Elävää kuvaa

perjantai 30. syyskuuta 2016

Mari Koppinen: Jari Sillanpää, paljaana

Joskus 1990-luvun puolivälin jälkeen kuulin työkaverini kertovan uudesta laulajasta, jolla - vaikka lauloikin tanssimusiikkia, joka ei ollut tuttua helsinkiläisille nuorille - kuulemma oli valtava lavakarisma ja mieletön show. Hieman ihmettelin tuota innostusta jonkun Kehä ykkösen ulkopuolisen tangolaulajan takia, mutta kunnioitin kollegan mielipidettä, koska hän oikeasti tunsi musiikkikuvioita. Sittemmin Jari Sillanpäästä on tullut tuttu kaikenikäisille, kaikilla kehillä.

Kuten sanottu, iskelmämusiikki ei ole omin laji rock-sukupolven kasvatille, mutta pakko taitoa ja kunnianhimoa on ihailla, ja ilmiötä. Ammattilainen on ammattilainen, alasta riippumatta. Se on myös syy, miksi halusin lukea kirjan.

Mutta tehdään selväksi, ettei kyseessä todellakaan ole mikään muistelmateos tai elämäkerta, vaan ehta fanikirja. Joka fanittaa ja avaa niin, että suorastaan nolottaa lukea, vähän kuin kampaajalla salaa Seiskaa selatessa. "Too much information!" Näin kuvaa kirjassa eräs Jarin luottohenkilöistä miehen avoimuutta asioistaan. Sama tunne tuli minulle kirjan kanssa. Kuvittelin tylsästi sen kuvaavan erään uran kehitystä, kun oikeasti keskitytään palvontaan. Uusi genre kirjaluokituksiin: elämäkertojen alaotsikoksi fanikirjat, huikean suositun Teemu-kirjan tapaan. Tavoite ei ole olla objektiivinen - edes sen vertaa kuin perinteisissä elämäkerroissa, joissa niissäkin objektiivisuus on usein hakusessa - vaan yksinkertaisesti ihailla sekä vahvistaa ihailun tunnetta ja fanien yhteisöllisyyttä.

Ja Jari on avoin: hän henkisesti heittäytyy yleisön käsiin, tässäkin. Miksi ei, hänellä on siihen rahkeita ja kiinnostuneita riittää. Hän ei ole kirjan kertojanääni, vaan siitä huolehtii toimittaja, joka on haastatellut päätähden lisäksi tämän lähipiiriä. Suurimpien fanien - ainakin läheisimmiksi päässeiden - ääni kuuluu kovimmin. Hieman tulee suodatettu vaikutelma. Jos kirjan tekijä viettää paljon aikaa mainitun piirin kanssa, ei voine välttyä Jari-tartunnalta. Mutta tavoite ei lie ollutkaan neutraalius, sillä edelleen, fanikirjasta puhutaan. Tunteilla pelataan vahvasti, kuten taiteilijan työhön kuuluu ja kuten ihailijat odottavat.

Palvokaa, nauttikaa: ihailusta tähti saa säteilyvoimaa ja ihailijat onnellisuutta. Itse ihailen sekä antajaa että ottajaa, vaikken osaa heittäytyä samalla tavalla. Luen ulkopuolisena, mutta en päähenkilön lahjoja kyseenalaista, päinvastoin. Jari Sillanpää on hieno artisti ja ensiluokkainen esiintyjä, upea persoona ja kirkas tähti, joita maassamme ei ole monta. Kaikki tuo hehkutus vain saa aikaan jonkinlaisen pelästymis- ja vetäytymisreaktion. Mihin joutuisinkaan, jos joutuisin tuohon tilaan? Huh, kestin sentään kirjan verran. Teksti on taidokkaasti tehty helpoksi lukea, sitaatteja riittää, nasevia lauseita, sujuvia kappaleita ja niiden lopetuksia. Koppinen osaa asiansa.

Kirja on ulkoasultaan komean korea ja sisältää paljon Jari-kuvia. Fanien unelma, kaikin puolin. Tekijä kertoo kuitenkin, ihanasta ihastuksen huumastaan huolimatta - eikä tämä ole ironinen kommentti - tärkeimmät faktat Jari Sillanpään elämästä ja urasta, jälkimmäisestä tarkastikin. Ja siitä suuresta työstä, jota Sillanpää on tehnyt ja tekee uransa eteen, persoonasta, joka hänestä on muovautunut lahjojensa myötä. Todellinen crowd-diving-kirja!

Jään odottamaan omasanaisia muistelmia parinkymmenen vuoden päästä. Mutta sitä ennen tähti ehtii tehdä vielä vaikka mitä, ja sille kaikki kannustukseni. Anna mennä, kaikkia hulluja ideoita myöten! Enkä epäile, etteikö hän niin tekisi.

Kenelle: Jarin ja kenen tahansa faneille, vertaiskokemuksia hakeville, fani-ilmiöstä kiinnostuneille, taiteilijauraa urkkiville, esikuvaa etsiville.

Muualla: Monipuolinen, kaunistelematon ja avoin teos, sanoo Kirjat kertovat -blogi.

Mari Koppinen: Jari Sillanpää, paljaana. Tammi 2016. Kustantajan lukukappale.

9 kommenttia:

  1. Ah, samoilla aatoksilla siis, joskin eri henkilöiden osalta. Jotenkin osasin Teemun kohdalla odottaakin fanitusta, mutta sen määrä silti hämmensi. Ehdottomasti pitäisi olla jokin uusi alaluokitus tai joku disclaimer kirjan alkusivuilla, että elämäkertaa on turha odottaa, tarjolla on muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla tosiaan, Suketus, juttumme ajoitukset osuivat mainiosti. Hämmentävää, mutta tarkemmin ajatellen aivan ymmärrettävää. Kun se luokitus vain olisi oikea, ei olisi mitään ongelmaa. Nyt - paljaana - meni aikaa hahmottaessa, mistä oikein on kyse. Ehdottomasti vaadin uuden kirjaluokituksen käyttöönottoa. Huomio kirjastot ynnä muut. Me lukijat tulemme hitaammin perässä kuin kirjat muuttuvat! Ja oikeasti se on hienoa, että alalajeja tulee lisää. Mitä enemmän kirjoja ja niille huomiota, sen parempi.

      Poista
  2. Aina mieluummin tällainen fanituskirja, kuin neljän seinän sisällä puskettu analysoitu lehtileiketiivistelmä joltakulta, joka ei ole päähenkilöä edes tavannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, Vappu-Tuuli! Tunne on aina vahvempi kuin teoreettinen analyysi! Ja siksi juuri nämä nousevat, ja se on ihan oikein. Jos kirja-arviot eivät pysy perässä, niin voi harmi. Ei näitä voi samoilla kriteereillä arvioida kuin perinteisiä elämäkertoja. Sen verran olen eri mieltä, että ei minusta tarvitse olla tavannut päähenkilöä, etteikö osaisi arvostaa tämän karismaa ja taitoja. Loput voi kuvitella.

      Poista
    2. Olen tapaamismielipiteessäni enemmänkin kallellaan luotettavuusnäkökulmaan. Kun henkilö kirjoittaa siitä, mitä näkee ja kokee,syntyy subjektiivinen tarina. Kun henkilö kirjoittaa arvionsa siitä, mitä muut ovat nähneet ja kokeneet, syntyy tuplasti subjektiivinen myytti.

      Poista
  3. Minä fanitan Jaria, mutta ajatus fanikirjasta saa kyllä niskavillani pystyyn. Ja sen vähän, mitä olen iltakökkölehdistöstä nähnyt tästä ja monesta kaltaisestaan, ei kiinnosta. Jari on mahtava esiintyjä, valloittava alansa ammattilainen. Hänen yksityiselämänsä ei kiinnosta pätkääkään.
    Mutta monia epäilemättä kiinnostaa, joten miksipä ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se meidät erottaa fanikirjakunnasta; en halua tietää noin detaljitasolla. Ja katson kirjaa kirjana, enkä fanitukseni kohteen arviointina. Mutta monet tekevät toisin, eikä siinä ole mitään pahaa. Kunhan erottuu, milloin puhutaan kirjasta ja sen laadusta ja milloin kohteesta ja sen laadusta. Nämä menevät helposti sekaisin. Hyvästä artistista voi olla huono kirja, ks. https://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/2014/06/maarit.html tai päinvastoin. Mutta samaa mieltä, miksei hehkuteta, jos siltä tuntuu, ja monet sitä kaipaavat. Ei minun tarvitse siitä pitää. Olen lukenut monia karseita artisti/bändikirjoja. Koppinen on selkeällä fanituslinjallaan ja tarkkuudellaan parhaasta päästä.

      Poista
  4. Kuulostaa mun kauhukirjalta. Siis vaikkei minulla ole mitään Jaria vastaan. En usko, että jaksaisin lukea fanikirjaa edes henkilöstä, jota "fanitan" (en tosin varsinaisesti fanita ketään). Mutta ymmärrän kyllä, että joitakin kiinostaa ja nämä fanikirjathan ovat ainakin enkunkielisessä kirjallisuudessa melko yleisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain pelottavaa näissä on, ehkä se kiihkeys ja tunteen palo, ja kritiikittömyys. Mutta jos se täyttää jotain tarpeita - ja nostaa kirjojen kulutusta - niin mikäpä siinä. Ilmiönä jännä, jatkumo tosi-tv-ilmiölle.

      Poista