Elävää kuvaa

torstai 2. lokakuuta 2014

Värittömän miehen vaellusvuodet

Tsukuru Tazaki on nuori mies, joka elää Tokiossa säntillistä, mutta yksinäistä elämää. Hän on unelma-ammatissaan asemasuunnittelijana - onhan hän pienestä pitäen tuntenut outoa viehtymystä juna-asemiin. Tyttöystävää, sielunkumppania hän ei ole vielä löytänyt, mutta tilanne saattaa muuttua: tavattuaan Saran hän rakastuu, ensimmäistä kertaa elämässään.

Sara pistää Tsukurun kuitenkin tiukille. Koska poika kärsii Saran mielestä edelleen nuoruutensa suuresta draamasta, joutumisesta neljän ystävänsä hylkäämäksi ilman selityksiä, Sara asettaa seurustelun ehdoksi tapauksen selvittämisen. Hän haluaa aloittaa puhtaalta pöydältä, ilman pelkoa salakavalasta menneen oirehtimisesta. Tsukuru ymmärtää logiikan ja ryhtyy toimeen. Hän etsii Saran avulla entiset parhaat ystävänsä selvittääksen, miksi hänet heitettiin julmasti yli laidan.

Murakami luo herkullisen alkuasetelman, jonka kautta saamme tutustua Tsukuron ystäviin ja tapahtumien taustoihin. Etsinnöissään Tsukuro vierailee myös Suomessa, mikä tietysti ilahduttaa kotimaista lukijaa. Vihreät metsämme ja vuorokaudenvaihtelumme saavat ansaitsemaansa kansainvälistä huomiota. Outoa kyllä, samoin saa eräs tietty automerkki. Tuotemerkkejä heitellään muutenkin näkyvästi.

Murakamia lukeneille tämä teos on ällistyttävän "tavallinen"; suuria, dramaattisia käänteitä ei synny, eikä fantasia lennä huimiin sfääreihin, vaikka mystisiä unia ja tapahtumia Murakamin tapaan toki saamme lukea, samoin monia kiehtovia lyhyitä tarinoita pääjuonen lomassa. Aiempiin verrattuna kirja on nopealukuisempi ja simppelimpi. Unenomaisuus ja maaginen tunnelma lähes puuttuvat. Vaikka kirja on tavanomaisempi, se on myös hauskempi, huumori painottuu enemmän. Nasevia huomioita löytyy Tsukuron pohdiskellessa tapaamiaan ihmisiä ja paikkoja:

"Silloin tällöin kohtaa keski-ikäisiä naisia, jotka näyttävät päteviltä, mitä ikinä heidät sitten panikin tekemään, ja hän oli yksi heistä."

"Rahalla hankittu nimettömyys tuntui olevan tämän toimiston peruskonsepti."

Kyllä, Tsukuro saa selville, miksi hänet hylättiin. Syyt olivat tietysti aivan toiset kuin hän oli luullut. Hän ei olekaan muiden silmissä niin väritön mies kuin kuvitteli. Eikä maailma pyörikään vain yhden navan ympärillä. Aikuistumista, Murakamin hieman mahtipontisen juhlalliseen tapaan.

"Silloin Tsukuru pystyi viimeinkin hyväksymään kaiken, ymmärtämään sen sielunsa pohjimmaisessakin sopukassa. Kahden ihmisen sielut eivät ole yhteydessä toisiinsa vain harmonian autta, vaan pikemminkin ne ovat syvästi sidotut toisiinsa haavojensa kautta. --- Ei ole olemassa tyyneyttä, johon ei sisältyisi tuskan huutoa, ei anteeksiantoa vailla maahan valuvaa verta, ei hyväksyntää, joka ei olisi käynyt läpi tuskallista menetystä. Se tosiasia piili todellisen harmonian pohjalla."

Kirja on kehityskertomus, kuvaus miehistymisestä ja itsensä löytämisestä, jopa arkisella tasolla. Nuoruuden haasteet - epävarmuus, käsitys omasta itsestä, seksuaalisuus, omillaan pärjääminen, filosofiset mietinnät elämän tarkoituksesta, pariutuminen - käsitellään Tsukuron tarinan kautta. Tarinan, joka ei pääty, vaan oikeastaan tämän kaiken jälkeen vasta alkaa. Ja siksi jälleen kerran harmittelen, ettei Murakamin kirjoja ollut olemassa silloin, kun itse olin nuori. Luulen, että näistä saa lohtua ja ymmärrystä parhaiten vaiheessa, jossa itsekin pohtii vastaavia asioita. Nautin kyllä taitavasta tekstistä, jonka lukeminen on mukavaa ja viihdyttävää, mutta järisyttävän tasolle kirja ei yllä. Kirja tuntuu kosiskelevan uusia (nuoria) lukijoita hieman epäodotetun helpoin keinoin.

Kenelle? Nuorille aikuisille ja heistä kiinnostuneille, japanilaisuuden ystäville.

Muualla: Lohdullinen, ilahduttavakin, sanoo Annika K.  Marilelle kirja oli pettymys aiempien Murakamien jälkeen, mutta silti miellyttävää luettavaa. Myös Kristan mielestä jotain jäi puuttumaan. Maria jäi kaipaamaan Murakamin haikeansuloista tunnelmaa. Omppu sanoo komeasti romaania ohjaavan pikemminkin elämän kuin kirjallisen taideteoksen lait. Tuija oli värittömällä vaelluksella.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet. Tammi 2014. Japanista suomentanut Raisa Porrasmaa.


7 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä paljon, mutta taidankin olla sitä kohderyhmää, kenelle kirjaa ajattelit ;)

    Minulle tuli tosin tästä enemmänkin sellainen fiilis, että "aikuisempaa Murakamia". Rauhallisempaa ja realistisempaa. Mutta ehkä kun on viimeksi lukenut Kafka rannalla, niin siihen verratessa on vähän sokeakin kirjalle. Mutta pidin, aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska, että ajattelit noin! Sehän on loogista. Kyllä minäkin pidin ja erityisesti viehätyin niistä tarinoista, joita päätarinaan on sisällytetty. Se on niin... elämänmakuista. Ei ole isoa tarinaa, on paljon pieniä.

      Poista
  2. Minua jäi mieityttämään, että tahtoiko Sara Tsukurulle hyvää vai pahaa? En tiedä, mistä sain sellaisen tuntuman, että Sarassa oli jotain epäilyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, kumpaa tahtoi; en minäkään ollut vakuuttunut Saran motiiveista, kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Mutta sitten myönnyin, että okei, ehkä Tsukuro on niin ihana ja Sara niin rakastunut, että tämä voisi mennä näin. Tai ehkä Sara oli vain niin fiksu ja aikuismainen, että halusi selvittää mahdolliset esteet alta pois. Ihan itsekkäistäkin syistä (jotka ovat tässä ainoat oikeat). Jos mies muuten oli täydellinen, paitsi tämä selvittämätön asia. Mutta joo, tunnistan tuon tuntemuksesi.

      Poista
  3. Värittömän miehen vaellusvuodet jäi minulle vähän haaleaksi kokemukseksi osin kai sen takia, että ennen sitä menin ahmaisemaan 1Q84-saagan, jonka vauhdikkuuden ja dramaattisuuden jälkeen Tsukuron tarina tuntui väistämättä vähän jäiseltäkin, mutta viihdyin kyllä sen parissa!
    Aika paljon Murakamia ahmineena on vähän alkanut jo tuntua siltä, että miehellä on aina vähän samanlainen sapluuna olemassa ainakin suurimpaan osaan teoksissaan, joissa on suurta seikkailua, nuoren miehen kasvukipuilua seksuaalisuuden ja elämän suhteen ja salaperäinen nainen. Mutta kuten kommenteissa todettiin, tuo Saran rooli oli mielenkiintoisesti vähän erilainen, Tsukurua eteenpäin työntänyt aktiivinen voima. Se oli mielenkiintoista ja virkistävää. -Petter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murakamilla on tunnistettava sapluuna, mutta ei haitanne faneja - tämä kirja ei ole ravisuttavin, ainakaan 1Q84-lukeneille, kuten sanot. Minua harmittaa aina Murakamia lukiessani se, että ihan täysillä en pysty enää eläytymään; olisivatpa kirjat olleet tarjolla muutama vuosikymmen sitten, kun olin nuorempi. Olisin varmasti ollut taivaissa. Mutta nautin nytkin, vaikka vinkkisi on hyvä; kannattaa nautiskella harvakseltaan, jotta tuoreus säilyy. Taitava henkilönluoja Murakami on, kuten Sarassa nähdään. Ei aina ihan itsestäänselvää.

      Poista
  4. Kiitos Arja. Blogisi ansiosta löysin Murakamin ja luin ensi tämän Tsukurun tarinan. Eläydyin voimakkaasti, palasin nuoruuteeni ja kävin läpi omaa ulkopuolisuuttani, jota en aikaisemmin ole osannut purkaa. (Olen myös kuunnellut Lisztin pianoteoksia.) Nyt pitää jättää kirjastoon tilauksia Murakameista. Näiden kanssa tavi taittuu mukavasti.

    VastaaPoista