Elävää kuvaa

lauantai 12. marraskuuta 2016

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

Äiti halusi neljä tytärtä. Neljä kaunista, ihanaa tyttöä, täydellisen perheen. Äiti sai tyttärensä, joiden kaikkien etunimi alkoi kulttuuriperheen tapaan samalla kirjaimella. Aliisa, älykäs ja menestyvä kaunotar pitkine säärineen; käytännöllinen mutta pulleroksi peikoksi itsensä tunteva Ada; Alma, joka hakee kaikkea täysillä ja heilahtelee vaarallisesti laidasta laitaan; ja lopulta pieni Anni, joka ei isona muista tapahtumia, joista kirjan alkuosa kertoo.

Nuorten tyttöjen kuvaus on vaikuttavaa ja vakuuttavaa. Kun luin tunteesta, joka saa tytön leijumaan jalat ilmassa, oman ihanuutensa ja maailman mahdollisuuksien täyttämänä, koin sen itse, hurmaannuin nuoruuden huolettomuudesta. Kaiken varmuudesta.

"Ja minä. Minä olen päättänyt ottaa kaiken."

Kun osuin kohtaan, jossa ahdistus iskee ja pelot painavat, tunsin tuttuutta. Myös vankkumaton sisaruus tekee vaikutuksen, vaikka riidat ovat rajuja.

"Minua ärsyttää ärsyttää ärsyttää Aliisan täydellinen iho, hänen täydelliset silmänsä, hänen täydellinen vartalonsa, Alisaa maailman kaunein tyttö Aliisa Aliisa Aliisa --- tönäisen Aliisaa ja Aliisa tönäisee minua ja minä Aliisaa. - Älkää tönikö, huutaa isä, mutta minä tönin silti ja Aliisa tönii, kunnes Anni alkaa itkeä. Isä repii meidät erilleen."

Kirja kertoo tyttöjen tarinan lapsuuden ajalta, myöhemmin aikuisina. Enkä osannut lainkaan aavistaa, mitä heistä tulisi, Adaa ehkä lukuunottamatta. Silti kaikki käy luontevasti, vaikka ei helposti. Missä vaiheessa lapsesta tulee aikuinen, oma itsensä, vanhemmistaan irti oleva olento?

"Ja siksi lapset kestävät. He kannattelevat vanhempiaan, kun muut sortuvat ympäriltä."

Mikä oikeastaan oli syy siihen, että Aliisalle käy kuten käy? Ja miksi Anni on niin levoton, hankala, villi ja suojaton; antaa käyttää itseään hyväksi, vaikka luulee käyttävänsä itse? Onko näkymisen tarve niin vahva, että se voittaa itsesuojeluvaiston? Taiteilijasielu-fraasi on puutteellinen selitys. Almasta puhumattakaan? Miksei heillä ole tunnetta: "Olet turvassa." 

Äidin salaisuus paljastuu ajan myötä. Miten se vaikutti tyttöjen kasvuun ja naiseksi kehittymiseen, vaikkei siitä puhuttu - lapsethan vaistoavat kaiken? Ja mitä sitten; onko sillä enää väliä ja merkitystä? Eihän tämän pitänyt olla äidin tarina. Isä jää vielä enemmän varjoon. Opettaja, joka tutustuu perheeseen jo tyttöjen ollessa pieniä, on enemmän läsnä, mutta hänen motiivinsa ovat lukijalle pitkään hämärät. Särkee sydäntä, miten yksin ja syrjään tärkeiden ihmisten katseilta tytöt lopulta kasvamisessaan jäävät, ja silti se tuntuu karmealla tavalla ihan normaalilta ja tavalliselta. Koska olemme tottuneet väärään, emmekä osaa kaivata muuta?

Erityisen hieno nuoruuden kuvaus, hatarampi perheen kuvaus, osuva vaikka osoittelevan kärjistävä aikuistumisen kuvaus. Kivi kuvaa nuoruuden voimakkaasti ja hehkeästi, lukijan tunteita taitavasti ohjaten haikeudesta iloon, surusta pelkoon, turhautumisesta voitonhetkiin. Hän ei sorru latteisiin tyhjänpäiväisyyksiin eikä päästä tyttöjään helpolla. Ei elämäkään päästä. Mietin, mikä kirjan suosio ja tunnettuus olisi, jos se olisi julkaistu suuremman kielialueen maassa; ainakin nykyistä isompi! Samasta aiheesta on kirjoitettu muiden muassa näissä: Emma Clinen Tytöt, Elena Ferranten Loistava ystäväni ja Ljudmila Ulitskajan Tyttölapsia, jossa nimen mukaisesti ollaan lapsia, mutta lukija voi hyvin jatkaa tarinaa mielessään.

Viite samannimiseen, Mika Waltarin käsikirjoittamaan ja surkeat arviot saaneeseen elokuvaan, onko sitä? Muutama yhteinen piirre juoneen on (löysin elokuvan kuvauksen perusteella kaksi), niin vähän, etten tiedä, onko kyseessä sattuma vai kirjailijan jekku.

Kenelle: Tyttöydestä tietäville, tyttöjä kannustaville, tytärten vanhemmille ja sukulaisille, tämän ajan perhetarinoiden ystäville, aikuisille.

Muualla: Intohimo, kateus, hulluus, vain sellaisella voimalla elämä, jonka kokee teini-ikäinen tyttö, sanoo Kiven vimmaa rakastava Annika, Rakkaudesta kirjoihin. ...tyttöyden kehitystarina. Se säkenöi nuoruutta, nuoruuden energiaa ja vimmaa, sanoo Ullan Luetut kirjat.

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö. Into 2016.

6 kommenttia:

  1. Annika kirjoitti tästä kirjasta niin vakuuttavan blogiarvion, että varasin kirjan ja nyt se odottaa yöpöydällä. Jännitys tiivistyy mitä tyttöys tuo tullessaan. Hyvä vertaus noihin samaa aihepiiriä kuvaaviin kirjoihin. Pidin tosi paljon Clinen Tytöt teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, mitä tykkäät, Mai. Tyttöjen tunteet välittyvät hienosti.

      Poista
  2. Hyvät nuo sinun verrokit. Toivottavasti tämän kirjan lukee moni. Valtavan hieno.

    VastaaPoista
  3. Tästä olen parista blogista lukenut ja kiinnostus kasvaa kasvamistaan. Lupaavalta vaikuttaa. Mulla on kyllä vielä lukematta Emma Clinen Tytöt, vaikka sekin pitäisi lukea. :)
    Tiia

    VastaaPoista
  4. Clinen Tytöt tapahtuu 60-luvulla, tämä tässä ajassa - mutta molemmissa tulevat hienosti iholle tyttötuntemukset ja -kokemukset, sen voin luvata.

    VastaaPoista