Elävää kuvaa

perjantai 2. joulukuuta 2016

Jyrki Heino: Kelmit

Historiallisten dekkarien herkkua tarjoilee Jyrki Heino. Maanmainio Kellari sai jatkoa Kellosta pari vuotta sitten. Kellosta jäi hieman välityön maku, mutta nyt ollaan Kelmeissä, joka on Kellarin täyssisarus, jo houkuttelevan alaotsikon mukaan: "Tarina häikäilemättömästä juonittelusta ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800."

Heinon historiafaktoiltaan tarkka, huumorilla notkeutettu ja lämmin kerronta jatkuu nautittavalla tavalla. Turkulainen luutnantti Carl Wennehielm on kokenut monenlaista synkkää vastusta: rakas vaimo on kuollut, oma jalka on vaurioitunut ja mielikin tummuu, mutta kunniantunto ja pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ovat tallella.

Ystävät järjestävät hänet piristymään tervehdyttävien lähdevesien äärelle Naantaliin (jossa, kuten tiedämme, on edelleen maanmainio kylpylä). Parhaan dekkariperinteen tavoin sankarimme joutuu ikään kuin sattumalta keskelle juonitteluja ja epämääräistä toimintaa, jopa kuolemantapausta, jota kunniallinen päähenkilömme joutuu selvittelemään. Outoja toimia ja kummallisia asioita ja esineitä arvoituksen ympärillä riittää.

"Lopulta Wennehielmin oveen nakutettiin, ja luutnantti nousi avaamaan. Ratsumestari Orre aloitti välittömästi touhotuksen. - Kirjastonhoitaja Lars Wendenius kertoi, että hallussanne on ainutlaatuinen todiste Suomen muinaisesta suuruudesta. Haluan nähdä sen heti. - Kysymyksessä on vain muutama  tuohenpala, joille on joku tuhertanut itse keksimiään merkkejä. Tuohilevyt eivät valitettavasti ole enää hallussani, joten en voi näyttää niitä teille", Wennehielm toppuutteli. Ratsumestari Orre ei peitellyt harmistustaan ja ärtymystään."

Eikä tässä kaikki. Wennehielmin ystävä Appengren kaipaa apua Turun kaupunginviskaalin vastuissaan, kimurantin kuolemantapauksen selvittelyssä. Voiko rautainen pata tosiaan hypätä ikkunasta pahaa-aavistamattoman ohikulkijan päähän, tappaakseen? Vai onko pelokas piika sittenkin syyllinen, kuten yleinen mielipide sanoo? Toisaalta, jo mainittu Wendenius toteaa:

"On vaikea olla kovin epäileväinen itselle edullisen teorian suhteen. Koko historian tulkinnan avain on kuitenkin terveen järjen käytössä. Sobria dubitatio, terve epäily, veliseni."

Luutnantti ei lannistu, vaikka kaupungin silmäätekevät siihen kaikin keinoin pyrkivät, vaan painaa Wendeniuksen sanonnan muistiin, koska "sillä lienee käyttöä useissa muissakin tilanteissa." Onnekseen hänellä on älyä ja suhteita, joiden avulla hankalien tapausten selvittely etenee vastuksista huolimatta. Myös hänen yksityiselämänsä saa käänteen, joka on yllättävämpi miehelle itselleen kuin lukijalle.

Tarinasta ei puutu ajan hengen mukaisia yliluonnollisia ilmiöitä, yllätyksiä eikä persoonallisia henkilöitä, niin mies- kuin naispuolisia, joista Heino tekee eläviä ja todentuntuisia. Myös valtaapitävä Ronperin kauppahuone liittyy tapaukseen; kaupankäynti ja materian ahneus, tuo ikuinen pahan alku ja juuri! Ja saavatko vain he päättää, joilla on varojen myötä valtaa? Ajankohtainen huomio juuri nyt, kun keskustelemme johtohenkilöiden vallasta siihen, mitä kukin saa sanoa tai tehdä. Tai siihen, onko syytä toimia "oikein", vaikka yleisö - tänään some - usuttaa vimmassaan toisin.

Kelmit on nautittava jatko Heinon sarjaan, juuri tällaista siihen toivoinkin: lukija saa viihtyä, hymyillä leveästi, pikkuisen jännittääkin ja nauttia tekstin nasevuudesta sekä ehkä oivaltaa siinä sivussa asioita historiastamme. Erinomaista viihdettä. Tyyli vie vanhaan aikaan, mutta vanhahtavuutta ei ole niin paljon, että se häiritsisi lukemista.

Ja nyt jännittää sarjan seuraavan kirjan nimi: jos Kel-alkuinen on sääntö, onko tulossa Kelmu, Keltakuume tai Kelpoisa? Mitä muuta se voisi olla?

Kenelle: Lempeiden dekkareiden ystäville, historiasta viehättyville muttei siihen liian vakavasti suhtautuville, pinnanalaisen huumorin huomaajille, kotimaista viihteellistä luettavaa etsiville.

Muualla: Wennehielmin hahmo kannattelee sarjaa tyylikkäästi, tuumi MarikaOksa. Hemuli piti kirjan luonnollisesta vaikka vanhahtavasta kielestä. Mai puhuu osuvasti muun muassa hyvä veli -järjestelmästä. Hyväntuulen dekkari, sanoo Raijan kirjareppu ja nostaa esiin tärkeän henkilön, taloudenhoitaja Kaisa Mannelinin. Luulen mamsellin nousevan jatkossa enemmänkin. Sillä olen varma, että sarja jatkuu, niin monta kutkuttavaa langanpäätä roikkuu. Myös Sinimarja uskoo ja toivoo jatkoa.

Jyrki Heino: Kelmit. S&S 2016.


4 kommenttia:

  1. Kelmit oli tosi hyvä. Tuo seuraavan osan nimikysymys onkin visainen... itse laittaisin nimet ehkä vaikka kolmen sarjoissa, eli Kel-osasto olisi nyt käsitelty ja seuraavaksi jotain muuta. :) Toivottavasti ei tarvitse hirmu pitkään odottaa jännityksessä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Ja kihelmöi jo seuraavan odotus. Mainio idea Heinolta tämä sarja.

      Poista
  2. Minä olen ihan myyty tähän historialliseen dekkarisarjaan ja tietysti päähenkilöön :) Pakko jatkua Kel-nimisenä. Keljut, Kelmeä, Keli, Keltanokat, Kelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luutnantista ei voi olla pitämättä. Kaikessa miehisyydessään. Keltanokat olisi hauska nimi!

      Poista