Elävää kuvaa

lauantai 4. marraskuuta 2017

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous

Ensimmäinen suomennettu indonesialainen romaani, pakko tutustua! Kirja ilmestyi alunperin jo 2002, mutta katosi kustantamojen uumeniin, kunnes se 2015 käännettiin englanniksi.

Olipa kerran äärimmäisen kaunis prinsessa: "...Pajajaranin kuninkaallisen suvun viimeinen jälkeläinen, joka oli perinyt kaikkien Pakuan valtakunnan prinsessojen ihanuuden. Sanottiin että prinsessa oli itse tajunnut kauneuden tuovan hänelle huonoa onnea. Kun prinsessa oli lapsi ja sai vapaasti kulkea palatsin muurien ulkopuolella, hän aiheutti sekasortoa, isoa ja pientä."

Virkamiehet unohtivat velvollisuutensa, oma isä riutui rakkaudesta tyttöä kohtaan, jonka äiti halusi tappaa kauneuden vuoksi, mutta ei voinutkaan, kauneuden vuoksi. Monen mutkan jälkeen prinsessa ajautui viidakkoon, paikkaan, johon syntyi Halimundan kylä. Tarina tapahtuu tässä kylässä, jossa prinsessan jälkeläiset asuvat.

Heihin kuuluvat maineikas huora Dewi Ayu ja hänen tyttärensä Alamanda, Alinda ja Kauneus, joka sai nimensä legendaarisen prinsessan mukaan. Kylää hallitsevat väkevät miehet, soturi Shodancho ja Maman Gendeng, johon eivät edes luodit pystyneet.

"Maman Gendeng ei ollut koskaan puhunut suoraan yhdellekään naiselle, lukuun ottamatta prostituoituja Japanin miehityksen aikana, ja yhtäkkiä hän tajusi että nuoren siron Nasiahin kohtaaminen pelotti enemmän kuin hollantilaisen teloitusryhmän eteen joutuminen. 

Rakkautta, mustasukkaisuutta, seksiä, ystävyyttä ja hellittämätöntä vihaa, syntymää ja kuolemaa; niistä on kylän elämä tehty. Naiset ovat vahvoja; miehet taistelevat, uhoavat, itkevät ja rukoilevat.

"Lisäksi käynti huoratalossa oli todella typerä teko mieheltä, joka yritti tehdä vaikutusta mahdolliseen tulevaan vaimoonsa."

Maan historia sotineen esiintyy kirjassa vahvasti, sen ohessa, kun ihmettelemme halimundalaisten meille eksoottisena näyttäytyvää elämää. Indonesia on entistä Hollannin siirtomaa-aluetta. Kun he pääsivät eroon Hollannista, maan valtasivat japanilaiset.

"Todellinen hulluus alkoi, kun leirissä oli tullut kaksi vuotta täyteen ja japanilaiset sotilaat alkoivat tehdä listaa naisista, jotka olivat iältään seitsemäntoista ja kahdenkymmenenkahdeksan välissä."

Indonesia itsenäistyi 1945. Kirjassa kuljetaan halimundalaisten sukupolvien mukana siirtomaa-ajoista 1990-luvulle saakka, joten lukija saa tuhdin annoksen tietoa maan vaiheista. Mutta herkullisinta tarinassa ovat ihmiset, heidän suhteensa ja arkensa, johon kuuluu myös maagisia tapauksia, kuten kuolleista heräämisiä ja vatsasta katoavia vauvoja.

"Tähän on vain yksi mahdollinen selitys, Shodancho, nimittäin se että yhdyit vaimoosi ilman rakkautta - sellaisen yhdynnän tuloksena syntyvä lapsi joko jää kokonaan syntymättä tai syntyy hulluna, jonka takapuolesta kasvaa rotan häntä." 

Kurniawan kirjoittaa herkullisesti, oivaltavasti, rennon ronskisti ja vetävän viihteellisesti, mutta ei missään kohtaa kepoisesti tai typerästi. Hykerryttävän hauska ja viisas kirja - klassikkoainesta! Kirja olisi sopinut mainiosti Tammen Keltaiseen kirjastoon, nyt sen nappasi Gummerus.

Gabriel Garcia Márquez tulee etsimättä mieleen, mikä on mainittu kirjan kannessakin, samoin Salman Rushdie. Hänen tuotantoaan en tunne, mutta esimerkiksi Mo Yan tai Jose Saramago voisivat olla verrokkeja: huumorissa, viisaudessa, yksityiskohtia pulppuavassa selostamisessa ja riemukkaan laajoissa henkilöhahmoissa on jotain samaa. Vahva suositus!

Kenelle: Klassikoiden ystäville, huumoria hakeville, eksotiikkaa kaipaaville.

Muualla: Romaani isolla R:llä, sanoo Kirjaluotsi. Raju, häpeilemätön ja viihdyttävä, tuumii Tekstiluolan Tuomas.

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous. Gummerus 2017. Annie Tuckerin englanninnoksesta suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Kannen suunnittelu Jenni Noponen.

Helmet-haaste 2017: Kirjassa mennään naimisiin. Monta kertaa.

2 kommenttia:

  1. Nyt kyllä harmittaa, että palautin tämän lukematta kirjastoon aiemmin syksyllä, kun oli niin valtavat pinot kaikkea (ja on toki edelleenkin). Kuulostaa kirjalta, josta voisin pitää paljon. Pidetäänpä siis silmät auki, josko tulisi vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kans, että pitäisit, Suketus! Vahva suositus.

      Poista