Elävää kuvaa

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Eleanor on nuori lontoolainen sinkku, joka tekee toimistotöitä graafisessa suunnittelutoimistossa. Hänen päivä- ja viikkojärjestyksensä on aina samanlainen, lounaseväistä viikonlopun viettoon (jolloin hän juo vodkaa eikä tapaa ketään). Sosiaalisuus on hänen heikko kohtansa, ja rutiineissaan ja viestintänsä tavassa hän tuo mieleen Silta-sarjan Saga Norénin.

Mutta Eleanorilla on oma taustansa, tosin siinäkin on yhtymäkohtia Sagan tarinaan. Äitisuhde on ongelmallinen, sisaruksia ei ole. Hän on totaalisen yksin, ollut jo pienestä saakka. Ja jos ihminen kasvaa ilman ihmisiä, peilejä, joista oppia itseään tai ihmisten käytöstä yleisemmin, uskoo lukija helposti sen, että lopputulos on Eleanorin kaltainen ihminen.

"Useimmissa tapauksissa ihmisen poismeno koskettaa henkilökohtaisesti ainakin muutamia muita. MInulla ei kuitenkaan ollut ketään." --- "Päänahan hieronta kampaamossa, viime talvena ottamani influenssarokote; minuun koskevat ainoastaan ne, joille maksan siitä,  ja heillä on melkein aina suojahansikkaat kädessä. Kerron vain faktoja." 

Hän on rajoittanut seurallisuuden minimiin, joten kun hän joutuu tekemisiin vanhan Samuelin kanssa tämän saadessa sairauskohtauksen, kaikki on uutta. Mukana tapauksessa on Eleanorin työkaveri Raymond, josta Eleanor löytää monia piirteitä, joita ei arvosta, ulkoasusta alkaen.

"Raymond oli kaikkea muuta kuin sanavalmis keskustelija, ja hänen kanssaan oli sen takia hirvittävän työlästä kommunikoida."

Mutta heidän on tehtävä yhteistyötä Samuelin vuoksi, sillä Eleanor yllättäen viihtyy vanhan miehen ja tämän perheen seurassa. Rutiinit alkavat järkkyä, hitaasti mutta vääjäämättä... Mutta mihin suuntaan?

Sydäntä särkee Eleanorin yksinäisyyden vuoksi. Mutta koska hän on täysin kykenevä hoitamaan asiansa, ehkä hän hoitaa tämänkin? Lukijaa jännittää. Naisen täsmällisen asiallinen kommunikointi huvittaa, vaikka tuntuu väärältä nauraa jollekulle, joka ei - ilman omaa syytään - osaa paremmin. Koomisia tilanteita ei silti voi välttää ääri-introvertin törmätessä maailmaan, eikä Eleanoria onneksi tehdä typeräksi, vaikka kirja on viihteellinen. Ja kun Eleanor kertoo tarinaansa minä-muodossa, hän tekee sen herkullisesti ja koskettavasti.

Yksinäisyysaihe on tärkeä, ja olen iloinen, että se saa näkyvyyttä. Viihteen varjolla on hyvä kiinnittää huomiota isoihin asioihin. Kuten Eleanor sanoo:

"Nykyään yksinäisyys on uusi syöpä; se on jotain hävettävää ja kiusallista, johon siitä kärsivä on jollain epämääräisellä tavalla itse syypää. Se on hirveä parantumaton vaiva - niin kauhistuttava, ettei sitä uskalla edes mainita. Muut eivät halua kuulla puhuttavan siitä, koska pelkäävät, että joutuvat kärsimään siitä itsekin tai yllyttävät kohtalon koettelemaan heitä jollain sen kaltaisella vitsauksella."

Kenelle: Fiksun viihteen ystäville, sinkkuelämää ihannoiville, yksinäisille ja niille, jotka heidän yksinäisyyttään voisivat vähentää eli meille kaikille.

Muualla: Kirja saa täydet pisteet Oksan hyllyltä.

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää. WSOY 2018. Suomennos Sari Karhulahti.

Kirja oli Britanniassa vuoden 2017 myydyin esikoisromaani.



2 kommenttia:

  1. Tykkäsin kirjasta ja Eleanorin yksinäisyys ja synkkä lapsuus oli traagista luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Traagista, vaikka viihdekirjasta on kyse - siksikin, että tunnistin puhetavan joistain tosihenkilöistä ja tajusin, että heillä voi takanaan olla tosi rankkoja kokemuksia.

      Poista