Sadie Jones: Kotiinpaluu

Kun alkaa mennä pieleen, voi mennä kunnolla pieleen, kuten Lewisille kävi. Pienestä pitäen. Vaikka häntä lapsena sanottiin etuoikeutetuksi, jo 19-vuotiaana hän oli kärsinyt kahden vuoden vankeusrangaistuksen ja palaa kotiin. Kukaan ei ollut vankilan ovella vastassa.

Kotona hän kohtaa isänsä ja tämän vaimon Alicen. Lewis oli menettänyt äitinsä jo aikoja sitten traagisella tavalla, isä uskoi tiukkaan kuriin ja auktoriteettikammon istuttamiseen ja meni pikaisesti uusiin naimisiin. Alice lähinnä pelkäsi poikaa - tai ehkä sittenkin aviomiestään.

Se tavallinen tarina, kurja lapsuus - vaikka Jonesin kuvaamana ei niin tavallinen - ei yhtään turvallista aikuista, ei ketään, joka opastaisi, neuvoisi, olisi kiinnostunut. Miksi jotkut selviävät, jotkut eivät? Lewis-parka ei saa hyvitystä mistään.

"Hän vihasi itseään, mutta hän oli tottunut siihen, eikä hän muutenkaan olisi voinut enää tehdä asialle mitään."

Tarinan myötä aukeavat taustat. Jones kuvaa tehokkaasti synkeänhelvetillistä lapsuutta pikkukaupungissa 1950-luvulla, yksinäisyyttä, hyvää tarkoittavia tai ajattelemattomia tekoja jotka johtavat aina vain mutkikkaampiin ongelmiin. Eivätkä aikuiset ole viattomia, vaan pukevat väkivaltansa kasvatukseksi, puuttumisen pelkonsa rauhanhaluksi, osaamattomuutensa ilmeettömyydeksi. Sattuu Lewisin ja hänen kaltaistensa puolesta.

"Hänellä oli omituinen tunne, joka liittyi peiliin: että hän oli koko elämänsä ajan ollut yhdellä puolella peiliä, kun taas kaikki muut olivat olleet toisella, ja nyt lasi oli särkynyt ja paksut sirpaleet lojuivat kaikkien heidän jaloissaan."

Kuten kansi kertoo, Ian McEvan-mielleyhtymää ei voi välttää; hyvän mielen kirjasta ollaan kaukana. Tumma ja pahaenteinen tunnelma, jossa tuntuu väreilevän enemmän pinnan alla kuin päällä; rikokset - julkiset mutta etenkin salatut; kasvava ahdistus, ne ovat samantyyppisiä. Jonesin aiempi suomennettu kirja Ehkä rakkaus oli totta on viihteellisempi ja kevyempi, vaikkei höttöä sekään. Viihdyin sen parissa paremmin, ja kustantajalta oli hyvä veto tuoda se markkinoille ennen nyt esittelemääni Jonesin esikoiskirjaa; eihän tätä Ehkän jälkeen voi jättää lukemattakaan. Eikä se huono olekaan, vaan erinomaisen tekijän työtä, vielä hiukan hiomaton, mutta silti valmiimpi ja vahvempi kuin monen kokeneen kirjailijan kirja koskaan.

Kenelle: Vahvan tunnelman ystäville, kipeää lapsuutta kestäville, nopealukuista romaania etsivälle.

Muualla: Hyvin kirjoitettu romaani, joka pakahduttaa kauemmin kuin kestonsa ajan, sanoo Lumiomena. Toteutus on tyylikäs, toteaa Tuijata. Huimaavan hieno teos kipeistä asioista, sanoo Krista. Katri on täynnä tunteita, mutta sanaton. Leena Lumi sanoo Jonesin kiertävän puukkoa sydämessä. Kuvaus elämän koettelemuksista, summaa Bleue.

Sadie Jones: Kotiinpaluu. Suomennos Marianna Kurtto. Otava 2016.

Rasti Helmet 2016 -lukuhaasteen kohtaan 44: kirjassa joku kuolee.