Elävää kuvaa

torstai 8. syyskuuta 2016

Miika Nousiainen: Juurihoito

Pekka on moderni mies, fiksu, yleistietävä ja tunteista puhuva. Jäi kotiin lasten kanssa, vaikka teki menestyvää uraa mainostoimistossa, keitteli luomupuurot ja kammosi eineksiä. Kaikesta huolimatta tuli ero, ja Pekasta viikonloppuisä.

Yksi heikko kohta Pekalla on. Hampaat. Ja se, ettei ole äidin lisäksi muuta perhettä kuin omat lapset. Isäkin on häipynyt jo pojan ollessa pieni. Mutta molempiin ongelmiin Pekka saa kirjan mittaan ratkaisuja, kun hän innostuu selvittelemään isänsä myöhempiä vaiheita. Alkaa löytyä tähän saakka tuntemattomia sukulaisia, ensimmäisenä veli, hammaslääkäri Esko, jota hammaslääkärisempää ei ole. Mutta Eskokin ymmärtää, että "hampaiden takana on aina ihminen." Pragmaattinen Esko ja kaipaava Pekka saavat toisistaan sopivasti vastapainoa.

"- Miksi aina isä lähtee? Miksi ei äiti yhtä hyvin? Se on kai sitä patriarkaalista hegemoniaa, maailman miehisyyttä. Mies voi mennä jos perhe-elämä ei huvita. - Se nyt vaan on lähtenyt. Sinä teet kaikesta niin monimutkaista. Sinä olet sitä porukkaa, joka yrittää löytää epäkohtia sieltäkin missä niitä ei ole. - Miten niin monimutkaista? Onhan se nyt epäkohta jos joku hylkää perheensä."

Pekka ei ymmärrä, sillä hänen rajuin tekonsa on punaisia päin käveleminen. Kirjailija saa ympättyä tarinaan muka puolihuolimattomasti paljon huomioita ihmistyyppien lisäksi elämisen arjesta: paitsi lastenkasvatuksesta, myös rasismista, populisteista ja vaikka käyttäytymisestä lentokoneessa. Mikäpä siinä, mukavasti ne siinä solahtavat ainakin siinä tapauksessa, että lukija jakaa maailmankatsomuksen ja ajatukset. Jos ei jakaisi eikä kirjailijan jo suurelle yleisöllekin tutusta ironisesta tyylistä pitäisi, lukija tuskin kirjaan tarttuisi.

Nousiainen kirjoittaa notkeasti, teksti kulkee hyrisevän sutjakasti, lyhyin lausein ja kappalein. Myös usein hymyilyttävästi tai vähintään hymähdyttävästi, sillä huumoriote on vahva, Vadelmaveneen tapaan. Ei varsinaisesti riemastuta eikä kauhistuta, Vadelmaveneen tapaan. Henkilöt ovat äärimmäisen karrikoituja, mikä tuo heidän ominaispiirteensä hitaammallekin selväksi. Osoittelua on minun makuuni paljon, vaikka pisteet Nousiaiselle tarkasta havainnoinnista ja ihmistuntemuksesta, eri-ikäisten ja eri sukupuolten kohdalla. Sivujuonteena voi nähdä lohdullisena iän ja elämänkokemuksen tuoman ymmäryksen lisääntymisen, jopa häipynyttä isää kohtaan.

Mukana ei ole elämää suurempaa sanomaa, kuten vaikka - hauskoista kirjoista puhuttaessa - Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjassa tai Nousiaisen itsensä Metsäjätissä, eikä samanlaista yllättävää äärimmäisyyttä kuin Vadelmaveneessä. No, toki perhe on suuri sanoma (ja hampaat?), mutta jää yleiseksi ollakseen terävä kärki. Mukava tätä on silti lukea, vaikkei suurta jälkeä jää (sanoo tosikko). Ei aina tarvitsekaan jäädä. Ja suurin ponnistuksin pidättäydyn nyt heittämästä mitään hammashoitoaiheista loppukommenttia. Jostain rivien ja hampaiden väleistä löytyvästä vaikka.

Niin, ja tosiaan: Kansallisteatterissa Juurihoito menee näytelmänä marraskuun puolivälistä alkaen. Voisin katsoa, saattaa toimia lavalla erinomaisesti! Pikkujoulunäytäntönä suurmenestys, veikkaan. Kirja on muuten pk-seudun kirjastojärjestelmä Helmetin listalla varauksissa peräti seitsemännellä sijalla ja luulen, että myös muualla Suomessa korkealla, ehkä jopa tätä korkeammalla.

Kenelle: Mukavan pitäjille, vaivatonta luettavaa etsiville, nokkelan ystäville.

Muualla: Näpsäkkä luettava, sanoo Varpun Kirsin Book Clubista. Krista itki ja nauroi hammaslääkärikammostaan huolimatta eli lisätään suosituksiin myös "hammaslääkäriä pelkääville."

Miika Nousiainen: Juurihoito. Otava 2016.


8 kommenttia:

  1. Nousiainen on kiva tyyppi itsekin ja itseironiaa löytyy puheista. Vadelmavenepaholainen oli niin hyvä, että tämäkin tulee varmaan jossakin vaiheessa luettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousiaisen kirjojen päähenkilöissä on muuten aina paljon samaa, tämä tietynlainen nuori tai nuorehko mies. Pekka on jo hyvinkin aikuinen, nimestäkin päätellen, eihän se ole nuoren miehen nimi.

      Poista
  2. Minä aloitin vuosia sitten Vadelmaveneen, mutta en vain jaksanut. Minusta se oli aika pliisu pitkitetty vitsi, just niinkuin vadelmavene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousiaisen huumori ei uppoa kaikkiin, mikä on hyvin ymmärrettävää, se on sen verran omanlaistaan, että voi helposti ärsyttääkin. Tai tylsistyttää, kuten sinua, hauska tuo namivertauksesi! Minä hihittelin aikoinaan kyllä kovastikin ruotsalaisuuden palvojalle. Siinähän oli jopa yhteiskunnallista sanomaa :-)

      Poista
  3. Juurihoito oli minust hiukan pitkitetty aikuisten satu,suloinen ja hampaaton (hah), mutta kauniilla maailmanparannusasenteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah. Tämän voi lukea ainakin pitkin hampain.

      Poista
  4. Sain tämän lahjaksi, koska olen käymässä läpi omaa hammasremonttia niin vaimon mielestä oli tosi hauskaa. Sattumien sattuma, sivulla 2 kiitetään Kai Aaltoa ja Hammaslääkäriasema Albinia- olin juuri siellä hoidossa. Ja tämä Esko on ihan yhtä innostunut kuin Kai Aalto, pääsin sisälle tätä kirjaa ihan eri tavalla kuin kukaan olisi voinut kuvitella. Epätodellista! Molemmat toimi tosin hyvin mutta ei voinut olla nauramatta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava ajoitus - hyvä idea vaimolta. Paljon lukevat tietävät, että näitä epätodellisia "sattumia" sattuu kirjojen kanssa paljon, mutta aina se on yhtä hykerryttävää. Onnea onnistuneesta hammashoidosta (ja vaimon valinnasta), anonyymi :-)

      Poista