JP Koskinen: Kalevanpoikien kronikka

Koskisen kirjaideat ovat ällistyttäviä, kun miettii esimerkiksi Kannibaalien keittokirjaa. Ja nyt tätä: hei, siirretään Kalevala historian tapahtumien keskelle, otetaan vaikka 1100-luku! Väinö joukkoineen eläisi Euroopassa, missä tehtiin ensimmäisiä ristiretkiä, pyhä Henrik nautti arvostusta, perustettiin yliopistoja, filosofit ajattelivat ankarasti, idän ja lännen hallitsijat taistelivat valta-alueistaan, viikingit mellastivat ja kauppaa käytiin laajasti. Jepjep, sanoo lukija ja pohtii hiki päässä, mitä tästäkin nyt pitäisi ajatella. Räävitöntä röyhkeyttä vai nerokasta luovuutta?

Turha miettiä enempää, parempi vain heittäytyä tarinaan. Sillä se vetää. Lemminkäisen eli Ahdin poika Antti, vähänläntä Väntti, kertoo meille siitä, miten Kalevanpojat Väinö, Ahti ja Seppo lähtivät kotijärvien rannoilta kaukaiseen Miklagårdiin tärkeille asioilleen. Poika pääsi mukaan Väinön ansiosta: mies suree omien lapsiensa kuolemaa, tietäjien ja runonlaulajien suvun päättymistä. Mutta Väntti vakuuttaa puhujantaidoillaan.

"Oletkos Ahdin poika, kun hiuksesi tulena palavat? - Niin jossakin väitetään, vaan saatetaan täällä väittää toisinkin. - Pieni olisit Ahdin pojaksi, kovin vähäinen varreltasi suuren soturin sylkyttämäksi. - Liekö minut kiireessä kirnuttu, sokkona alulle saatettu. Vanhus kumartui puoleeni. Hänen silmäkulmaansa levisi iloryppyjä. - Sinullahan laulaa kieli kuin linnulla. Olet kuunnellut vanhoja tarinoita, sen huomaa heti."

Vaikkei poika ollut innokas kotikontujen jättäjä, perillä hän ei maailman ihmeiltä ehtinyt niiden perään haikailla. Kaupunki! Kirkoiksi nimetyt koreat pyhäköt! Ihmispaljous ja -kirjo! Ja uudet kielet, joilla piti pärjätä.

"Nuoren ihmisen mieli imee tietoa kuin kuiva rahkasammal vettä. Päivä päivältä päähäni tarttui yhä enemmän tietoa ja kieleni alkoi vertyä niin, että pian sain juosta torilla myös Väinön asioita toimittelemassa."

Asioillaan hän tapasi myös Johanneksen, jonka kautta onnistui pääsemään hyvän piispa Henrin oppiin. Henri oli utelias fennien kansan suhteen, etenkin heidän pakanuutensa. Synti oli Antille vieras käsite, muiden muassa, mutta Ristin-Kiesus tuntui olevan mahtavien tekojen tekijä.

Tapaamme monia kiinnostavia hahmoja, kuten yliteknikko Stauriakoksen, joka teki uskomattomia keksintöjä ja jolle Seppo sai esitellä takojan taitojaan - ja jonka apulainen kiinnosti Anttia erityisesti. Seikkailu on kuitenkin teoksen pääasia, ja seikkailun vauhti huimaa lukijan päätä.

Kirjailija kertoi uutuutta esitellessään, että hän oli tutkinut aiempia historiallisia kirjojaan varten 1100-lukua niin perusteellisesti, ettei uutta tutkimusta tarvinnut tehdä. Historiatietoa janoava lukija saa nauttia tästä tietämyksestä vauhdikkaan kerronnan ohessa. Perinneuskovaisten lohduksi mainitsen, että Henri saa kirveestä tälläkin kertaa ja Lemminkäisen äiti pelastaa poikansa kuolemalta.

Kuvat: kirjailija julkkareissa Werner & Jarl -kirjakaupassa, kaupan miljöötä ja kevään uutuuksia.

 

Mutta Kalevanpojat: Erikoinen kirjallinen kombo (josta en vieläkään ole ihan toipunut), mutta hauska ja parhaan kerrontatradition lakeja myötäilevä tarina, jonka parissa ei aika käy pitkäksi. Etenkin jos tuntee Kalevalaa tai tietää jotain aikakauden historiasta, täkyjä löytyy. Myös jaarittelua, mutta siitä kai perinteisessä tarinankerronnassa on kyse, puheen riittävyydestä (418 sivua). Juonessa kiirehtiessäni menin välillä sekaisin, kuka kertoo ja milloin - joku kertoo, että joku kertoi jonkun kertoneen - ja piti jarrutella. Mutta kieli toimii ja viihdyttää, juttu kulkee, kronikka polveilee ja kuplii muhevasti. Hymyilyttää pitkään.

Kenelle: Historialla leikittelyä sietäville, juonivetoisen ystäville, seikkailuissa viihtyville.

Muualla: Nousu.net ihastui: "Koskisen romaani on loistava, hän sekoittaa historiaa ja mytologiaa mielenkiintoisella ja uudella tavalla."

JP Koskinen: Kalevanpoikien kronikka. WSOY 2018. Ulkoasu: Mika Wist.
Sain kirjan kustantajalta.

Kirjakuvan Kalevala-korut eivät sisälly kirjan ostohintaan.