruotsiin muuttaneita kateudella tai kaiholla miettiville. Niille, jotka arvelevat aavistavansa toden ja tarun hiuksenhienon eron. Inhimillisiä heikkouksia ymmärtäville.

Muualla: Anneli kuvaa osuvasti Jakobssonia. Karski miehemme haparoi ja rakastaa, sanoo Ulla.

Asko Sahlberg: Yö nielee päivät. Like 2014.