Elävää kuvaa

torstai 17. marraskuuta 2016

Asko Sahlberg: Pilatus

Pontius Pilatus tuo minulle ensin mieleen joulun: varmaan lapsuuden ja koulun joulunviettojen vuoksi, mikä saa nimen tuntumaan lähes satuhahmolta. Mutta hän oli oikea, elävä ihminen ajanlaskun alussa, ja se on Sahlbergin kirjan aihe. Millainen mies Pilatus oli ja mikä on hänen tarinansa?

Sahlberg piirtää henkilökuvan historian faktoihin nojautuen ja punoo juonen, josta ei jännitystä, ihmissuhteita eikä huumoria puutu. Waltarimaisesti, jonka Sinuhensa lukeneet tunnistavat. Kopiointia? Voiko loukkaantua, jos lukunautinto säilyy? Ketään ei ole kielletty tekemästä näin, harva on onnistunut. Viite on niin ilmiselvä, ettei jäljittelystä edes kannata mainita.

Tuo sotaisa aika, jolloin Rooman valtakunta oli liittänyt itseensä valtavan määrän maita, kansoja ja alueita ja yritti pitää kokonaisuutta hallinnassa, on kuvattu elävästi arjen tasolla. Pilatus palveli keisari Tiberiusta ja nimitettiin Juudean prefektiksi, maaherraksi, suitsemaan Rooman ylimmän johdon kannalta vähäpätöisiä levottomuuksia alueella ja huolehtimaan valtakunnan eduista, kuten veronkeräyksestä.

Pilatus ei tarinan mukaan ollut kunnianhimoinen eikä monimutkaisiin juonitteluihin kykenevä, vaan halusi elämäänsä mukavuutta ja suoraviivaisuutta. Hän oli johtajiaan ja lukuisia roomalaisia jumalia varauksetta kunnioittava suorien otteiden mies: hänen oli vaikea ymmärtää kollegoitaan, jotka halusivat sekoittaa pakkaa omien tavoitteidensa eteen. Saati sitä pientä mutta äänekästä porukkaa, joka kyseenalaisti koko vaivalla ja voimalla luodun yhteiskunnallisen järjestyksen esittämällä outoja aatteita tasa-arvoisuudesta ja yhdestä ainoasta jumalasta.

"Toivottavasti suotte minulle anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta en ole niinkään varma onko minua luotu suuria tavoitteita varten. Olen elämääni nykyisellään varsin tyytyväinen."

Valtataistelut, loputon ahneus ja oman edun tavoittelu - jota nykyisin sanottaisiin kuplassa elämiseksi - olivat hallinnon arkea ja ilmeisesti syitä valtakunnan romahtamiseen myöhemmin. Pilatuksen aikaan vielä sinniteltiin, usein miekan ja myrkyn avulla. Vastustajalla on joskus "syytä luopua suosiolla tämän maailman ihanuudesta." Kuten Pilatus toteaa:

"Tahdoin loppujen lopuksi vain, että hallintoalueellani vallitsisi rauha, että saatoin koota kansalta säädetyt ja viettää päiväni Palestinan auringossa huolta vailla. Tämä päätökseni merkitsi tietenkin, että järjestin jo pian verilöylyn."

Juudeassa Johannes, kastamistoimistaan tunnettu, menetti päänsä ylimystön oikkujen vuoksi. Pilatus tapaa erään Jeshuan; tämä teki taitavia puutöitä. Myöhemmin Pilatus ja Jeshua tapasivat muissa yhteyksissä, hallinnollisissa asioissa, voitaneen sanoa, joihin liittyi myös eräs Barabbas. Sitä ennen, myös Pilatuksen vaimo kiinnostui uudesta aatteesta.

"- Pitääkö tosiaan paikkansa, minun viisas vaimoni kysyi, - että juutalaiset palvovat vain yhtä jumalaa?"

Loisteliaan Herodeksen tasolle Pilatus ei mielestäni yllä, mutta se on silti ehdottoman nautittava teos, joka avaa jälleen värikkään ja elävän historiasiivun lukijan silmien eteen. Sahlbergin tekstintekijän taidot ovat lyömättömät. Vähän (hyvin vähän) tuskastuin sukuselvityksiin, jotka taas historiafriikeille lienevät mannaa, mutta kaikki nuo nimet ja sukulaisuussuhteet kirjan alkupuolella vähän väsyttivät.

Upean tekstin ja tietomäärän lisäksi aina hämmästelen Sahlbergin laaja-alaisuutta: hän ei kirjoita tyypillisesti vain yhtä kirjaa tai edes yhtä kirjallisuuden lajia, vaan on osoittanut taitonsa monella alueella; historiallisten romaanien lisäksi niin jännityspuolella mustanpuhuvalla Göteborg-sarjallaan  (katso myös juttu Yö nielee päivät -kirjasta) kuin älykkäiden ja herkkien pienoisromaanien tekijänä. Sahlberg on ehdottomasti suomeksi kirjoittavien kirjailijoiden eliittiä.

Vieläkään ei häntä nähty tänä vuonna kirjamessuilla; ehkä joskus - elän toivossa. Enkä ymmärrä, miksi tämä kirjailija ei ole palkintolistojen, haastattelupyyntöjen ja median kärjessä. Jos ei näillä ansioilla, millä sitten? Jos se on hänen oma valintansa, kuten muutto Suomesta viittaa, siihen tyydymme ja nöyrästi kiittäen kumarramme.

Kenelle: Historiahulluille, komeaa tekstiä ihaileville, ajatteluttavaa etsiville, tarinoissa viihtyville, kuivan huumorin ja älykkään sisällön ystäville.

Muualla: Radio Classic esittää Pilatuksestä äänikirjanäytteitä.

Asko Sahlberg: Pilatus. Like 2016.


11 kommenttia:

  1. Pitäisi varmaan joskus lukea Sahlbergia, jostain syystä olen rakentanut ylitsepääsemättömän esteen itselleni.
    Palkintolistoista ja esiintymisistä: Sahlberghan on ollut Savonia-ehdokkaana liki jokaisella romaanillaan ja usein myös saapunut Kirjakanttiin. Eli ei muuta kuin aina Kuopioon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä muistutus Amma, Kirjakanttiin! Sehän on tänä vuonna juuri menossa. Vielä jonain vuonna aion kyllä päästä paikalle, pitää alkaa tosiaan järjestää asiaa. Sahlberg-houkutus olisi kyllä aika ylittämätön. Hän on kerran voittanutkin Savonian - muutenkin palkintoraadilla on erittäin hyvä kirjamaku :-)

      Poista
  2. Tiukoistapienoisromaanityyppisistä Sahlbergin romaaneista olen innostunut. Näiden waltariaanisten järkäleiden kanssa hämmennyn. Siis jaan tavallaan fiiliksesi. Pilatuksesta kirjoittelin juuri eilen ja taidan viikonloppuna julkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten on vielä se tumma rikoskirjapuoli... Sahlbergista on moneksi. Jännä lukea, mitä postailet, Tuija!

      Poista
  3. Sahlbergin Tammilehto ja Herodes ovat olleet parhaiden kotimaisten osastolla omissa arvioissani viime vuosina. Molemmat ovat olleet F-ehdokkaina ja täysin ansiosta. Tämäkin tietysti kiinnostaisi. "Waltariaaninen romaani" on houkutteleva määritelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Elina, ansiosta ehdokkuudet ovat tulleet. Ja hei, nyt juuri näin uutisen, että Pilatus on kuin onkin jälleen Savonia-palkintoehdokkaana! Mahtavaa!

      Poista
  4. Katsokaapa Kirjakantin fb-sivulta ohjelmaa ja mm. Savonia-ehdokkaiden julkistus videona, kiitos kirjabloggaajien!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Arja -- minä olen vasta aloittanut Pilatuksen. Herodeksesta pidin valtavasti, muuta en sitten Sahlbergiltä ole lukenutkaan. Waltarimaiseksi ainankin Herodeksen teki myös se, että hän liikkuu samassa ajassa ja samoissa hahmoissa kuin Waltari, tekee heistä kuitenkin omannäköisiään ja menee mielestäni hyvin paljon syvemmälle kuin Waltari. Ja Herodeksen historiallinen taustatyö oli myös paremmin tehty kuin Waltarilla, tosin tutkimuksin on mennyt monessa asiassa eteenpäin. Pilatuksesta postaan sitten kun palaan Pariisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on nyt toinen kirjoittaakin, Waltarin aikana tuo tapa tehdä todellisista historian henkilöistä viihdyttävää fiktiota taisi olla aika uusi juttu? Korjatkaa jos olen väärässä. Postaustasi odotellen, kiitos E.k!

      Poista
    2. Ei se niin uusi juttu ollut, jos Sinkiewiczin Quo Vadista (1896) pitää viihdyttävänä, tai Robert Gravesin Minä Claudius (1934), tosin Graves oli enemmänkin Waltarin aikalainen, joskin Waltari imi Gravesista vaikutteita. Ja hyvin dramaattinen Bulwerin The Last Days of Pompeii (1834) ! :)

      Poista
    3. Kiitos jälleen E.k. Luinkin jostain Waltarin saaneen vaikutteita Claudiuksesta, kirja sinänsä ei ole minulle yhtään tuttu. Bulwer kuulostaa huimalta!

      Poista