Pierre Lemaitre: Irène

Nyt aavistan, miksi Lemaitren dekkarit on suomennettu takaperoisessa järjestyksessä. Nimittäin tämä viimeisimmäksi julkaistu sarjan ensimmäinen osa, Irène, on jonkin verran erilainen kuin seuraajansa Alex tai Camille. Verisempi. Ja vähemmän koukuttava.

Myöhemmät, vaikka aiemmin suomennetut, lukeneet tietävät jo kirjan keskeisen sisällön, nimikin sen kertoo. Irène on Verhoevenin, tuon persoonallisen rikoskomisarion, raskaana oleva vaimo.

Karmea tarina, Lemaitren taidoilla tehtynä. Hän tekee yllättäviä rinnastuksia ja vaikuttaa vastakohdilla yhdistämällä hienostuneen elämän mitä raaimpiin rikoksiin, terävän älyn hulluuteen, silkan vihan ja julmuuden lempeyteen ja rakkauteen, mielettömyyden psykologiseen tajuun ja oivaltaviin yksityiskohtiin.

Mutta kummastuksekseni tässä kirjassa on jopa pitkäveteisiä kohtia, kuten murhaajan kirjeet ja lehtiartikkelit, joista kursivoidut lainaukset ovat kovin pitkiä ja tosiaan vähän tylsiäkin. Tämän jälkeen ei Lemaitren dekkareissa ole tuota ongelmaa, eikä ollut upeassa Näkemiin taivaassa -teoksessakaan.

Joka tapauksessa Irène on ällöttävän jännittävä älyllinen ja psykologinen dekkari, vaikka kirjailija vielä hieman hakee oikeaa, tehokkainta muotoa. Must-lukemista Lemaitren ihailijoille, kertoohan kirja meille Verhoevenin taustoja ja syitä siihen, millainen hän on ja mitä tapahtuu jatkossa. Kirjojen ystäviä kutkuttanee myös se, että murhaaja käyttää hyväkseen rikoskirjojen juonia "tapauksiaan" suunnitellessaan. Muun muassa Bret Easton Ellis mainitaan. Jos aloitat Lemaitren lukemisen tällä kirjalla, edessäsi on vielä monta tiukempaa koukkua.

Muualla: Annika Rakkaudesta kirjoihin -blogissa kirjoittaa Irènestä ja Camillesta samassa postauksessa.

Pierre Lemaitre: Irène. Suomennos Sirkka Aulanko. Minerva 2016.