Elävää kuvaa

perjantai 24. helmikuuta 2017

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus

"Tässä kirjassa esitetään enimmäkseen kysymyksiä, sillä minäkin vielä hapuilen; olen toki lukenut paljon, mutta en kirjoita tiedon vaan tietämättömyyden pohjalta."

Näin kertoo kirjailija Mazzarella johdannossaan, ja pidän hänen ei-kaikki-tietävästä asenteestaan. Kukapa kirjan otsikon mukaisesta aiheesta voisi kirjoittaa tyhjentävän selonteon - ei kukaan, tai jokainen omansa. Siksi kirjan ironinen nimi. Sisältö on kuitenkin pohdintaa pehmeistä aiheista, jotka ovat niitä kovimpia juttuja. Ilman ironiaa.

Kirjan luvut on nimetty teemoittain: maailmankuvasta, pahuudesta, anteeksiannosta, surusta ja niin edelleen. Alkuun Mazzarella vyöryttää lukijan eteen lukuisia elämän tarkoituksen selityksiä eri puhujilta filosofeista julkkiksiin ja tuttaviinsa, äitiyden ihannoijasta Marilyn Monroen sitaattiin, jonka mukaan ainoat todelliset asiat elämässä ovat työ ja rakkaus (Mazzarellaa lukeneet löytävät tästä tutun viittauksen.) Me Douglas Adamsimme lukeneet toki tiedämme elämän tarkoituksen, mutta sanansa saavat sanoa myös kuningas Midas, Camus, Tolstoi ja monet muut ajattelijat. Hyvä aloitus ja pohjustus teemaan!

Itse luvut ovat asiaa, joka saa lukijan miettimään omia näkemyksiään. Mazzarella käsittelee aiheitaan niin monelta kantilta, että ulkopuolisena, kantaa ottamatta, kirjaa on mahdoton lukea. Jokainen lukija löytää varmasti itselleen merkitykselliset asiat. Minua kosketti erityisesti luku myötätunnosta; uskon, että sen puute on suurin syy moneen ihmisten ongelmaan. Enkä todellakaan ole sitä mieltä, että itse osaisin sitä osoittaa kuten haluaisin, saati toimia sen pohjalta. Olen samaa mieltä kirjailijan kanssa siinä, ettei myötätuntoa ole tykkäys somessa, ei edes mielipiteen ilmaisu. Vaan se vaatii tekoja.

"Uskon myötätuntoon, joka toisin kuin Dostojevskin Sonjalla on aktiivista eikä passiivista, ei henkistynyttä vaan käytännöllistä ja konkreettista."

Usein tunteisiin perustuva some- tai muu keskustelu on hyvä - monesta syystä - mutta se ei riitä. Tunteiden ilmaisu ylipäänsä ei riitä.

"Oikea myötätunto on minun mielestäni astumista ulos häkistä, se voi olla jopa tunteiden tukahduttamista jotta pystyisi toimimaan."

Ja kun lukee jutun apinasta, joka pelastaa kalan hukkumasta, voi miettiä sitä, haluaisiko oikeasti noudattaa sääntöä, jonka mukaan se mitä haluat muiden tekevän sinulle, olisi tehtävä heille. Kovaa kamaa, kuten jo sanoin.

Tyyliltään tekstit ovat pulppuilevan rupattelevia, ajatuksenvirtamaisia, kuten Mazzarellan tapana on, ja täpötäynnä anekdootteja elävästä elämästä ja kirjallisuudesta, kuten myös hänen tapansa on. Luettavien lista kasvaa aina Mazzarellaa lukiessa, ainakin teoriassa. Sitä ihmettelen, että vaikka hän on pohjoismaisen kirjallisuuden professori emerita, viitteet suomalaisten kirjailijoiden kirjoihin ovat hänen kirjoissaan aina kovin vähäiset. Hänen ajattelumaailmansa on koko maailma klassisesta kirjallisuudesta alkaen, ymmärrän, mutta silti kaipaisin myös kotimaisia kannanottoja - eikö sitä hänen mielestään löydy riittävästi?

"Kuinka hyvä ihmisen tarvitsee olla?"

Tällä kysymyksellä yhä harvempi vaivaa mieltään, tai ainakin "hyvä" mielletään eri tavoin. Jos olet hyvä koulussa, työssä, vanhempana, suorittajana, omasta mielestäsi (ja vanhempiesi tai lapsiesi), ehkä se riittää? Mazzarella puhuu käsitteestä "good enough" ja varoittaa liiasta itsetarkkailusta, itseen keskittymisestä. Hän muistuttaa siitä, että liian hyvä ei ole hyvä, ei ainakaan välttämättä sympaattinen tai pidetty ihminen.

"Mutta miksi oikeastaan olisi väärin tehdä asioita saadakseen olla tyytyväinen itseensä?"

Maahanmuuttajiin suhtautumisesta kirjailija puhuu pitkään - ajankohtaisuudesta ja arkijärkisestä suhtautumisesta hatunosto. Ihmisen oikeuksista ja vapauksista. Ja siitä, että on mahdollista hyväksyä asiat tehdyiksi hyvin, vaikka ne tekisi toisella tavalla kuin itse tekisi. Ja aivan lopuksi siitä, mitkä ovat perusasiat, joihin hän itse uskoo. Mutta:

"En usko, että meidän tarvitsee kaiken aikaa pohtia elämän tarkoitusta."

Välillä tällainen ajattelu tekee kuitenkin hyvää. Kirja on hieno, ajatteluttava matka itseen ja ihmiseen ylipäänsä; hyvin jäsennelty ja jäntevä - rupattelu ei hajoa, kuten joskus on ollut taipumusta, vaan pysyy helposti seurattavissa raameissa. Tyyli on sopivasti itseironinen, jos kohta välillä ylikorostetun vaatimaton nykymakuun, mutta muistetaan kirjailijan ikä. Teksti on lämmintä elämänviisautta henkivä, täysin ja ehdottomasti tässä ajassa älykkäine havaintoineen, jotka perustuvat laajaan tietoon ja kokemukseen, tietysti osin myös mielipiteisiin, joista voi olla eri mieltä. Kokonaisuus on antoisa, eikä siitä kannata jäädä paitsi.

Nillitys kirjan painoasusta: paperi on halvanoloisen sameaa ja säikeistä, sivujen leikkaus karkeaa ja painojälki vaihtelee arkeittain; teksti on välillä tummaa, välillä haaleaa. Sidontakaan ei vaikuta kovin huolelliselta. On surullista, ettei kotimaista laadukasta painotekniikkaa voida käyttää edes näin tunnetun kirjailijan kirjassa. Ymmärrän talouden ja kirja-alan realiteetit, mutta vaikka sain kirjasta paljon (ja kaupan päälle kirjailijan omistuskirjoituksen Kirja vieköön -tapahtumassa), kolmenkympin hintaan toivoisin saavani myös ulkoasultaan laadukkaan tuotteen.

Kenelle: Pohtiville; älyn, viisauden ja kokemuksen yhdistelmää arvostaville; niille, jotka haluavat inttää vastaan; anekdootteja ja kirjaviitteitä rakastaville, tätejä pelkäämättömille.

Muualla: Kun Merete Mazzarellan uusi kirja ilmestyy, kaikki muu saa pysähtyä hetkeksi, sanoo Levoton lukija. Kiitos viisaudestasi, sanoo Ulla kirjailijalle. On ilo olla mukana dialogissa, tuumii Tuijata, joka kertoo Baba Lybeckin Kirja vieköön -illasta, jossa Merete Mazzarella esiintyi.


Tapasin aina viehättävän ja kohteliaan (ja suomea ymmärtävän mutta suomenruotsia puhuvan) kirjailijan tuona iltana Savoy-teatterissa Helsingissä (hän kuvassa oikealla). Kirsi raportoi illan tarkasti. Hassusti samanniminen tilaisuus kirvoitti originaalinimen omistajan, Kirja vieköön -blogin kirjoittamaan. Aina joku kesken sanoo Mazzarellan tuoneen tapahtumaan rauhan eleganssia. Seuraava ja toistaiseksi viimeinen Kirja vieköön -tapahtuma on 15.3. Valitettavasti en löydä tapahtumaan linkkiä, mutta lippu.fi myy sinne lippuja.

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus. Tammi 2017. Suomennos Raija Rintamäki. Kansi: Helena Kajander/Shutterstock.

Helmet-haaste 2017 kohta 37: jos oikein laskin, tämä on kirjailijan teos numero 21 eli kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.





10 kommenttia:

  1. Melko provosoiva nimi kirjalla, mutta siksi myös rohkea. Ja sinun kirjoituksesi luettuani alkoi kiinnostaa, vaikka tiedän jo elämän tarkoituksen (tai siis sen tarkoituksettomuuden). Aihe silti kiinnostaa, koska... no kiinnostaa. Mitä kaikenlaisia syitä on elää.

    En ole muuten tainnut lukea yhtäkään Mazzarellan teosta, vaikka hänen nimensä on kyllä hyvin tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kysymyksiä voi pohtia loputtomiin, mutta Mazzarella tekee hyvän tiivistyksen - vain yhden, joku muu tekisi toisenlaisen. Minusta hän iskee aika olennaisiin kysymyksiin, ja hänen humaani, kirjaviisas ja elämänviisas otteensa tekee siitä niin kiehtovan. Hän ei peittele persoonaa kirjoissaan, vaikkei tietenkään kerro kaikkea. Ja on välillä ärsyttävänkin kirjallinen ja kaikkea sellaista, mistä sysisuomalainen ei tykkää. Aseet on kuitenkin pakko laskea. Ja otamme irti sen mitä saamme ja sen, mitä meille annetaan!

      Poista
    2. Joo, nyt kiinnostaa todella paljon. Minu muutenkin kiinnostaa olemassaolon ja elämän merkityksen pohtiminen. Minun makuuni ovat sellaiset kautta rantain annettavat ajatukset, eivät välttämättä suorat "väitteet", joita ei siis tässäkään kirjassa kai ole. Mutta meni kyllä nyt heittämällä lukulistalle (kunhan joskus saan näitä suomalaisia käsiini)!

      Poista
    3. En voi kuvitella parempaa tähän kiinnostuksen kohteeseesi. Mazzarella kertoo omat ajatuksensa, lukija saa hoitaa omansa. Kukin omasta elämäntilanteestaan. Mutta tämä on aitoa ja antoisaa, riippumatta siitä, mitä haluaa napata.

      Poista
  2. Tuija, kiitos, helppo kiteyttää selkeästi ajatellusta kokonaisuudesta. Vaikka juu, mietin kyllä tätä aika paljon. Monia kohtia siinä.

    VastaaPoista
  3. On aivan totta, että viittauksia tai sitaatteja suomalaisilta kirjailijoilta ei juuri ollut. Sopii kysyä miksi. Pidin tästä pohdiskelevasta ja rönsyilevästä teoksesta. Mazzarella oli hyvin sympaattinen Kirja vieköön! -illassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on hyvin sympaattinen henkilö; sanalla sanoen sivistynyt, suorastaan sen synonyymi, miten sanan sivistys ymmärrän.

      Poista
  4. Tuosta suomalaiseen kirjallisuuteen liittyvien viittausten puuttumisesta. Lukeekohan Mazzarella kuinka paljon suomalaista kirjallisuutta vai onko sen lukeminen kielellisesti hänelle liian hankalaa?

    Kirja vieköön illassa ainakin kävi ilmi, että hän ei ihan kauhean hyvin suomea ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin samaa, Omppu, ehkä kieli on kompastuskivi suomalaisen kirjallisuuden lukemisessa, suomenruotsalaista toki lukuunottamatta. Hänhän kertoi tuona iltana, että on aina katunut sitä, ettei ole opiskellut suomea. Harmi tosiaan.

      Poista