Miki Liukkonen: O

"Meitä kiinnostaa nyt ajanhenki, ei ihmiset. Pidetään tämä mielessä."

Kaikesta kaiken kertova kirja kuulostaa vitsiltä ja yliampuvalta markkinoinnilta, mutta outoa kyllä, Liukkonen todella on mainoslauseiden veroinen. Vaikka hän joutuikin karsimaan kirjastaan satoja sivuja, jäljelle jäi vajaa 900 sivua täynnä niin määrättömän monia ajan ilmiöitä, arjen asioita, pohdinnan kohteita ja keskustelun aiheita, ettei äkkiä tule mieleen mitään, mikä puuttuisi. Tiedon luonteen muutos. Churro-leivokset. Nuorten itsemurhat. Afgaanimatot. Listojen tärkeys. Kirjallisuus tietysti, ja elokuvat, teatteri, niiden vaikutus. Opiskelutyöntekorentoutuminen. Terveys ja sairaus. Pakkomielteet, etenkin ne, ja neuroosit! Kvanttifysiikka. Auringon säteet.

"Aurinko on leikkaussalin lamppu kaupungin avatun ruumiin yllä."

O simuloi elämää. Sen 3,5-sivuisesta henkilöluettelosta kirjan alussa ei kannata lannistua; siinä eivät edes ole kaikki. Mutta muistatko itse kaikki elämäsi aikana kohtaamasi tai muuten kokemuksiasi sivunneet ihmiset ja haittaako se - tuskin. Keskusteluista, ajatuksista ja tekemisistä puhumattakaan. Siksi kirjaan ei tarvitse suhtautua liian vakavasti, kuten vaikka etsimällä siitä juonta tai yhteensopivia palasia, jotka lopussa nätisti naksahtavat kohdilleen. O:ssa ei sellaisia ole. Eikä elämässä.

Oikeastaan lukija ei voi tehdä muuta kuin antaa mennä, lukea, hetki kerrallaan tai tuntikausia putkeen, miten vain, ja ottaa siitä kaikki irti. Nauttia, surra, huvittua ja ärsyyntyä sen mukaan, mitä vastaan sattuu tulemaan. Kaikki ei ole kivaa ja mukavaa, kuten ei elämässäkään, ja välillä on tylsää ja raskasta, mutta myös paljon huumoria, nuoruuden innostusta, faktatietoa, suurta viisautta. Mistä ihmeestä alle kolmikymppinen kirjailija tämän kaiken repii?

" - Niin, kukaan tuskin enää kiistää, etteikö aikaamme leimaisi krooninen stressi, Vincent pohdiskeli, - ja että ahdistus on koko modernin elämämme moottori."

Tekstillisesti lukijalla ei ole huomauttamista. Sujuvaa luettavaa, lukijaa kunnioittavaa, kieleltään puheenomaista ja kekseliästä, mutta varoo ylittämästä kikkailun rajan, jos usein esiin purskahtavia alaviitteitä tai tiettyjen teemojen toistoa ei sellaisiksi lasketa (enkä laske). (Näitä toistuvia teemoja ovat mm. munakoisot. Filosofia. Uiminen. Romanit.)

Ajattelin ensin kirjoittaa kirjasta jutun pelkillä sitaateilla. Se olisi onnistunut sikäli helposti, että kirjailija selittää ajatuksiaan (kirjaansa? elämäänsä?) pitkin matkaa niin selkeästi, että sopivia sitaatteja löytyisi kymmenittäin. Kuten: "...ei ollut väliä, ymmärsivätkö he tarinaa, vaan että he ymmärsivät jotain."

Mutta olisihan se aika tylsää; sitä paitsi on parempi, että jokainen lukee kirjan itse. Liukkonen kuvaa mestarillisesti tätä aikaa ja sen ongelmia, joista suurin on ehkä suhde aikaan, ajan kulumiseen ja siinä elämiseen. Olemmeko olemassa oikeasti vai virtuaalisesti, mitä ajassa oleminen vaatii ja mitä häiriöitä siinä pysyminen tai ei-pysyminen aiheuttaa?

Kuhunkin kolahtaa se mikä kolahtaa, enkä yhtään epäile, etteikö jokaiseen lukijaan kolahtaisi tässä kirjassa jokin. Luin kirjaa omalla mittapuullani ikuisuuden, kuukauden ajan (en sentään koko elämän). Yleensä selätän tiiliskivenkin viikossa, mutta tätä en halunnut pätkiä liikaa - ympyrä on kirja, jonka tunnelmaan ja ajatuksiin pääseminen vie aikansa, joten halusin varata lukuhetkille aikaa. Myöskään isokokoisuutensa vuoksi sitä ei voi käyttää työmatkakirjana eikä välipalana. Nautin, nauroin, vaikutuin, hämmästyin, ajattelin. Palkitseva, hämmästyttävä, hauska ja viisas teos, kaikesta. Kirjan nimi on osuva: elämän ympyrä on päättymätön, kaikki on, o... Alku ja loppu eivät ole tärkeitä.

"Mutta johonkinhan näytelmän on loputtava. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Verhot on jossain vaiheessa suljettava ja yleisö päästettävä kotiin."

Menkää kotiin, mutta ottakaa tämä kirja mukaan.

Kenelle: Ajassa eläville ja sen henkeä haisteleville, modernista kirjallisuudesta kiinnostuneille, monipuolisuutta arvostaville, heittäytymään valmiille.

Muualla: Ohjat ovat tiukasti Liukkosen käsissä, sanoo Kirjasta kirjaan. Yllättävän jouhevasti etenevä kokonaisuus, sanoo Opus eka. Leikittelevän hauska romaani, läpitunkeva ajankuvaus, sanoo Kirjoituksia-blogi. Teos on nerokas, sanoo Habaneran havaintoja. Siihen nähden, että kirjan ensipainos myytiin heti loppuun, arvioita on vielä kovin vähän. Ehkä kirja vie aikaa ja siinä on niin paljon, josta voisi kirjoittaa, mutta rohkeasti vain - emme me ole Liukkosia, joiden täytyy kertoa kaikesta kaikki.

Suuri hesalainen kirjakerho ja Taru Torikka haastatteli Miki Liukkosta huhtikuussa: yleisö sai olla paikan päällä. Oli mainio keskustelu!

Miki Liukkonen: O. WSOY 2017. Hieno, kirjan henkeä taidolla kuvaava päällys Jussi Karjalainen.

Helmet-haaste 2017 kohta 10: Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.