Elävää kuvaa

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Linn Ullmann: Rauhattomat

Helsingin kirjamessujen 2016 teema oli pohjoismainen kirjallisuus. Eräs merkittävä tekijä tällä saralla on norjalainen Linn Ullmann, jonka myös suomalaiset ovat ottaneet omakseen. Sen osoittivat tungos ja pitkät nimmarijonot hänen messukeikoillaan.

Rauhattomat on Ullmannin takuuvarmaa tekstiä, mutta poikkeuksellisesta aiheesta hänen tuotannossaan: elämäkerrallinen romaani kertoo hänen lapsuudestaan ja etenkin isäsuhteesta. Isä on jo edesmennyt elokuvaohjaaja ruotsalainen Ingmar Bergman, jonka Linnin äiti, näyttelijä Liv Ullmann, tapasi työn merkeissä. Romanssi ei johtanut avioliittoon, mutta tulostaan ilmoittaneen lapsen pitäminen oli yhteinen päätös. 48-vuotiaalla Bergmanilla oli tuossa vaiheessa ennestään jo 8 lasta ja liuta ex-vaimoja.

Ullmannin kirjasta välittyy haikeus. Hän suunnitteli isänsä kanssa kirjaa vanhenemisesta, mutta hanke aloitettiin liian myöhään. Bergman kuoli kesken haastattelujen, joita tytär järjesti kirjaa varten. Isän muisti ja kunto muutenkaan eivät olleet enää terässä, joten kirjasta tuli suunnitellun sijaan kuvaus tämän viime ajoista ja tyttären muistelo isästään.

Koska isä ja tytär eivät asuneet yhdessä kuin kesälomilla, heidän suhteensa ei ollut välittömän läheinen. Isän kanssa oli sovittu ajat, jolloin heidän oli määrä jutella. Tytär kertoo tapauksen, jossa hän istui tuolissaan sovitussa tapaamisessa nyhtäen kesän aikana lyhyeksi käynyttä mekkoaan.

"Pitkän ajan kuluttua isä katsoi häntä melkein epätoivoisen näköisenä ja sanoi: - Ongelma on siinä että meillä on liian iso ikäero. Meillä ei yksinkertaisesti ole kovin paljon puhuttavaa."

Molemminpuolista kiinnostusta ja kiintymystä ei kyseenalaisteta. Vaikka tyttö kasvoi ympäristössä, jossa lapset periaatteessa olivat toivottuja ja kiinnostavia, lukijan silmiin piirtyy silti kuva turvattomuudesta. Tytär on tiukasti kiinni äidissään ja saa kohtauksen, jos äiti ei jatkuvilta työmatkoiltaan soita juuri sovittuna kellonlyömänä. Lukuisat lapsentytöt tulevat ja menevät, ja tyttö vaikuttaa yksinäiseltä, osin myös monien muuttojen vuoksi. Norjasta Amerikkaan ja taas takaisin. Matkat isän luo ja takaisin. Hänestä ei ole hauskaa olla lapsi! Ja hän osaa myös olla hankala ja omapäinen, eikä aina ollenkaan "mukava". Inhimillinen. Lukijan mielessä vilahtaa sääli: tytön lapsuus ei näyttäydy helppona.

Tyttö ei pidä päiväkirjaa - kuten isä kehottaa - vaan kirjoittaa listoja. "Muun muassa seuraavista asioista:
  • Lapsenlikkojen lukumäärä.
  • Miesystävien lukumäärä (äidin).
  • Muuttojen lukumäärä.
  • Mitä ostan jos saan omaa rahaa.
  • Luokan kauneimmat tytöt.
  • Kirjat jotka olen lukenut.
  • Elokuvat jotka olen katsonut.
  • Kuinka monta päivää on siihen kun täytän kolmetoista.
  • Kuinka monta päivää on siihen kun täytän kuusitoista.
  • Kuinka monta päivää on siihen kun täytän kahdeksantoista.
  • Kuinka monta kertaa olen asunut Amerikassa (asunut enkä pelkästään käynyt)."
Tyttö kuvaa tuntemuksiaan pienten asioiden ja ajatusten kautta. Miltä äidin kauniit kasvot näyttävät ja onko äidillä kauneutta - kasvoja - erikseen tyttöä varten. Miten äidin yhden miesystävän, nobelistin, laboratoriosta jäivät mieleen rotat. Tyttö salakuuntelee äidin puheluja, ja he voivat puhua jälkeenpäin siitä miten typeriä ihmiset voivat olla. Esimerkiksi nobelisti. Kuulostaa ikävältä tavalta kasvattaa lasta: Ullmann tekee juuri näin, kuvaa arkisin tapahtumin, lukija saa päätellä loput. Tekstin "paljastava" taso on huolellisesti harkittu. Todelliset tapahtumat ja tytön ajatukset vaihtelevat ja siirtyilevät, kronologiaa ei noudateta, mikä tekee rakenteesta kiinnostavan.

Kuva: Messukeskus, kirjamessut 2016

Millainen isän ja äidin suhde oikein oli ollut, sitä tyttö näyttää yrittävän selvittää todistellaakseen - mitä? Että hän on syntynyt rakkaudesta? Tyttö on saanut lukea kaikki vanhempiensa kirjeet toisilleen: kirjeet ovat nyt isän jäämistöä hallinnoivalla säätiöllä. Tutkijoille riittää töitä. Enkä usko, että isän muistelu jää tyttäreltäkään tähän. Myös hänen omasta elämästään riittää varmasti vielä kirjoitettavaa.

Kirja on kuin laajennettu muistokirjoitus. Kaunista, rauhallista ja täyttä tekstiä, jota sävyttää suru; suru menetyksestä, joka on ollut läsnä koko tytön elämän ajan ja joka konkretisoitui isän kuolemaan. Se koskettaa, samoin isän hiipuminen ja tytön kamppailu lapsuudesta aikuisuuteen sekä pyrkimys päästä isän lähelle, vaikka kirjan teolla.

Lue myös Ullmannin aiempi kirja Aarteemme kallis.

Kenelle: Ajatuksia etsiville, lapsuuden pohtijoille, ilmavasta kielestä nauttiville.

Muualla: Leena Lumi sanoo kirjan kertovan monta tarinaa, mutta mieleen jäi vahvimmin tarina tytöstä ja hänen toiseudestaan. Sydämeenkäyvä, koskettava ja mestarillisesti kirjoitettu romaani, sanoo Kirja vieköön. Ullalle kirja oli täydellinen.

Linn Ullmann: Rauhattomat. Like 2016. Suomennos Katriina Huttunen.


6 kommenttia:

  1. Juurikin näin kuten sanot 'Lukijan mielessä vilahtaa sääli: tytön lapsuus ei näyttäydy helppona.' Liv Ullmann taisi olla äitinä aika mahdoton, vastuutonkin, ehkä saamme lukea myöhemmin lisää... Nuo listat olivat mainiot! Niin kaunista kieltä tässä upeassa kirjassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen samoin, asia tuskin jää tähän, riitta k. Kirjailijalla on hieno, oma kieli, ainakin suomennos on loistava!

      Poista
  2. Kiinnostava arvio! Tykkään Ullmanista kovasti, täytyy varmaan lukea tämäkin, toivottavasti ei ole liian surullinen joululomalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ina, ei ole! Ei ole itketyskirja, vaikkei pelkkää auvoa. On paljon nautittavaa ja ajatteluttavaa, sopii minusta mainiosti jouluun!

      Poista
  3. Minustakin Ullmannin kirja sopii jouluun, ja se on monisyinen. Minua liki se tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii punaista kantta myöten :) Kiva kun tulitte läheisiksi.

      Poista