Helsingin kirjamessut, päivät 2 ja 3 ja päätös

Messuperjantai käynnistyi Kirjakahvilassa, jossa Pasi Pekkola (oikealla) kertoi Kiinasta. Lohikäärmeen värit on huiman ällistyttävän hyvä kirja, joka yhdistää nyky-Kiinaa ja historiallista Kiinaa suomalaiseen perheeseen ja osin myös bisnekseen. En muista aiemmin nähneeni kirjoissa vastaavaa . Nuoresta iästään ja urheilijan ulkomuodostaan huolimatta Pekkola on älykäs ja taitava kirjoittaja, joka Kiinassa asuneena tietää, mistä puhuu.

Ja vähänkö bloggarilla oli hyvä päivä: tapasin Pekkolan myöhemmin Otavan ja Liken tilaisuudessa. Kuulimme siellä tarkemmin kirjan syntyvaiheista ja kustannussoppari-ilosta. Pekkola on kirjoittanut aiemmin kirjan Unelmiensieppaaja, joka jo loi toiveikkaita odotuksia. Hän kertoi tienneensä jo varhain, että kirjoittaminen on sitä, mitä hän haluaa tehdä. Oikein, sanoo lukija!

Samassa tilaisuudessa olivat paikalla myös Tua Harno ja Antti Tuomainen. Harnon uusinta en ole vielä ehtinyt lukea, Tuomaisen Kaivoksen kyllä, ja mietteitä siitä on tulossa erikseen. Kaunista kieltä, miehisessä maailmassa. Kaivos tapahtuu nimensä mukaan kaivannaisteollisuudessa, ja yhtenä kertomuslinjana on isän ja pojan suhde. Harnon Oranssi maa vie meidät myös kaivoskaupunkiin, aina Australiaan ja äärioloihin saakka. Upeita aiheita näillä ihmisillä - mistä ihmeestä ne kumpuavat? Ja miten kunnioitettavan valtava taustatyö jokaiseen kirjaan on tehty: Harno on matkustanut ja elänyt uusimman kirjansa tekemisen kanssa Australiassa, Tuomainen tutkinut kaivostoimintaa Suomessa.

Laura Lindstedin Oneiron valittiin vuoden Toisinkoiseksi. Odotan kovasti pääsyä kirjan pariin: Lindstedt on määrätietoinen ja perfektionismiin taipuvainen kirjailija, jonka kokeilu kielen kanssa on koettava. Kuuntelin häntä perjantaina, ja kirjailija on selkeä ja varma esiintyjä - nainen, joka tietää, mitä tekee.

Suurpettymys! Suursuosikkini Asko Sahlbergin esiintyminen peruuntui! Meitä odottajia oli paljon, sillä kirjailijaa ei koskaan näe missään. Ei siis nytkään. Harmi - mutta ei huononna kirjoja yhtään. Herodes on pökerryttävä "uusi Sinuhe", Yö nielee päivät sai minut ajattelemaan, että kirjailija on ehkä nero, uusin Irinan kuolemat on takuuvarmaa työtä, vaikkei niin tajunnanräjäyttävä kuin monet aiemmat. Tai ehkä en ole sisäistänyt sitä vielä tarpeeksi pitkälle.

Loppuiltapäivästä vietin toista tuntia aikaa Jari Tervon kanssa, kuten jo kerroin. Päivän lopuksi kuuntelin Emmi Itärantaa, jonka toinen kirja, Kudottujien kujien kaupunki, herättää miellyttävän kylmiä väreitä, vaikka olen päässyt vasta alkuun sen kanssa. Se ei ole hotkaistava, vaan vaatii kunnon keskittymistä. Yleisöä oli huikean paljon, joten Itäranta kiinnostaa kovasti muitakin - syystä. Mielikuvitus, kieli ja globaalit teemat ovat vastustamattomia. Hän kirjoittaa kirjansa sekä suomeksi että englanniksi, mikä auttaa niiden vientiä. Ja ainakin Teemestarin kirja on täysin kansainvälinen kirja niin teemoiltaan kuin tekstiltään. Sen käännösoikeudet on myyty jo 18 kielialueelle.

Lauantaina Bonnier kutsui kirjabloggarit kirjabrunssille, jossa läsnä oli koko ajan peräti 8 kirjailijaa: Kaisa Haatanen, Erkka Mykkänen, Roope Sarvilinna, Inga Röning, Simo Hiltunen, Vuokko Sajaniemi ja Jussi Seppänen sekä kirsikkoina kakussa nopeammalla vierailulla tiukkojen aikataulujen kanssa elävät Katja Kettu ja Mihail Shishkin. Ei ihme, että neukkari oli täyteen ammuttu. Kirjailijat kertoivat kukin kirjastaan, mikä tietysti kiinnosti meitä kirjahulluja kovasti. Ei kun eniten, mikä yleensä voisi kiinnostaa.

Kuulimme reaktioita kustantajan soittoon kustannuspäätöksen teosta (suoraa huutoa, tärinää, epätodellista oloa), taustatyön tekemisen vaiheita, kirjailijoiden vanhemmiltaan saamia kommentteja kirjoista ja kirjojen henkilöiden luonnehdintaa (se isä eräässä kirjassa on persläpi) ja muuta, mitä keksimme kysyä. Kiitos kirjailijoille ja Bonnierille! Kirjojen taustojen tunteminen edes pintapuolisesti ja kirjailijoiden tapaaminen tuovat uutta syvyyttä kirjan lukemiseen (Katja Kettu vas.).

Kirjabloggareiden päivystyspiste kirjamessuilla on jo perinteisesti Boknäsin osasto. Lauantaina vietin siinä yhden päivystysvuoron. Hauskaa ja antoisaa kirjapuhetta taviskirjahullujen ja lukemisen ammattilaisten kanssa! Vuoron päätteeksi tapasin rakkaan, fiksun "melkeinkummilapseni", joka on jo kohta aikuinen nuori mies ja jolle käytiin ostamassa joululahja samalla.

Ilkka Niiniluotoa messuilla haastatteli Esa Saarinen. Niiniluodon uutuuskirja Hyvän elämän filosofiaa ei ole elämäntaito-opas, vaan esseekokoelma, joka haastaa ajattelemaan, miten pitäisi ajatella ja toimia viettääkseen hyvää ja viisasta elämää. Onhan filosofia viisauden ystävyyttä - Niiniluodon mukaan jatkuvaa tiedontavoittelua ja sitä, että tuota viisautta osaa myös käyttää elämässään. Niiniluodon "kirkas ajattelu" (Saarisen termi) pyrkii myös selkeyteen filosofisissa kysymyksissä; ne eivät hänen mukaansa saa jäädä hämäräksi teoriaksi lukijalle. Aktiivinen ote omassa elämässä on molempien filosofien mukaan tärkeä hyvän elämän rakennuspalikka, jos ei jopa sen perusta. Niiniluodolle kirjat ovat vauvasta alkaen olleet sekä fyysisesti että henkisesti tärkeä osa ympäristöä. Kulttuurikodin lapsena hän on kasvanut kirjalliseen maailmaan, jossa on hankala suhtautua 140 merkin twiittiviisauteen.

Kirjailijan vuodesta haastatteli Kaari Utrio JP Koskista. Utrio, jo eläkeläiskirjailija, ja tuottelias JP keskustelivat siitä, miten sattumanvaraista ja ennakoimatonta kirjailijan tulonsaanti on. Tulo voi vaihdella reilusta sadasta eurosta neljään tonniin kuussa, jälkimmäisten ollessa harvinaisia vuositasolla. Kustannussopimuksesta maksetaan puolet ennakoina ja loput myynnin mukaan, joten koskaan ei voi tietää, mitä on tulossa. Kustantamot tilittävät maksut isojen yritysten tapaan niin myöhään kuin mahdollista, jopa yli puoli vuotta myöhemmin kuin tulo on tullut. Epäilen, ettei viivästyskorkoa makseta.

Suurin osa kirjailijan tuloista - ja ajankäytöstä - koostuu muusta kuin kirjan kirjoittamisesta, vaikka romanttisesti olisi hauska toisin kuvitella. Yritysten toimeksiannot, naistenlehtien jatkokertomukset sun muut ovat elintärkeitä tulonlähteitä ja onnenpotkuja. Kirjastokorvaukset, jotka vihdoin on saatu meilläkin suurinpiirtein samalle kartalle kuin muissa Euroopan maissa, ovat tärkeä tulonlähde (lainatkaa siis kirjoja niin paljon kuin sielu sietää!), ja apurahat auttavat merkittävästi henkilöä, joka haluaa elantonsa ja perheensä elättämisen kustantaa kirjoittamalla. Herää pakosti ikuisuuskysymys, miksi Ruotsi on onnistunut kirjaviennissä ja me emme? Ehkä yksi syy siihen ovat juuri kirjastokorvaukset, jotka siellä ovat olleet aivan eri tasolla jo pitkään. Kirjailija on voinut luottaa siihen, että jotain vakituista tuloa on tulossa, ja keskittyä enemmän kirjan kirjoittamiseen kuin rahan haalimiseen keikkatöinä. Jostain syystä kirjailijat katsotaan virallisesti yrittäjiksi, joten he myös joutuvat maksamaan pakollista YEL-eläkemaksua, mutta JP:n mukaan he eivät saa muille yrittäjille kuuluvia etuuksia - saisiko aloitteleva kirjoittaja starttirahaa?

Palaan tuohtuneena messupäivään: tietokirjaraadin jätin väliin jaksamissyistä. Kuuntelin iltapäivällä keskustelua lukupiireistä. Haastattelijana oli Katja Jalkanen (kuvassa toinen oikealta) ja haastateltavina kaksi kirjapiiriä pitävää lukutoukkaa, joista Kirsi (kuvassa oikealla) Book Clubeineen oli minulle tuttu. Asiantuntijana keskustelussa oli lukupiireistä tutkimustyön tehnyt Suvi Ahola (kuvassa toinen vasemmalta). Muistan Aholan kertoneen lukupiiritutkimuksen teosta jo monta vuotta sitten, joten aihe ja julkistus tuntui hieman vanhalta, vaikka vireitä lukupiirejä varmasti edelleen toimii. Aika on kuitenkin muuttunut ja luulen, että lukupiirien kuva olisi tänään vähän toinen kuin Aholan tutkimuksessa. Ainakin nettilukupiirejä on enemmän.

Toisaalta, se fakta ei hävinne mihinkään, että kirjoja kuluttavat keski-ikäiset tai vanhemmat naisihmiset, jotka myös eniten lukupiirejä pitävät. Lukupiiri on antanut paljon osallistujilleen niin tutkimuksen kuin tilaisuudessa haastateltujen mukaan, joiden kirjarakkaus näkyi käsinkosketeltavan selvästi. Ihailen näitä lukupiirivetäjiä ja osallistujia, itse en ehkä pystyisi niin sosiaaliseen lukemiseen. Vaikka kirjamessujen lukupiiritilaisuuksiin osallistuneena olen ollut aika häikäistynyt fiksuista huomioista, mitä lukupiiriläiset kirjoista ovat tehneet. Ei ihan kevyttä lukijasarjaa, nämä lukupiiriläiset. Tietoa ja näkemystä on paljon. Samoin piirien kirjoa: jotkut kokoontuvat kirjastossa vain kirja eväänään, jotkut juovat teetä ja syövät pullaa, jotkut järjestävät kirjan teeman mukaisia viimeisen-päälle-illallisia keskustelun pohjustukseksi ja jopa tilaavat kirjailijan puhumaan kirjastaan.

Selkokirjoista kertoi Reijo Mäki, jonka dekkari on käännetty selkokielelle. Hän toimi kummina toiminnalle, ja valtikka vaihtui nyt Eppu Nuotiolle, jonka kirja selkokielistetään seuraavaksi. Myös kirjabloggari, suomen kielen moniosaaja Tuijata (vasen kuva) toimii selkokirjaneuvottelukunnassa ja julkisti Seesam-palkinnon voittajan, joka valitaan joka toinen vuosi, kuten uusi kummikin. Nyt palkinnon sai Satu Leisko selkokirjastaan Unohtunut maa, ensimmäinen fantasiaromaani selkokielellä. Tärkeää työtä, kaikilta!

Mitä jäi messuilta käteen? Hieno kirjatunnelma, tietysti, innostus ja rakkaus kirjoihin ja kirjatoiminnan monimuotoisuus. Upeat, fiksut ja kirjahullut kirjabloggarit. Ällistyttävät kirjailijat. Kolme kassillista kirjoja, joista osa ostettuja, osa bloggarina saatuja. Romaaneja, bisneskirjoja, lastenkirjoja, yksi divarilöytö miehelle eräkirjoista (A E Järvinen; ovat muuten arvokkaita, mutta on tosi siisti kappale ja toinen painos), monta joululahjaa, joista en voi kertoa enempää. Kaksi kirjaa ostin ihan itselle - Oneironin ja Me olimme ihan suunniltamme - ja yhden tilasin postitse, kun käteiset olivat jo loppu enkä jaksanut enää kivistävin jaloin käydä automaatilla. Tästä toivottavasti blogissa lisää tulevina aikoina: kyseessä on Mika Waltarin Sinuhe - sarjakuvaversiona!

Divaripuolella muuten messuilla aina tekee parhaat löydöt, uutuuksia saa kaupoistakin. Hieman himoitsin paria vanhaa Helsinki-kirjaa, joita minulla jo on pieni yhden hyllyn kokoelma, mutta hinnat ovat kovat: esimerkiksi Mika Waltarin tietokirja Helsingistä olisi maksanut 70 e, en raaskinut. Hienoa plärätä ja ihailla kuitenkin! Saralle etsiskeltiin tyttökirjoja ja löysimme hyvän tarjouksen: puoleen hintaan pari Mary Marckia ja muutama muu vanha tyttökirja.

Tapasin myös reippaan Risto Räppääjän, viehättävän Merete Mazzarellan,

sanaisan Kari Hotakaisen, hurmaavan ja kirjoista paljon tietävän Ella Kannisen ja monta, monta muuta. Missä muualla voi tavata näin laajasti kirjoista kiinnostuneita ihmisiä Sauli Niinistöstä Sami Yaffaan, Märta Tikkasesta Tommi Melenderiin, piispoista sarjakuvapiirtäjiin ja kaikkea siltä väliltä. Kolmen 10-tuntisen messupäivän jälkeen olen tänään sulatellut kaikkea hienoisessa messujenloppumelankoliassa. Mutta pian merkkaan kalenteriin ensi vuoden messut.