Elävää kuvaa

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Eeva Kemppi & Maria Säkö: Q - Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin

Q-teatterin tarinan kirjana ovat upeasti toteuttaneet Eeva Kemppi ja Maria Säkö. Tuo 60-luvulla syntyneiden ilmiönä käynnistynyt teatteri on herättänyt 25 vuotta niin suuria ja elämyksiä ja ajatuksia ja tekee samaa tänäkin päivänä, ettei kirjaa voi missata, jos kotimainen teatteri yhtään kiinnostaa.

Teatterin perustaja Antti Raivio tiimeineen jätti pysyvän jäljen aikalaisiinsa, kuten tähän lukijaan. Skavabölen pojat muutti käsitykseni teatterista kertaheitolla: olin nähnyt 90-luvun alussa Helsingissä Ryhmäteatteria ja Jussi Parviaista (kaupunginteatteri oli pinnalla ja suosituin, Kansallinen muumiokamaa, Ryhmis uutta ja kiinnostavaa), mutta silti pidin teatteria enemmän pönötyksenä, katsojien mukaviihtymisenä, varmaan sivistävänä mutta kaukaisena taidemuotona. Kunnes Q:ssa vierailtuani 1991 oivalsin, mitä teatteri voi olla: se voi iskeä suoraan katsojaan, sitä voi tehdä aidolla tunteella ja todella kertomisella. Se oli hieno ja vahva kokemus, joka vaikuttaa edelleen ja asettaa katsojana teatterin kriteerit korkealle.

"Lapsenmielisyys, villi mielikuvituksellisuus ja fantasian sulautuminen realismiin näkyivät vahvasti Raivion näytelmien kielessä." 

Alkuun Q oli täysin Raivion teatteri. Hän johti, ohjasi ja kirjoitti. Skavabölen Evert ja Rupert jäävät historiaan. Hän kuvaa oman ja veljensä Leon - myös tärkeä Q-teatterin vaikuttaja - lapsuuden tarkasti ja todesti lapsen näkökulmasta. Mukana on myös muiden näyttelijöiden, kuten Hannu Kiviojan ja Anna-Leena Sipilän, lapsuusmuistoja. Kuten kirjailijat sanovat: Kun yksityiskohtaisuus ja henkilökohtaisuus viedään tarpeeksi pitkälle, tulee siitä yleisesti jaettua. 

"Raivion teksti on pikemmin proosarunoa kuin realistisesti kirjoitettua arkipäivän dialogia. Kieli on tiheää ja aforistisuuteen asti hiottua. Repliikit muistuttavat Samuel Beckettin minimalista kieltä. Raivion tiivis ilmaisu on sukua myös Maria Jotunin ja Paavo Haavikon lauseille."

Antti Raivio ja muut q-laiset eivät olleet yksin. Käännösnäytelmien sijaan alkoivat nousta kotimaiset tekstit muuallakin. Perhekohtaisuus ja Outi Nyytäjän sanoin "uusi, kevyempi realismi" nousivat. Mainitaan Reko Lundán ja KOM, Kristian Smeds ja Takomo. Kaikin tavoin uusi vaihe oli koittanut suomalaisessa teatterissa. Enää ei tarvinnut olla instituutio, ei turkkalaisen fyysinen julistaja eikä edes cool, vaan vastavoimana hyödynnettiin uutta voimavaraa, herkkää tunnetta. Kostein silmin lepattelusta Q:ta joskus morkattiinkin. Mutta heillä se ei ollut päälleliimattua eikä teeskenneltyä, vaan vahvuutta käyttää tunnetta työkaluna - ja se toimi.

Kirja kuvaa Q-teatterin vaikuttajahahmojen uran ja kehityksen kiinnostavasti. Näyttelijät Tommi Korpela, Elina Knihtilä, joka on nykyään näyttelijäntyön professori (kuvassa Antti Raivion kanssa Helsingin kirjamessuilla),  Annu Valonen, Vera Kiiskinen, Pirjo Lonka, Mari Perankoski, Jani Volanen, Eero Ritala ja monet muut tulivat tutuiksi myöhemmin laajemmin muilla töillään. Ohjaajat Heikki Kujanpää, Erik Söderblom, Antti Hietala, tuottaja Jukka Hytti, nimiä vyöryy, ja erilaisia uria teatterin parissa. Herkkua alan harrastajalle!

Baltic Circle on Jukka Hytin ja Erik Söderblomin synnyttämä toimintamuoto: he matkailivat Baltiassa tutustumassa teatteriin eri maissa. Helsingin kulttuuripääkaupunkisäätiön johtaja Georg Dolivo kiinnostui hankkeesta, jossa Itämeren maiden uuden teatterin tekijöille luotaisiin kohtaamispaikka. Baltian taide- ja teatteritaidehistoria on pitkä, ja puuhamiehet halusivat päästä nurkkakuntaisuudesta eroon. Festivaalit polkaistiin käyntiin vuonna 2000, ja kuten kirja sanoo: "Helsinki tuntui ensimmäisen kerran eurooppalaiselta kulttuurikaupungilta." Nyt festivaalia on järjestetty jo toistakymmentä kertaa, mukana "omaehtoisuuteen, ei-kaupallisuuteen ja aidosti taiteelliseen teatterin pyrkiviä teattereita." Puuhamiesten mukaan tuli myös puuhanaisia: Elina Knihtilä oli ja on yksi tasa-arvomoottoreista teatterissa laajemminkin. Ja nyt pääsen vetämään kotiin päin: Kannelmäen kulttuurikeskus Kanneltalo tekee yhteistyötä Baltic Circlen kanssa - Baltic Circle Festival 2016 tapahtuu 15. - 20.11.

Nyt alkuperäiset q-laiset ovat julkkiksia, jotka tekevät kunnianhimoisia töitä kukin sarallaan. Knihtilä ja hänen puolisonsa Tommi Korpela muuten esittivät ensi kerran avioparia koskettavassa, Heikki Kujanpään ohjaamassa näytelmässä Putoavia enkeleitä, joka kertoi Lauri Viidasta ja Aila Meriluodosta (ja josta siitäkin tehtiin elokuva myöhemmin). Tietysti osa originaaleista on jo tippunut vauhdissa pois, omasta valinnastaan tai olosuhteiden pakosta.

Uusi sukupolvi on vallannut Q:n: mainittakoon käsikirjoittajista muun muassa Johannes Ekholm, joka kirjoitti Kaspar Hauserin sekä tämän kirjan ja Saara Turunen muun muassa Tavallisessa aavessa (samoja teemoja kuin Rakkaudenhirviössä), jonka esitykset jatkuvat vuonna 2017.

"Kaspar Hauserin kaltaista ilmiötä ei kotimaisessa teatterissa ole montaa. ... Esitykseen tuntui eskaloituvan koko nykymaailman ääliömäisyys niin vastaansanomattoman rehellisesti, että se tuntui jo ehdottavan jotain aivan uudenlaista huomista."

Suuresta suosiosta huolimatta aikaansa sidottua näytelmää ei kuitenkaan haluttu jatkaa, ei muokata elokuvaksi eikä jatkosarjaksi. Kuten ohjaaja Akse Pettersson sanoi: Oli tosi kivaa ajatella, että tehdään tää juuri näin ja lopetetaan ajoissa ja se on siinä.

Mutta Q-kirjasta piti puhua: se kertoo tämän nimenomaisen teatterin 25-vuotisen tarinan, mutta samalla laajemminkin teatterin kehityksestä Suomessa. Ei, kyseessä ei ole kokonaiskuva, mutta herkullinen ja olennainen siivu siitä. Se on koukuttava, ihastuttava ja yltäkylläisen informaationtäyteinen kirja teatterin ystäville; kunnianhimolla ja vahvalla eläytymisellä tehty, kuten Q-teatteriin kuuluu. Mietin, että moni asia vertautuu myös bisneselämään. Kuka johtaja ei haluaisi saada tiiminsä tekemään työtä yhtä antaumuksella, yhtä hyvin tuloksin, tai oppia yhteistyötä ja vaihtaa osaamista muiden saman alan tekijöiden kanssa - ehkä tarinasta voi saada vinkkejä, miten se tehdään? Kirjaa ei tee mieli sanoa historiikiksi, joka jotenkin viittaa hiipumiseen tai vähintään viralliseen pysähtyneisyyteen, koska teatteri elää, vaikuttaa, kehittyy ja voi hyvin. Alkuperäinen ainutlaatuinen tiimihenki ja kunnianhimo ovat jäljellä: ei tarjota vain viihdettä vaan myös ajateltavaa.

Eeva Kemppi & Maria Säkö: Q - Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin. Like 2016.

Kenelle: Teatterin katsojille, teatterityöstä kiinnostuneille, sitä opiskeleville, tekeville ja opettaville tai niistä haaveileville, kutsumusammattia miettiville, tiimityön onnistumisen reseptejä etsiville, yritysten ja yhteisöjen toimintaa sekä lahjakkuuksia kehittäville.

Muualla: Moniääninen muistelmateos, sanoo HS:n Suna Vuori, joka kaipaa kuivempaa ja kriittisempää kirjaa. Minä en - olen otollista ohderyhmää, johon juuri tämä Q-tyyli kolahtaa. Henki ja tekemisen tapa käyvät minusta erinomaisesti ilmi juuri näin, vaikka totta on, että fanikirjan suuntaan ollaan kallellaan. Olisin silti ollut pettynyt toisenlaiseen ratkaisuun.

P.S. 
Q-teatterin yleisötyö on myös legendaarista: Jaana Taskisen johtamana työtä on tehty niin lasten, syrjäytyneiden kuin koulujen ja lähiöiden kanssa. Kannelmäki-liikkeen edustajana ehdotin Q:lle, voisiko tehdä jotain ihan tavallisten (tätien) kanssa - voisimmeko me olla kerrankin "erityisryhmä"? Zodiakin ja Q:n yhteistyöllä pärähti viime vuonna käyntiin ohjelma, jossa sain muuntua moneksi, kuten blondiksi! IIK-Ihanien ihmisten kerhossa (Jaanan nimeämä) kokeilimme draaman eri keinoja oman ilmaisun ja luovuuden herättelemiseksi; pääsimme myös penkomaan Q-teatterin takahuoneita ja puvustamoa, kuten näkyy. Pitäiskö mun vaihtaa pysyvästi blondiksi? Ks. ryhmäkuvassa oikealla. Muiden osallistujien nimiä en julkista, kun en lupaakaan kysynyt. Ryhmäkuvan meistä otti Q:n talokuvaaja, itse hän Patrik Pesonius, joka on kuvannut esityksiä mainoksiin, julisteisiin, verkkoon ja mihin tahansa tarpeeseen alusta asti. Kiitos Jaana, Pate (kuvassa kypsän Marilyn Monroen kanssa) ja kerholaiset!

 

 

Ja vielä fanitan vähän: Antti Raivion, Hannu Kiviojan ja Elina Knihtilän nimmarit kirjan julkkareissa. Kiitos, kaikesta!







6 kommenttia:

  1. Tää on sellainen kirja, jonka ajattelin antaa itselleni joululahjaksi. Q-fanina olen ihan noviisi, mutta lämpö teatteria kohtaan on suuri. Ihana bloggaus Arja ja oottepa te IIK:läiset mainioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta sinun kirjasi, Linnea. Niin paljon ja täyttä teatteriasiaa. Kiitos - on aina vaikea kirjoittaa, kun on niin innostunut itse. IIK oli hieno lisä Q- ja ylipäänsä teatterin kokemiseen, plus kokemus kaupungin panostuksesta yleisötyöhön. Ettei kannata valittaa, ettei "oo mitään" - kun pyytää, niin voi saada.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ehkä alan siis kasvatella ja valmistella lähipiiriä värinvaihdokseen :-)

      Poista
  3. Minäkin olen tyytyväinen siihen, että kirjan ote on fanittava ja innostunut. Q on suurien tunteiden teatteri, joten kirjankin on ihan paikallaan olla samaan henkeen tehty.

    Antti Raivion sanoin, "olen iloinen että tämä kirja tehtiin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin; kirjan pitää olla kohteensa mukainen. Ja tässä siinä on onnistuttu hienosti. Ei ole vaikea olla samaa mieltä kuin sinä ja Antti Raivio. Tätä kirjaa tarvittiin.

      Poista