Elävää kuvaa

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Stieg, minä ja Millennium

Surullinen tarina: Stieg Larsson (1954-2004) ehti viisikymppisenä kuolla sydänkohtaukseen, ennen kuin hänen Millennium-trilogiansa nousi huippumenestykseen. Jopa tällainen vähemmän-dekkareita-lukeva koukuttui sarjaan ja pitää sitä aikamme yhtenä tärkeimmistä kirjailmiöistä. Se on sitä sekä luistavalla ja koukuttavalla kirjallisella sisällöllään että humaaneilta aiheiltaan, jotka kirjailijalle olivat elämätehtävä.

Oikeassa elämässä Stieg oli toimittaja, joka taisteli oikeudenmukaisuuden puolesta. Hän eli avoliitossa Evan kanssa, jonka mukaan liitto oli onnellinen ja asioista keskusteltiin paljon yhdessä.

Kun Stieg kuoli yllättäen, jäi paljon kesken. Ei ollut testamenttia, ei asiakirjaa, jonka mukaan Eva - joka eli viime vuosikymmenet Stiegin kanssa - olisi voinut hallita Stiegin jäämistöä. Siksi Stiegin lapsuudenperhe laillisena perijänä otti ohjat itselleen. He muun muassa saavat kaikki tuotot ja päättävät Millenniumin viimeisen, neljännen osan, julkaisusta, eikä Eva, joka asui Stiegin kanssa ja vastustaa "Millennium-Stiegin" ympärille luotua valtavaa teollisuutta. Se on hänen mielestään täysin Stiegin ideologian vastaista ja tämän elämäntyön mitätöintiä. Stiegin lapsuudenperheen sisäisistä suhteista kertoo mm. se, että veli tapasi Stiegin kaksi kertaa 30 vuoden aikana, ennen kuin Stiegistä tuli kuuluisa, sanoo Eva.

Hämmentävää luettavaa, sillä on vaikea ottaa kantaa toisten perhesuhteisiin. Aihe on arka ja tuo tunteen tirkistelystä yksityisyyteen. Eva painottaa omaa rooliaan Stiegin elämässä, mikä todennäköisesti on totta. Miksi ei olisi, sillä he olivat yhdessä kymmeniä vuosia. Mutta lukija kysyy: jos hän ja Stieg halusivat perhestatuksen, miksi he eivät menneet naimisiin? Ehkä pari ajatteli, että aikaa on. Mutta ei ollut. Hyvä muistutus meille kaikille, että asiat on järjestettävä kuntoon jo silloin, kun kaikki on hyvin. Reiluus ja oikeudenmukaisuus kun eivät lain edessä paina mitään, rakkaudesta puhumattakaan. Surullista, mutta totta.

Kirjana ja lukukokemuksena tarina ei herätä huraa-huutoja. Kaunokirjallinen teos se ei ole, vaikka näppärästi ja tiiviisti koottu. Kiinnostavinta antia ovat kohdat, joissa kerrotaan Millennium-kirjojen tapahtumien taustoista. Stieg Larsson herätti jo toimittajana huomiota ja sai tappouhkauksia äärioikeistovastaisuudellaan. Muistelmakirjalla on kaksi tekijää, kertoja-Eva ja jutun sanoiksi kirjoittanut toimittaja. Kokonaisuus on tunnepitoinen; uskon Evaa, mutta tuotos tuo kiusaantuneen "en olisi halunnut kuulla tätä" -olon, vaikka se antaa myös paljon tietoa siitä, mihin Larssonin loistava trilogia pohjautui.

Muualla: Kyseistä kirjaa ei blogeista löydy, mutta Millennium-sarjaa arvioi mm. Penjami. Kirjakaapin kummituksen Jonna puhuu kirjasta Miehet, jotka vihaavat naisia. Kirsi arvioi koko trilogiaa perusteellisesti.

Kenelle: Ei kenellekään. Larssonin kirjoihin koukuttuneita saattaa kiinnostaa, mutta lukeminen ei juuri anna lisätietoa muusta kuin kirjailijan ja puolison suhteesta, ja senkin yksipuolisesti.

Lopuksi lainaan WSOY:n tiedotetta 21.1.2015:

Stieg Larssonin Millennium-trilogian jatko-osa ilmestyy ensi syksynä. Romaanin kirjoittaa Minä, Zlatan Ibrahimović -kirjallaan mainetta saanut David Lagercrantz.
Se mikä ei tapa (Det som inte dödar oss) on Millennium-sarjan neljäs, itsenäinen osa. Romaani sijoittuu Stieg Larssonin luomaan tuttuun maailmaan, ja mukana ovat henkilöhahmot Mikael Blomkvist ja Lisbeth Salander. Tutuista elementeistä huolimatta romaanista tulee David Lagercrantzin teos. 

”Olisin naurettava, jos yrittäisin matkia Larssonia. Kirjoitan oman romaanini.”

Larssonin perikunta on tyytyväinen kirjailijavalintaan. Erityisesti kirjailijan perehtyneisyys omia polkujaan kulkeviin neroihin ja erikoisiin henkilöhahmoihin saa heiltä kiitosta.

David Lagercrantz on ruotsalainen toimittaja ja kirjailija. Suomessa Lagercrantz tunnetaan teoksestaan Minä, Zlatan Ibrahimović (WSOY, 2012). Zlatanista tuli kirjailijan kansainvälinen menestysteos, joka nousi myös August-palkintoehdokkaaksi.

Se mikä ei tapa julkaistaan 27.8. samaan aikaan Ruotsissa ilmestyvän alkuteoksen kanssa. Teoksen suomentaa Outi Menna, joka tunnetaan erityisesti pohjoismaisen rikoskirjallisuuden kääntäjänä.    


Eva Gabrielsson, Marie-Franҫoise Colombani: Stieg, minä ja Millennium. Minerva 2011. Suomennos Tommy Granholm.





6 kommenttia:

  1. Luin aikoinaan Millenium-trilogian ruotsiksi, kyllä ne minut imivät aika hyvin mukaansa ja katsoin myös tuon tv-sarjan. Sitten laitoin pokkarit kiertoon enkä ole niitä sen jälkeen lainkaan kaivannut.
    Erityistä on tämä ihmisen tunne siitä, että "vielä on aikaa". Ja kuitenkin lähtö voi tulla milloin tahansa. Niin moni jättää järjestelyt tekemättä, testamentit kirjoittamatta. Myös sellaiset, joista ajattelisi, että he ovat niin rationaalisia, että ovat hoitaneet asiat vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koukuttavia ovat, ihailen, katsoin myös leffan - joka oli hyvin yksi yhteen kirjan kanssa (onkohan niitä tehty useampiakin kuin yksi) ja samalta maistui. Mutta joo, ei niitä useampaan kertaan tarvitse käydä läpi, kerta riittää! Tuo järjestelyasia, ei taida itselläkään olla kunnossa. Koska onhan tässä aikaa vielä...

      Poista
  2. En usko, että aion sitä neljättä Millennium-kirjaa lukea. Ymmärsin, että sillä ei periaatteessa ole mitään tekemistä Larssonin kanssa, vaan on kokonaan toisen kirjoittajan tuotos. Keksisi itse henkilöhahmonsa eikä humputtelisi toisen työn hedelmillä.

    Moni ei tosiaan jaksa ajatella kuolemaa eläessään. Avioliittokin on melko turha instituutio muuta kuin perimisen kannalta. Sen takia ei välttis jaksa avioitumista järjestää, vaikka eipä se tietenkään maistraatissa paljon aikaa vie.

    En ole tätä kirjaa lukenut, mutta toisaalta voisi ehkä kiinnostaa. En yleensä koe itseäni tirkistelijäksi, jos kyseessä on omasta vaapasta tahdosta kirjoitetut asiat. Juorilehtien pakkopaljastukset ovat eri asia, mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmentävä kuvio; luulen kyllä itseni niin uteliaaksi, että luen tuonkin kirjan, jos se helposti käteen osuu. Evan kirjan mukaan Stiegin tietokoneelle jäi neljännen kirjan käsikirjoituksesta jo iso osa, ja perikunta yritti saada sitä haltuunsa, ilmeisesti onnistumatta, koska kone oli sen lehden omaisuutta, jossa Stieg oli töissä. Kirjasta ei käynyt ilmi, miten koneen lopulta kävi. Saiko perikunta sen ja pohjautuuko tuo tiedotteen kirja siihen? Tuskin, sillä siitä olisi varmasti mainittu. Evan kirja päättyy siihen, että hän edelleen yrittää saada immateriaalioikeuksia itselleen, koska hän halusi antaa oikeutta Stiegin työlle ja vastustaa "loputonta kaupallistamista", jollaista Stiegin työstä on tullut, tämän periaatteiden vastaisesti. Ehkä kone käsikirjoituksineen on jossain jemmassa odottamassa?

      Poista
    2. No on todellakin hämmentävä kuvio. Luin jostain myös tuosta keskeneräisestä käsiksestä, mutta samaisessa jutussa mainittiin, ettei se tulossa oleva neljäs kirja kuitenkaan perustu siihen, vaan on kokonaan jonkun "valitun" kirjoittajan omaa työtä. Minusta siis todellakin rahastusta. :(

      Minäkin kyllä pidätän itselläni oikeuden muuttaa mieltäni ja lukea sen kirjan, vaikka nyt ei tunnukaan siltä että haluan sitä lukea.

      Poista
    3. Mutta jos kyseessä on Ruotsin menestynein vientituote, kuten Eva sanoo (ehkä hieman liioitellen), onko ihme, että miehen perheessä sukurakkaus iski yllättäen kaverin kuoleman jälkeen ja kaikki mahdollinen pyritään takomaan irti... Tällaisia ihmiset ovat, eikun me ihmiset ollaan. Toistan: surullista. Ja silti ehkä luen sen halvatun kirjan.

      Poista