Rapsahti palkinto bloggaajakollegalta! Kiitos Tuijalle, jolle voisin vastavuoroisesti antaa palkinnon, jos hän ei olisi sitä jo monesta suunnasta saanut, ja anteeksi, että vastaamisessa kesti. Mutta nyt on sopiva hetki kertoa palkinnosta nimeltä Blogger Recognition Award, joka toimii näin:
- Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
- Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
- Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
- Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
- Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.
Paitsi blogin nimeäminen. Se oli ehdottomasti vaikeinta, enkä keksinyt mitään - mutten halunnut jumittua siihen, vaan laitoin "jotain". Pääasia oli päästä kirjoittamisen alkuun, ettei kynnys kasvaisi liian suureksi. No, en koskaan keksinyt sitä oikeaa, eli samalla työnimellä mennään edelleen. Eikä sitä enää vuoden parin jälkeen kannattanut vaihtaa, kun aloin saada kommentteja ja lukijoita. Tästä olin aidosti ällistynyt, sillä kuvittelin kirjoittavani lähinnä itselleni, onnella ehkä muutamalle kaltaiselleni himolukijalle. Pian huomasin kommentoijien olevan yleensä myös bloggaajia... Blogiyhteisö on ollut täysi yllätysbonus ja suuri motivaattori blogin pitämisessä.
Aloitteleva bloggaaja, mieti siis blogin nimi huolella. Googlaa, ettet omi jo käytössä olevaa nimeä, se on paha moka. Yleensä kyllä ihmiset ovat hienon kekseliäitä näissä, valitettavasti en kuulu itse heihin. Nimi liittyy myös blogin rajaukseen: mistä aiheesta/aiheista haluat kirjoittaa? Itse luulin alussa kirjoittavani leffoista, teatterista, musiikista... Kunnes pian huomasin, ettei onnistu millään, on pakko keskittyä johonkin. Ei riitä aika eikä oman pään resurssit seurata kaikkea, saati blogata.
Rajaus koskee myös sitä, miten paljon olet valmis kertomaan itsestäsi. Paljastatko koko nimesi, vain etunimen vai käytätkö nimimerkkiä? Suuntaus on avoimuuteen päin; nimimerkillä aloittaneista moni on siirtynyt oman nimen käyttöön, minä siirryin etunimestä koko nimen ja yhteystiedon "paljastamiseen". Bloginäkyvyydestä voi olla hyötyä ammatillisessa mielessä varsinkin, jos suuntaudut viestintään tai muihin asiantuntijatehtäviin. Ehkä siitä voi jossain työssä olla haittaakin?
Julkisesti kirjoitettu on kaikkien nähtävissä, hyvässä ja huonossa, se on hyvä muistaa, muttei sitä tarvitse säikähtää. Vaikka hätkähdin tajutessani, että kirjablogeja tosiaan seuraavat niin kustannusalan ihmiset kuin monet kirjailijatkin. En ollut tullut ajatelleeksi. Kirjablogissa on rajattava myös se, miten paljon kertoo kirjasta. Tarkka juonen selostus riipii niitä, jotka haluavat löytää lukemisissaan yllätykset itse (ja etenkin kirjailijoita), ylimalkainen arvio tyyliin "ihan kiva" taas ei kerro siitä, mikä riemastutti, mikä mätti. Oma linja on luotava tähänkin, sinä päätät!
Jos toivot paljon lukijoita, pitää tietysti markkinoida; vähintään kertoa kavereille ja muille verkostoille blogin olemassaolosta. Tosin tiedän bloggaajia, jotka eivät ole paljastaneet harrastusta edes perheelleen. Ja taas toisia, jotka ovat näkyvästi mukana kaikissa mahdollisissa tapahtumissa ja eri some-kanavissa. Lienen keskikastia, meni pitkään ennen kuin muistin edes tutuille mainita. Nyt kun blogi on vakiintunut, sen muistaa, sisältöäkin on jo tarjota enemmän. Blogille perustamani facebook-sivut lisäsivät lukijoita - minustakin on helpompi klikata fb-linkkiä kuin etsiä blogijuttuja erikseen. Kerran kokeilin jopa fb-mainontaa, kun halvalla sai, mutta se ei lukemista kasvattanut. Luulen, että kohdistus siinä osuu väärään porukkaan; se oikea löytää blogin luonnollisia reittejä eli toisten linkityksistä, kirjoja googlaamalla jne.
Muista mobiili. Blogista kannattaa tehdä responsiivinen (onko enää muunlaisia?) ja suunnitella ulkoasu niin, että sitä voi lukea helposti kännykällä, nähdä uusimmat otsikot yhdellä silmäyksellä jne. Koska kulkuvälineissä, odotustiloissa jne. on hyvää aikaa blogeja vilkuilla. Ainakin minä teen niin, ja silloin arvostan kovasti selkeää mobiiliversiota ja sellaiset merkkaan suosikkeihin.
Jos kommentoit, saat kommentteja. Kun itse on aktiivinen blogien lukija ja kommentoija, saa vastakaikua. Ja ennen kaikkea, seuraa saamiasi kommentteja ja vastaa! Unohdan nopeasti blogit, joihin ei koskaan ilmesty vastauksia, pidän tylynä. Ja tiedän, että etenkin alkuvuosina minulta meni kommentteja ohi, kun en osannut niitä seurata, hävettää! Varmaan jotain menee ohi edelleen, mutta nyt ainakin yritän, koska kommenteista saa niin paljon iloa ja tukea.
Ilosta puheenollen, se on se tärkein juttu: uskon, että aito innostus ja/tai asianharrastus näkyy ja kiinnostaa eniten, ihan ilman kikkailuita. Ja uskon (ja toivon), ettei itse otetun kuvan kehno laatu tai pieni kirjoitusvirhe sitä horjuta. Olen surkea kuvaaja ja kuvien käsittelijä, joten blogini on tylsän tekstipainotteinen. Ihailen kyllä toisten kauniita kuvia! Suosituimmat blogit eivät ole kirjablogeja, mikä on hyvä itselleen tunnustaa: lifestyle- ja muotiblogit hehkeine kuvineen hakkaavat meidät mennen tullen. Mutta erityisesti arvostan hyvää suomen kieltä ja haluan lukea blogeja, joissa ajatus saa pysyä asiassa eivätkä virheet töki. Ja kuvat ovat mieluiten itseotettuja. Jos käytät muiden kuvia, tarkista oikeudet eli hanki lupa, ettei tule korvausvaateita tai muuta ikävää bloggausiloa pilaamaan.
Ehkä paras ohje olisi: tee blogi, jollaista haluaisit itsekin lukea. Samanmieliset löytävät sen, aikanaan. Jos bloggaaminen kiinnostaa, eikun aloittamaan! Tämä on maailman paras harrastus, minkä lukeva ja kirjoittava ihminen voi keksiä - miksi, se olisi jo oman juttunsa aihe...
Vinkkejä aloittelevalle bloggaajalle löytyy myös mm. näistä kirjablogeista:
Tuijata (komeasti kantaattimuodossa!)
P.S. Kokenut bloggaaja, jos et ole vielä omia neuvojasi julkaissut, haaste on heitetty - nappaa tunnustus itsellesi, kerro niksisi ja auta aloittelijoita. Ja ihan varma, että myös me kokeneemmat luemme innolla.
Mainioita neuvoja Arja. Tuosta vastavuoroisuudesta sen verran, että itse lopetin kokonaan muutaman blogin seuraamisen sen jälkeen, kun olin niihin useita kertoja kommentoinut, eikä kommentteihin tullut edes vastausta. Jokainen tyylillään!
VastaaPoistaNiin, ihmetyttää, miksi perustaa blogi ylipäänsä, jos kommentit eivät kiinnosta. Normiverkkosivu ajaisi saman asian. Ihmettelen myös blogeja, joista kommentointimahdollisuus on poistettu. Lienee vain helppo alusta, mutta blogin perusajatus kuitenkin on keskustelun mahdollistaminen, sen takia koko formaatti on alunperin luotu. Kiitos Omppu.
PoistaTulen nyt tähän väliin, koska asiani liittyy samaan. Minäkin pidän tärkeänä, että kommentteihin vastataan. Kaikkein kauheinta on, jos vastaa vain osaan kommenteista. Olen lopettanut minäkin sellaisten blogien seuraamisen, jotka eivät vastaa kommentteihin tai joissa skipataan osa kommenteista esim. minun kommenttini. :D
PoistaJos ei kommentit kiinnosta, ne voi estää. Eivät kaikki halua kommentteja eikä mielestäni blogien perusajatus ole kommentointi ja keskusteleminen. Se on kunkin oma asia, mitä bloggaamiselta haluaa.
15-20 v sitten netin yleisökäytön räjähtäessä oli tosi hankalaa luoda verkkosivua, johon sai kommentointimahdollisuuden. Siihen tarvittiin keskivertokäyttäjää isompaa it-osaamista, oli jotain foorumeja ym. Ymmärtääkseni blogialustat keksittiin tähän tarpeeseen, ja pian alettiinkin puhua sosiaalisesta mediasta, johon blogien voi katsoa kuuluvan. Että sikäli yksi blogien perusajatus on ollut kommenttien käyttö. Mutta onhan blogialusta muutenkin helppo tapa olla verkossa läsnä, ja kommentit voi tosiaan kieltää, jos haluaa. Pidän silti sitä vähän outona yksisuuntaisuutensa takia, mutta onhan niitä monella yhteisöllä esimerkiksi, jos ei vaikka ole riittävästi käsiä kommenttien käsittelyyn, mutta haluaa kuitenkin kirjoitella itsestään jotain ja näkyä verkossa. Itse saa valita, kuten sanot.
PoistaHyviä neuvoja.
VastaaPoistaInternet on jännä paikka, tiedän monia tapauksia jotka avautuvat nettisovelluksissa asioista, joita ei voi kotona kertoa ollenkaan tajuamatta sitä, että myös läheiset voivat eksyä tämän jännän äärelle ...
Hih, ihan kuin netissä mikään salassa pysyisi. Tuo on hieno harha. Perheriitojen lisäksi vaikutusta voi olla myös vaikka töitä hakiessa. Myönteiseen tai kielteiseen suuntaan. Työnhakijaa ei saisi googlata, mutta kuka malttaa olla tekemättä niin, jos vaikka itselle haetaan uutta työkaveria.
PoistaNämä ovat oikein hyviä neuvoja.
VastaaPoistaHyvä, että et pidä fb-sivuja niin tärkeinä. Minä luulen, että en jaksaisi sitä naamakirjaa. Olen jo parissa whatsapp-ryhmässä laajennetun perheen sisällä ja sekin vie aikaa.
Juoniasia pitää painaa mieleen! Itse en ole lukijana niin kauhean tarkka niistä paljastuksista enkä lue usein kirjoja, joissa juoni olisi tärkeä, esim. dekkareita.
Ilolla, ilman muuta! Ja keskustellen.
Marjatta, kiitos! Blogin fb-sivut kyllä kasvattavat lukijakäyntimääriä, ostettu mainonta ei, on minun kokemukseni. On niin hirveästi kanavia, twitter, insta ja muuta, joissa voisi olla läsnä blogin kanssa, mutta ei tosiaan riitä aika veivata jokaista, vaikka kiva olisikin seurata ja osallistua, kun pelkkiä meili- ja viestikanavia on jo oltava monia, työnkin takia. Paljastuksia on hyvä harkita, eikä minusta juonen kertominen olekaan se juttu, vaan omat vaikutelmat kirjasta. Niitä ainakin itse haen blogeista. Juonen voi lukea kirjasta itse. :)
PoistaMinustakin neuvosi ovat - harvinaisen - hyviä, monet on jo tässä vaiheessa tätä kiertopalkintoa tullut luettua. Ja yhtä lailla kuin aiemmat olen minäkin ihmetellyt bloggareita, joilla on 'varaa' olla vastaamatta kommentteihin. Silti jotkut tapauksista ovat oikein mukavia kirjoittajia, joten itse en ole sen takia lopettanut seuraamasta, äimistellyt vain. Ehkä sekin asia on vain sitä ihmisten moninaisuutta.
VastaaPoistaMinäkään en ole fb:ssä, oikeastaan sen viemän ajan takia. Minulla on kourallinen lukijoita, mutta en oikeastaan koe sitä suosion kasvattamista niin houkuttelevana. Ajattelen sen toisaalta myös vähän velvoittavana, sen suuren suosion. Kommentit ja keskustelu ovat kyllä palkitsevia, että siinä mielessä näkyvyys on tietenkin tarpeen.
Palkitsevia ne nimenomaan ovat. Ei se suuri lukijamäärä vaan laatu... Että juuri oikeat lukijat löytäisi. Vähän se vastaamattomuus muistuttaa puhelinta, jossa puhe toimii vain yhteen suuntaan, toiset saa huudella haloota tyhjyyteen. Olisiko reilumpi poistaa kommenttitoiminto sitten kokonaan, jos niihin ei ehdi vastata? Ja nuo moninaiset kanavat, mukanaolo tuntuisi vaativan oman työpäivänsä blogin pitoon.. Kiitos Leena.
PoistaHyviä neuvoja! Jäin etenkin miettimään tekstin sisältöä ja kirjojen juonen kertomista. Mietin, onko minulla tapana kertoa liikaa juonesta. En tiedä. Tykkään tuoda esille asiat, jotka ovat puhutelleet minua eniten. On myös mukavaa muistella jotain kirjaa vilkaisemalla vanhaa postausta.
VastaaPoistaTuo oli muuten yksi tärkeä syy minullakin blogin perustamiseen; että muistaisin, mitä olen lukenut ja mitkä ovat vaikutelmani olleet. Vaikka aiemminkin pidin jonkinlaista luettujen listaa, tähän saa enemmän sisältöä ja voi luntata helposti mistä vain, missä netti toimii (lunttaan usein!). Liika juonen kertominen, jokaisella on varmaan oma rajansa, mikä on liikaa ja mikä sopivasti. Itse mietin joskus päinvastoin, että ehkä kerron liian vähän. Toisaalta edelleen olen sitä mieltä, että se ei ole minun tehtäväni, vaan jokainen selvittäköön juonen itse, minä vain kerron omista fiiliksistäni. Pakko siitä vähän on kertoa, jotta itsekin muistaisi, mistä on kyse, kuten sanot.
PoistaVoi kun kiva teksti! Mainitsit tuon vaikeuden nimetä blogi. Koska blogisi nimi on tämä, saat TAAS haasteen: Kolme viimeisintä viipaletta kulttuurista -haaste | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
VastaaPoistahttps://tuijata.wordpress.com/2016/08/01/kolme-viimeisinta-viipaletta-kulttuurista-haaste/
Kiitos Tuija, lupaan palata tähän, mutta todennäköisesti jälleen verkkaisella aikataululla :-)
Poista