Olimme ihan suunniltamme

Amerikkalaisen Karen Joy Fowlerin kirjasta on ollut paljon pöhinää kirjablogeissa, ja kun vielä kuulin sen olleen Man Brooker -ehdokkaana 2014, arvelin, ettei kyse voi olla huonosta kirjasta, ja ostin sen itselleni kirjamessujen tarjouksesta.

Eikä olekaan: Rosemaryn kertomus omasta lapsuudestaan, sisaren menetyksestä ja tutkijavanhemmistaan sekä veljestään on vetävä, liikuttavakin. Taiten rakenneltu kasvutarina saa lukijan miettimään monenlaista myös omalla kohdallaan. Isoina teemoina nousevat esiin perhe, eläinkokeet ja niiden etiikka sekä muistin toiminta ja arvaamattomuus.

Viime päivien synkistä Pariisin-tapahtumistakin voi vetää yhteyden: kohtelemme toisiamme julmasti ja näyttää siltä, että olemme ajautuneet koston kierteeseen. Miten kohtelemme niitä, jotka eivät voi iskeä takaisin, millään tavalla - siis eläimiin. Olemmeko erityisen julma laji, joka lopulta tuhoaa itsensä ja monta muuta lajia siinä ohessa?

Rosemary kertoo minä-muodossa tapahtumia kuten hän ne muistaa, aivan pienestä alkaen. Iän myötä myös muistot muuttuvat ja niiden rinnalle tulee uusia tulkintoja sekä tietoa, jota lapsella ei tietenkään voi olla. Tämä tuo tarinaan dramaattisuutta ja yllättäviä käänteitä. Eikä hän vieläkään nuorena aikuisena näe kaikkea tyhjentävästi tai ei halua kertoa; epäluotettava kertoja jättää tilaa myös lukijan omille tulkinnoille. Epäkronologinen rakenne on sekin lukijaa palkitseva ja kiinnostava.

En silti ollut suunniltani kirjasta: tunnepuolella se jäi kaukaiseksi ja etenkin loppu unohtui mielestä heti, kun kirjan takakannen oli paukauttanut kiinni. Itse asiassa, unohdin koko kirjan päiviksi lukemisjaksojen välillä, ja jatkoin lukemista vain silloin, kun kirja sattui osumaan silmiini. Kovin intensiivinen lukukokemukseni ei siis ollut, vaikka tunnustan kirjan ansiot sekä tekstiltään, suomennokseltaan että aiheiltaan. Tämä oli ensimmäiseni Fowlerini: aiemmin häneltä on suomennettu Jane Austen -lukupiiri (WSOY 2006)  sekä Sarah Canaryn salaisuus (Johnny Kniga 2007). Ensinmainitusta on tehty myös leffa, romanttinen komedia, vuonna 2007.

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme. Tammi 2015. Suomennos Sari Karhulahti.

Kenelle: Eläinten ystäville, kasvukertomuksia harrastaville, perhetarinoita suosiville, tieteen etiikkaa pohtiville.

Muualla: Sisältää järkyttävän paljon mietittävää ja tunnettavaa, sanoo Kirjakko ruispellossa. Sopiva tasapaino tieteen ja tarinan välissä, sanoo Kasoittain kirjoja -Nina. Mukavasti moniäänisyyttä, sanoo Bleue Kirjapolullaan, mutta ei ollut ihan suunniltaan. Alkupuolella oli sellainen juttu, vihjaa Liina kutkuttavasti. Juuri Siinan kirja; hän myös varoittaa lukemasta HS:n kritiikkiä etukäteen, sillä se paljastaa kirjan erään suuren yllätyksen. Josta kirjoittaa Liisa Luetuissa, lukemattomissaan: koukku toimii erinomaisesti. Kirjaa on luettu blogeissa tosi paljon, juttua myös näillä: Main Kirjasähkökäyrä, Ullan kirjat, Kaisa Reetta, Pirjoliisan Kirjabrunssi, Ompun Reader why did I marry him, Lumiomena-Katja, Eniten minua kiinnostaa tie -Suketus, Kirjojen keskellä -Maija ja Niinan Yöpöydät kirjat, Kirjavinkit sekä Mustikkakummun Anna. Ja varmasti vielä jäi monta huomaamatta.