Elävää kuvaa

lauantai 27. toukokuuta 2017

Miki Liukkonen: O

"Meitä kiinnostaa nyt ajanhenki, ei ihmiset. Pidetään tämä mielessä."

Kaikesta kaiken kertova kirja kuulostaa vitsiltä ja yliampuvalta markkinoinnilta, mutta outoa kyllä, Liukkonen todella on mainoslauseiden veroinen. Vaikka hän joutuikin karsimaan kirjastaan satoja sivuja, jäljelle jäi vajaa 900 sivua täynnä niin määrättömän monia ajan ilmiöitä, arjen asioita, pohdinnan kohteita ja keskustelun aiheita, ettei äkkiä tule mieleen mitään, mikä puuttuisi. Tiedon luonteen muutos. Churro-leivokset. Nuorten itsemurhat. Afgaanimatot. Listojen tärkeys. Kirjallisuus tietysti, ja elokuvat, teatteri, niiden vaikutus. Opiskelutyöntekorentoutuminen. Terveys ja sairaus. Pakkomielteet, etenkin ne, ja neuroosit! Kvanttifysiikka. Auringon säteet.

"Aurinko on leikkaussalin lamppu kaupungin avatun ruumiin yllä."

O simuloi elämää. Sen 3,5-sivuisesta henkilöluettelosta kirjan alussa ei kannata lannistua; siinä eivät edes ole kaikki. Mutta muistatko itse kaikki elämäsi aikana kohtaamasi tai muuten kokemuksiasi sivunneet ihmiset ja haittaako se - tuskin. Keskusteluista, ajatuksista ja tekemisistä puhumattakaan. Siksi kirjaan ei tarvitse suhtautua liian vakavasti, kuten vaikka etsimällä siitä juonta tai yhteensopivia palasia, jotka lopussa nätisti naksahtavat kohdilleen. O:ssa ei sellaisia ole. Eikä elämässä.

Oikeastaan lukija ei voi tehdä muuta kuin antaa mennä, lukea, hetki kerrallaan tai tuntikausia putkeen, miten vain, ja ottaa siitä kaikki irti. Nauttia, surra, huvittua ja ärsyyntyä sen mukaan, mitä vastaan sattuu tulemaan. Kaikki ei ole kivaa ja mukavaa, kuten ei elämässäkään, ja välillä on tylsää ja raskasta, mutta myös paljon huumoria, nuoruuden innostusta, faktatietoa, suurta viisautta. Mistä ihmeestä alle kolmikymppinen kirjailija tämän kaiken repii?

" - Niin, kukaan tuskin enää kiistää, etteikö aikaamme leimaisi krooninen stressi, Vincent pohdiskeli, - ja että ahdistus on koko modernin elämämme moottori."

Tekstillisesti lukijalla ei ole huomauttamista. Sujuvaa luettavaa, lukijaa kunnioittavaa, kieleltään puheenomaista ja kekseliästä, mutta varoo ylittämästä kikkailun rajan, jos usein esiin purskahtavia alaviitteitä tai tiettyjen teemojen toistoa ei sellaisiksi lasketa (enkä laske). (Näitä toistuvia teemoja ovat mm. munakoisot. Filosofia. Uiminen. Romanit.)

Ajattelin ensin kirjoittaa kirjasta jutun pelkillä sitaateilla. Se olisi onnistunut sikäli helposti, että kirjailija selittää ajatuksiaan (kirjaansa? elämäänsä?) pitkin matkaa niin selkeästi, että sopivia sitaatteja löytyisi kymmenittäin. Kuten: "...ei ollut väliä, ymmärsivätkö he tarinaa, vaan että he ymmärsivät jotain."

Mutta olisihan se aika tylsää; sitä paitsi on parempi, että jokainen lukee kirjan itse. Liukkonen kuvaa mestarillisesti tätä aikaa ja sen ongelmia, joista suurin on ehkä suhde aikaan, ajan kulumiseen ja siinä elämiseen. Olemmeko olemassa oikeasti vai virtuaalisesti, mitä ajassa oleminen vaatii ja mitä häiriöitä siinä pysyminen tai ei-pysyminen aiheuttaa?

Kuhunkin kolahtaa se mikä kolahtaa, enkä yhtään epäile, etteikö jokaiseen lukijaan kolahtaisi tässä kirjassa jokin. Luin kirjaa omalla mittapuullani ikuisuuden, kuukauden ajan (en sentään koko elämän). Yleensä selätän tiiliskivenkin viikossa, mutta tätä en halunnut pätkiä liikaa - ympyrä on kirja, jonka tunnelmaan ja ajatuksiin pääseminen vie aikansa, joten halusin varata lukuhetkille aikaa. Myöskään isokokoisuutensa vuoksi sitä ei voi käyttää työmatkakirjana eikä välipalana. Nautin, nauroin, vaikutuin, hämmästyin, ajattelin. Palkitseva, hämmästyttävä, hauska ja viisas teos, kaikesta. Kirjan nimi on osuva: elämän ympyrä on päättymätön, kaikki on, o... Alku ja loppu eivät ole tärkeitä.

"Mutta johonkinhan näytelmän on loputtava. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Verhot on jossain vaiheessa suljettava ja yleisö päästettävä kotiin."

Menkää kotiin, mutta ottakaa tämä kirja mukaan.

Kenelle: Ajassa eläville ja sen henkeä haisteleville, modernista kirjallisuudesta kiinnostuneille, monipuolisuutta arvostaville, heittäytymään valmiille.

Muualla: Ohjat ovat tiukasti Liukkosen käsissä, sanoo Kirjasta kirjaanYllättävän jouhevasti etenevä kokonaisuus, sanoo Opus eka. Leikittelevän hauska romaani, läpitunkeva ajankuvaus, sanoo Kirjoituksia-blogi. Teos on nerokas, sanoo Habaneran havaintoja. Siihen nähden, että kirjan ensipainos myytiin heti loppuun, arvioita on vielä kovin vähän. Ehkä kirja vie aikaa ja siinä on niin paljon, josta voisi kirjoittaa, mutta rohkeasti vain - emme me ole Liukkosia, joiden täytyy kertoa kaikesta kaikki.

Suuri hesalainen kirjakerho ja Taru Torikka haastatteli Miki Liukkosta huhtikuussa: yleisö sai olla paikan päällä. Oli mainio keskustelu!


Miki Liukkonen: O. WSOY 2017. Hieno, kirjan henkeä taidolla kuvaava päällys Jussi Karjalainen.

Helmet-haaste 2017 kohta 10: Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.

32 kommenttia:

  1. Herrasta en mitään tiedä, mutta taisi olla Uutisvuodossa. Ilmeisesti kirja on kuitenkin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko, en nähnyt! Kirja on hämmästyttävän hyvä. En ole lukenut hänen aiempiaan, joten aivan uusi tuttavuus. Vei aika lailla jalat alta.

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa ja kiva kuulla, että ei mene liiallisen kikkailun puolelle, tosin jotenkin olen ollutkin siinä uskossa, että tässä kirjassa ei niin käy.

    Yritän päästä tämän pariin viimeistään kesälomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kovasti juttuasi tästä, Omppu! Ne purim-räikät ehkä... mutta ei ole kikkailua, elämää vaan. Taidokkaasti kirjoitettu, viisaalla otteella.

      Poista
  3. Olen miettinyt, ymmärränkö tästä mitään, kun kirjaa on markkinoitu niin kryptisillä ilmauksilla. Postauksesi kuitenkin rohkaisi, että jokin siellä 900 sivun mittaan varmasti kolahtaisi minuunkin. Täytynee harkita, jos kirjan löytäisi vaikka käytettynä - luulen, etten saisi tätä kirjaston laina-ajan puitteissa kahlattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhan vaikea vaikutelma tästä on tehty. Ei se elämää kummempaa ole. Ja siksi juuri niin hienoa. Osan tajuaa, kaikkea ehkä ei eikä edes kiinnosta. Ei ole vaikea, vaikka runsas kahlattava kyllä. Riemastuttava silti, pistää kivasti kihelmöimään.

      Poista
  4. Minäkin olen miettinyt, ymmärränkö tästä mitään. Ja että mikä ihmeen hämärä kirja on joku "O"?! Mutta nyt kun luin postauksesi, minuakin alkoi kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, Syksyn lehti, ja onhan tuo nimi tosiaan hämärä. Mutta kirja perustelee ympyrän hyvin.

      Poista
  5. Ihana teksti Arja! Mulla tämä odottaa kesälomaa, silloin elämä on jotenkin O:n muotoista muutenkin. Sekin muuten kuvastaa aikaamme, että täytyy aina vakuuttaa, ettei tiiliskiviromaani ole liian raskas tai vaikea, kun ei kellään ole enää "aikaa" perehtyä sellaisiin... 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ina! Tiiliskivet kuumottavat minua erityisesti, mutta jotenkin haasteelliselta niiden aloittaminen tapalukijallekin tuntuu. Vaikka ajattelisi, että eihän tää ole kuin kaksi nelisatasivuista kirjaa, tai vajaa kolme kolmesataasivuista, ja nehän selättää hetkessä :) O:n muotoista kesää toivotellen!

      Poista
  6. Voi Arja, minkä teit! Olin ajatellut, että tätä mun ei tarvitse lukea, mutta kyllä mun nyt sitten varmaan kumminkin täytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovin pahoillani, Erja (enkä ole yhtään). Kyllä se vaan nyt on niin, että ei tätä sivuuttaakaan voi. :)

      Poista
  7. Senkin seireeni, Arja! ;) Hypistelin tätä kirjakaupassa ja ajattelin, että pitkästyn kuoliaaksi alle kolmikymppisen miehen jaarituksista. (Vain alle kolmikymppiset ihmiset voivat edes haluta kirjoittaa elämästä kaiken.) Houkuttelevasta arviostasi huolimatta en aio ottaa tätä kesälomakirjaksi (koska neljän lapsen kanssa "lomaillessa" keskittymishetket ovat maks. 15 min), mutta ehkä tämä sitten joskus on luettava, jos tämä on mielestäsi riemastuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, Elina, juuri tuokin riemastutti - että joku tosiaan haluaa kertoa kaikesta kaiken. Mutta että tekee sen oikeasti ja vielä niin, että lukijakin nauttii, jopa tällainen vanhempi, jonka kertomus kaikesta olisi hyvin erilainen. Mutta tää on hyvä tirkistys kirjailijan sukupolven maailmankuvaan, pääsee vaklaamaan.

      Poista
  8. Hirveän kiinnostavalta tämä vaikuttaa, vaikka jostain syystä vanhemmiten minäkin olen alkanut arastella tiiliskiviä. Mistäköhän sekin on tullut, en minä nuorena niitä pelännyt. Mutta Liukkosesta olen tykännyt aikaisemminkin, joten kyllähän tämä järkäle on luettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, kirjailijasta pidit jo aiemmin, joten varmasti tästäkin. On niin kiinnostavaa kurkkia näihin sukupolvikokemuksiin, vähän kuin Seksistä ja matematiikasta -kirjan kanssa kerroit.

      Poista
  9. Jooh, en kyllä aio... ja onko alun lainauksen ajanhenki tosiaan yhdyssana?! (Siinä mun tunnelmat tämän kirjan osalta.)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki (kaikesta) ei sovi kaikille :-) Ajanhenki on tosiaan kirjoitettu sitaattikohdassa yhteen. Koska koko järkäle on huomiota herättävän kiitettävästi oikoluettu, olen taipuvainen uskomaan tämän tahalliseksi, vrt. metsänhenki. Sävyssä on eroa. Tai sitten se on vain virhe. <3

      Poista
  10. Olet Arja ihan oikeassa todetessasi, että tästä on kieltämättä annettu markkinoinnissaan vaikea ja vaatelias vaikutelma - Liukkonen edellyttää korkeintaan hyviä istumalihaksia. O osaa kertoa kirjaimellisesti kaikesta niin runollisen kauniisti, ettei runsas sisältö tunnu mitenkään raskaalta tai ylitsepääsemättömältä. Liukkosen kahlaaminen toki ottaa oman aikansa, mutta on ehdottomasti sen arvoista! -Petter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, pidän lukuaikaa hyvin käytettynä :-) Älykkökirjana markkinointi voi olla vaarallista. Onhan siinä paljon sivistyssanoja ja vieraita käsitteitä, mutta ei niin paljon, etteikö lukemisesta voisi nauttia. Kaikki selitetään hyvin selkeästi.

      Poista
  11. Kirja (tai siis mainospuheet, en ole tätä lukenut) herättää ristiriitaisia väreitä, samalla kauhistuttaa ja kiinnostaa. En vielä osaa edes sanoa tartunko tähän. Mieli tekisi... ehkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhistua ei minusta tarvi, vaikka kirjailija kertookin esikuvikseen Thomas Pynchonin ja David Forster Wallacen, joita kumpaakaan en ole pystynyt lukemaan, liian korkeaa kirjallisuutta mulle...

      Poista
  12. Nyt täytyy valitettavasti myöntää, että minuun kirja ei vedonnut yhtään. Ehkä olen vain aivan väärää kohderyhmää, mutta teos tuntui välillä niin köykäiseltä ja huolimattomasti kirjoitetulta, että ihmettelin kaikkea sen saamaa julkisuutta. Mutta hauska kuulla, että muunkinlaisia kokemuksia on ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiinnostavaa olisi tietää, mitä kohderyhmää edustat. Köykäinen ja huolimaton ovat kyllä adjektiiveja, jotka tästä eivät minulle tulisi mieleen. Tajuan kyllä sen, että kaunokirjalliset ansiot sinänsä eivät ole mestarilliset, mutta tuo tietyn sukupolven näkökulma ja esittämisen tapa ovat virkistävä tuulahdus.

      Poista
  13. Olen Juha K:n kanssa samoilla linjoilla. Jonkinlaisena kirjallisena ja ehkä mediailmiönä O on kiinnostava, mutta ei se mun mielestä kirjana ollut kummoinen. Bloggauskin löytyy: http://yksirivi.blogspot.fi/2017/05/miki-liukkonen-o.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, kiitos kun linkkasit, en löytänyt tuota juttuasi pikagooglauksella. Näinkin sen voi nähdä - kiva on saada monenlaisia mielipiteitä! Minusta kirjassa oli tosi vähän kirjoitusvirheitä kokoonsa nähden, tai sitten olin niin täpinöissäni, että sivuutin ne, vaikka kuvittelen bongaavani pilkkuvirheenkin kilometrin päästä. Toistoakin on, mutta pidin sitä tehokeinona, jälleen, elämän kaltaista - ja ehkä lukijan auttamisena. Sitä en tiedä, mikä on tahallista ja mikä ei.

      Poista
  14. Minua vaivasi kirjassa Anninkin mainitsema dialogi. Lisäksi tuntui, että tunnistan liian suoraan esimerkiksi David Foster Wallacen vaikutuksen kirjasta, paitsi että Wallacen proosa on virtuoottisia ja tämä ei. Jotenkin siitä jäi minulle kömpelön ja vähän ikävän jäljittelyn tuntu.

    Kohderyhmästä täytyy myöntää, ettei se ollut mikään tarkka heitto! En minä tiedä, mitä kohderyhmää olen! :) Kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että olen liian vanha (olen reilut kymmenen vuotta Liukkosta vanhempi) innostumaan muotijutuista, varsinkin kun tuntui etten tavoita mitään sen muodin takaa. Toisaalta kirjaa ovat tainneet eniten ylistää minua vanhemmat keski-ikäiset miehet, joten tuskin tämä on ikäkysymys.

    Mutta anteeksi, tarkoitus ei ole kuulostaa tuomitsevalta. Lukukokemukset ovat yksilöllisiä ja sehän niistä kiinnostavia tekeekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun tää on oikeasti kiinnostavaa! Mahtaisiko olla niin, että tällä kirjalla on kaksi erityistä kohderyhmää: nuoret, kirjailijan ikäiset tai alle, jotka lukevat teosta totena ja tosissaan omaa maailmaansa peilakseeen ja ymmärtääkseen, ja sitten vanhat kuten minä (eli vielä sinuakin yli 10 v vanhempi), jotka lukevat sitä uteliaana saadakseen tietää tuon sukupolven ajatuksia ja mielipiteitä (ja huumoria). Ja jos jää tähän väliin, niin se ei kolahda? Minulle tästä jäi sympaattinen käsitys, koin että oma katsanto laajeni ja heräsi syvä tsemppihenki tuota sukupolvea kohtaan. Tätimäisesti: mihin me olemme heidät kasvattaneetkaan! Pärjätkää, olette niin fiksuja vaikka maailma on hullu!

      Poista
  15. Kuulostaa hyvältä tulkinnalta! Molemmat ovat tärkeitä asioita ja iso osa sitä, miksi ihmiset lukevat kirjoja. Jotta tunnistaisi itsensä ja oman kokemuksensa ja toisaalta pääsisi käsiksi sellaiseen maailmaan, joka on muuten vieras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä ne hienoimmat lukemisen pointit. Kiitos Juha.

      Poista
  16. Olen nyt lyhyesä aikana lukenut Oneironin, Jokapäiväisen elämämme, Jatkosota-extran ja O:n.

    Ensinmainittua voin suositella kaikille, toisessa on runollista kieltä ja kaksi viimeistä taidokasta näsäviisastelua. Taidokas ei tarkoita aina hyvää: kummastakaan ei jää yhtään mitään käteen, silkkaa ajanhukkaa niihin käytettyyn aikaan verrattuna. Mieluummin sitten vaikka Pereciä tai Wallacea, jos nk. haasteita haluaa.

    VastaaPoista
  17. Kiitos Markku kommentista! En ole ihan samaa mieltä O:sta; näsäviisastelua, kyllä sitäkin, mutta se kuuluu nuoruuteen. Ja kaikenlainen "hölmöily". Sitä kirja kuvaa hyvin, mutta on siinä myös muuta: ajan henkeä isommin, maailmankuvaa, taidokasta tekstin rakentelua. Ehkä Perec tai Wallace olisivat minulle liian haasteellisia, pelkään. Ymmärrän paremmin tätä maailmaa, joka on itselle lähempänä ainakin fyysisesti, jos ei henkisesti. Pitäisi kokeilla kyllä!

    VastaaPoista