Elävää kuvaa

lauantai 4. marraskuuta 2017

Helsingin kirjamessut 2017, osa 2/2

Kirjamessujen lauantai oli pitkä ja täyteläinen: aloitin Bonnierin perinteisellä bloggaribrunssilla, jonne nelisenkymmentä kirjabloggaajaa ja yksi vauva kokoontuivat nauttimaan kirjaesittelyistä.

Kiitos Marianna Kurtto, Heikki Valkama, Tuomas Kyrö, Joonas Konstig, Roope Sarvilinna ja  A.W. Yrjänä (kuvassa). Yrjänän komeaa kirjaa ihastelimme esineenä: se on näyttävä niin kansista kuin sisäsivuiltaankin. Kuva ei toista kirjan loistoa! Graafinen suunnittelu: Mika Wist.



Sieltä kipaisin katsomaan Kirjailijaliiton myöntämän Kirjailija kiittää
-palkinnonjaon. Kirjamessut ovat kaiken muun ohella tilaisuus, jossa jaetaan niin monenlaisia kirjallisuuspalkintoja, etten suuresta osasta ole kuullutkaan, mutta tästä olen: sen myöntävät kirjailijat henkilölle tai taholle, joka on "edistänyt merkittävällä tavalla suomalaista kirjallisuutta ja lukemisharrastusta sekä vaikuttanut kirjallisuuspoliittiseen keskusteluun."

Nyt sen sai kriitikko, tietokirjailija Ismo Loivamaa, joka on tehnyt työtä etenkin lasten ja nuorten tietokirjapuolella. Kuulosti hyvältä valinnalta, ja on hienoa, että tällainen tunnustus on olemassa, suoraan tekijöitä tekijöille. Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jyrki Vainonen mainitsi asiallisesti, että myös kulisseissa tehtävä "näkymätön" työ kirjallisuuden eteen kannattaa huomioida. Hyvä niin.

Kiinnostavaan keskusteluun osallistuivat Vainosen lisäksi kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen ja kirjailija Helena Waris. Loivamaa ei itse päässyt paikalle. Todettiin kirjojen näkyvyyden väheneminen mediassa, samoin kirjastojen määrän pieneneminen. Ennen se oli lähipalvelu, jonne pääsi pyörällä tai kävellen. Myös kirjojen ostaminen on vaikeutunut kirjakauppojen vähentyessä. Marketit ovat - onneksi - ottaneet kirjoja hyllyilleen, jossa niitä voi ruokakauppareissulla napata mukaan, mutta valikoima (ja lisäisin: myyjän kirjaosaaminen) on rajallinen. Ilmiöksi nähtiin myös se, etteivät vanhemmat lue lapsilleen tai käytä heitä kirjastossa yhtä paljon kuin aiemmin. Päiväkodeissa on kuuleman mukaan nykyisin lapsia, jotka eivät yksinkertaisesti osaa käyttää kirjaa: miten sitä pidellään tai miten sivuja käännetään. Kuva perhealbumista, pienin lapsenlapsi mökillä.




Lasten ja nuorten kirjojen aiheista, mitä pinnalla nyt? Dystopioiden todettiin olevan jo nähtyjä. Niiden tilalle tai seuraan ovat nousemassa utopiat, myönteiset tulevaisuuden visiot. Nyt näkyvät perheteemat, joissa vanhemmat ovat poissaolevia ja/tai tunneköyhiä, tai perhe muuten hukassa. Mitä se kertoo meistä? Miksi kirjailijoiden todellisuudesta peilaamaa tilannetta ei huomata ja hyödynnetä yhteiskunnassa? Kannattaisi, koska he reagoivat nopeasti siihen, mitä ajassa on, todettiin. (Olen aina uskonut taiteilijoilla olevan maaginen tulevan ennakoinnin vaisto: se ei ehkä ole sen mystisempää kuin herkkyyttä, havaintokykyä ja paneutumista, mutta ensin mainittu tulkinta on herkullisempi.)

Lisää palkintoja: Selkokeskuksen Sesam-palkinto jaetaan selkokirjallisuuden edistämisestä. Nyt sen sai Avain-kustantamo. Selkokielelle on tilausta monin tavoin, kun mietitään vaikkapa opiskelujen kanssa kipuilevia poikia tai maahanmuuttajia.

Tällaisenkin bongasin: Hanna Kauppiselle on myönnetty Nuori Aleksis 2017 -palkinto esikoisromaanista Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut (Myllylahti, 2016). Palkinto jaetaan parhaalle edellisvuonna ilmestyneelle kaunokirjalle, saajan valitsee Äidinkielen opettajain liiton kokoama, toisen asteen opiskelijoiden raati. Hienoa, nuoret itse valitsevat!

Tärkeistä palkinnoista on vielä mainittava Ylen Seppo Puttosen, mm. Kirjojen Suomi -hankkeen isän, saama Rakkaudesta kirjaan
-tunnustus, joka jaettiin jo messujen alkajaisiksi. Oikeaan osui!


Tapasin ystäväni, draama-ammattilaisen Raija Airaksinen-Björklundin, jonka uusin oppikirja, Reuhurinteen teatterikirja, ilmestyi sopivasti messuille. Yhteistyönä Reuhurinne-sarjan äidin Tuula Kallioniemen ja kuvittaja Jii Roikosen kanssa tehty kirja tarjoaa havainnollista oppia alakoululaisten teatteriopetukseen. Selkeiden tekstien kanssa kulkevasta hauskasta piirroskuvituksesta (tai toisinpäin) voi vaikka bongata tuttuja...


Matti Rönkää kiitin terapeuttisesta ja nokkelasta Yyteet-kirjasta. Tuntemattomasta ei tätä nykyä pääse eroon missään, ei ainakaan tässä kirjassa! Rönkä on osoittautunut sanakyvykkääksi paitsi puhujana myös kirjallisesti: hänen lukuisia dekkareitaan en ole lukenut, Einosta pidin.


Näin myös Jouni Rannan: Hänen ja Marko Erolan taideväärennöksistä kertova kirja Vilpitön mieli on niin hämmästyttävä, että siitä ei moni (ainakaan taiteenostaja) uskalla sanoa yhtään mitään. Itse väärennösten taiteilija, Veli Seppä, ei halua astua julkisuuteen, kas kummaa.

Päivän päätteeksi tapasin kirjabloggariseurassa Teos-kustantamon kirjailijoita: Juhani Känkänen, Marjo Niemi, Jarkko Volanen, Maria Peura, Heikki Reivilä, Mikko Rimminen ja Juha Hurme. Sekä yleisö että esiintyjät olivat hyytyneitä tässä vaiheessa messuja. Kirjaesittelyt oli silti mukava kuulla -  ja Känkäsen mainio musiikkiesitys - vaikka kovin muodollisesti auditorioon meidät ja kirjailijaparat istutettiin. Lisää tapahtumassa monissa kirjablogeissa, katso vaikka kuva meistä Les, lue -blogissa.

Mikä puhutti messuilla erityisesti? Lukutaidon tila ja kehittyminen. Historia- ja sota-aiheet vetävät väkeä, ehkä näin juhlavuonna entistäkin enemmän. Mietteet kirjaformaatin ja kirja-alan muutoksista, kuten aina. Suomalaisuus, totta kai. Aikuisia ainakin kiinnostavat näemmä tutut nimet Kjell Westön ja Jenni Haukion tapaan, mutta hieman yllättävästi myös tuoreemman tekijän, Miki Liukkosen, esiintymisiä seurasi suuri yleisö. On ollut hauska seurata hänen kehitystään esiintyjänä: aina vain paranee, muuttuu varmemmaksi ja rennommaksi. Ja juuri saimme hienon uutisen: O:n käännösoikeudet on myyty Ranskaan! Suomalainen kirjavienti muuten kasvoi viime vuonna kolmanneksen edellisvuoteen verrattuna, sanoi kirjamessujen ohjelmajohtaja Jan Erola.

Muita aiheita: Rajat, myös kirjojen aiheissa ja lajityypeissä. Tulevaisuus, tyyliin Dan Brown tai Esko Valtaoja, tai vielä irtonaisemmat fantasiat. Runot. Kuka kirjoista saa puhua ja miten kirjablogeihin pitäisi suhtautua; sitäkin sivuttiin monessa keskustelussa. Aiheesta ovat ansiokkaasti bloganneet ainakin OmppuHdcanis ja Kaisa Reetta T. On jännittävää ja hämmentävää huomata, että kirjabloggarit tosiaan ovat osa kirjallisuuden kenttää, paljosta puheesta ja yllättävistä eri tahojen reaktioista - niin kielteisistä kuin myönteisistä - päätellen, ja tietysti lukijamääristä.

Esikoiskirjoja ja -kirjailijoita nähtiin ilahduttavan paljon, nelisenkymmentä. Pidin uutta kolmen minuutin esittelyformaattia toimivana, vaikka sitä moitittiin pinnallisuudesta. Se antoi nopeasti käsityksen kirjasta, josta kiinnostuva voi etsiä lisätietoa muualta. Yleisö ei odota sen kummoisempaa kuin kirjailijan näkemistä ja kirjan lyhyttä kuvausta, mutta osa panosti tähänkin: muun muassa Pauliina Lindholmin Komendantin näytelmällinen esitys oli riemastuttava.

Yhtenäinen teema messuille lienee parhaiten löydettävissä Jan Erolan puheesta messulehdessä: "Kyseenalaista totuutesi: Kun ajassa liikkuu yhä enemmän antiempatiaa ja vääristeltyjä totuuksia, on suorastaan välttämätöntä lukea."

Messut keräsivät ennätysmäärän kävijöitä, 84 000, ja kirjamyynti oli parempi kuin koskaan. Kävijät ostivat keskimäärin kuusi kirjaa: nippa nappa ylitin sen seitsemällä kirjalla (lahjoiksi). Ja eikun ensi vuoden messuja odottelemaan. Nyt listailen ensi kevään kirjatärppejä. Kyllä, tulevien kirjojen listoja on jo julkaistu. Kustantajat ja kirjailijat tekevät työtään tahdissaan, me lukijat omassamme.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti