Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Tiedätte fraasin "pieni suuri kirja", joka usein kuvaa kohdettaan hyvin. Sitä mukaillen nyt on kyseessä "suuri suuri kirja".  Lähes tuhat sivua koukuttavaa, hurjaa, surullista ja vaikuttavaa tarinaa, jota lukiessa sai nautiskella tiedosta, ettei takakansi tule ihan pian vastaan. 

Alku on vetävä kuin paras tv-sarja: neljä nuorta ystävystä New Yorkissa, klassinen asetelma. Frendien tai Sinkkuelämän viihteisyyttä ei kuitenkaan ole luvassa. Kertomus keskittyy pian yhteen nuorukaisista, Judeen, joka on kokenut karmeita ja jonka elämää hallitsevat häpeä ja pelko.

Opiskeluaikojen ja uravalintojen jälkeenkään edes parhaat ystävät Willem, JB ja Malcolm eivät tunne Juden taustaa eivätkä hänen fyysisten ongelmiensa syitä: he kunnioittavat yksityisyyttä, jota mies varjelee sairaalloisen tiukasti. Hän on silti kaikkien rakastama ja löytää oman alansa laista, juristina. Kaikki neljä ystävystä ovat älykkäitä ja lahjakkaita, ja menestyvät. Taloudelliset huolet jäävät kouluaikojen muistoksi. Muita huolia silti kasaantuu.

"...hän tiesi: Malcolm oli huolissaan, koska elossa oleminen on huolissaan olemista."

Ihmissuhteet ovat mutkikkaita, kuten aina, ja etenkin Juden terveys huolettaa. Pikku hiljaa lukijalle avautuvat ongelmien syyt ja taistelu, jota Jude jatkuvasti käy, ja josta tulee myös hänen lähipiirinsä taistelu.

"Voi kun olisin parempi ihminen, hän ajattelee. Kun olisin ystävällisempi ihminen. Kun olisi vähemmän itsekäs ihminen. Kun olisin rohkeampi ihminen."

Kirjaa ei ahmaise kertalukemalta, jo laajuutensakaan takia. Tarina on rankka, ja lukijan on välillä hengiteltävä. Joskus tuntui siltä, että haluaisin lukea silmät kiinni. En halua tietää! Mutta uteliaisuus voitti, joten ei auttanut, pelottavimmatkin kohdat oli käytävä läpi. Tunsin suorastaan fyysistä kipua; etenkin jalkoja pakotti.

Mistä tarinassa oikein on kyse? Lapsuuden traumoista; haavoista jotka eivät parane; ehdottomasti suurelta osin ystävyydestä ja erittäin paljon rakkaudesta. Taitavasti rakennettu teksti pitää lukijan tiukasti kiinni kirjassa, yllättää ja herättää monenlaisia tuntemuksia ilosta suruun, haikeudesta haaveiluun, toivosta epätoivoon. Henkilöiden havainnot ihmismielestä ja tilanteista eivät ole fraaseja, vaan pistävät terävästi tai vähintään sanoittavat tilanteita, joita on vaikea sanoittaa - tai joita ei ole ollut aiemmin tarve sanoittaa tai ylipäänsä miettiä.

Kuten ajattelumme, jonka mukaan sairas ihminen menee hoitoon ja paranee - tai jos ei parane, ainakin saa apua. Entä jos niin ei olekaan? Tai toinen yleinen ajatusharha, jonka mukaan kypsänä aikuisena voi jättää taakseen nuorena koetut kauheudet. Valitettavasti sekään ei pidä paikkansa. Kiinnostava ja hyvin epäamerikkalaiseksi mieltämäni näkökulma: päättäminen ja luja yrittäminenkään ei aina riitä. Yksilön rinnalla korostuu yhteisö. Kyllä, pientä amerikansiirappia saattaa olla myös, kuten se seikka, että kaikki henkilömme menestyvät niin loistavasti ammateissaan; toisaalta on virkistävä ja tärkeä pointti sekin, että älykkäät ja lahjakkaatkin saattavat voida huonosti, eikä kärsiäkseen tarvitse kärvistellä köyhyydessä.

Olin hyvin vaikuttunut koko kirjan mitalta. Ehkä se osuu omiin traumoihin, jotka ovat tietysti aivan toisenlaisia, mutta jokaisella lie jotain; ehkä jokin havainto nousee pintaan ja nostattaa tunteita. Ehkä sanojen suuri määrä saa aikaan jonkinlaisen hypnoosin. Pituus on perusteltua siksi, että lukijalle selitetään perinpohjin, toistaen toiston jälkeen, mistä on kyse. Tiiviimmällä ilmaisulla ainakin minä olisin todennäköisesti jäänyt skeptiseksi: miksei ongelmiin muka löydy ratkaisuja. Nyt ymmärrän, miksi.

Pieni elämä on sisällöltään koskettava, tekstiltään koukuttava - juuri sellainen, millaiseksi miellän Tammen Keltaisen kirjaston kirjat parhaimmillaan. Laadukas romaani, ei liian helppo muttei liian vaikeakaan, ja vie tehokkaasti toisiin maailmoihin.

"Aivan yhtä vaikeaa oli yrittää, tiedät sen kuten minäkin, saada häntä luopumaan tietyistä ajatuksista, jotka koskivat häntä itseään: siitä miltä hän näytti ja mitä hän ansaitsi ja minkä arvoinen hän oli ja kuka hän oli. En ole edelleenkään tavannut ketään, joka olisi yhtä siististi tai vakavasti jakautunut kuin hän..."

Kenelle: Psykologisen romaanin ystäville, rankkaa kestäville, koukuttavaa kaipaaville. 

Muualla: Riittaa kuvotti, ja hänelle heräsi paljon kysymyksiä. Lukuisan Laura suosittelee lukemaan kirjan silloin, kun itsellä on kaikki hyvin ja keskittymiskyky terässä. Kirjallisuutta, joka kylmää muttei jätä kylmäksi, sanoo Kirjaluotsi. Jää väreilemään mielessä kuin surun soittona, sanoo Lumiomena. Oikeastaan kertomus kuolemasta, ei elämästä, sanoo Yökyöpeli hapankorppu. 

Hanya Yanagihara: Pieni elämä. Tammi 2017. Suomennos Arto Schroderus