Annamari Marttinen: Korsetti

Pauli Lehtisellä on salaisuus, ollut jo pienestä. Hän haluaa pukeutua välillä naisten vaatteisiin. Jostain syystä se rauhoittaa häntä, saa hänet rentoutumaan ja tuntemaan itsensä omaksi itsekseen.

Kukaan ei tiedä, vaikka äiti aavisti. Kovin sanoin ja selkäsaunoin yritettiin ajaa outoutta pojasta pois - mikset sinä voi olla niin kuin muutkin - vaikkei outoutta osannut kukaan nimetä. Jotain Paulissa oli, joka herätti kiusaajan koulukavereissakin.

Kun tyttöystävä esitteli korsetin teini-ikäiselle Paulille, jokin muuttui.

"Menin huoneeseeni ja avasin vaatekaappini oven. Minulla oli samanlainen olo kuin pikkupoikana kun avasin vanhempieni komeron ove isän auton kaasuttaessa pihasta. Hengitykseni oli äkkiä lyhyttä ja tiukkaa. Korsetin sukkanauhat pistivät esiin alimmalta hyllyltä t-paitojeni alta, minne olin sen survaissut tultuani sisälle. En ollut piilottanut Meijulta aikaisemmin mitään enkä valehdellut hänelle. Olin käynyt suoraa kirkasta tietää. Vaan en käynyt enää."

Ensimmäiset seurustelut kaatuvat tuohon "outouteen". Pauli suorittaa elämäänsä niin hyvin kuin taitaa, mikä ei tunnu riittävän kenellekään, vähiten Paulille itselleen.

"Elämässä oli monia asioita jotka olivat pakko. Yksi niistä oli armeijaan meno. Ei minulla ollut todellakaan ollut vaihtoehtoja. Se oli aina ollut samanlaisena pakkona odottamassa kuin kouluun meno. Ei siinä ollut mitään kyseenalaistamista, sellainen ei ollut tullut mieleenikään. Oli ollut pakko sulkea kotiovi ja lähteä alokkaaksi, kun se päivä tuli. Olin pelännyt, että kiusaajani seuraisivat minua sinne, jos eivät samat, niin toiset samanlaiset, heitä riitti aina maailman joka kolkkaan ja pelkäsin etten koskaan pääsisi heiltä rauhaan."

Sitten Pauli rakastuu. Rakkauden ja perheen kaipuu kasvaa.

"On outoa miten haaveilemme asioista joista emme ole varmoja, haluammeko niitä vai emme. Vielä oudompaa on haaveilla asioista joista tietää melko varmasti, ettei halua niitä. Vaikken olisi halunnut puistonpenkille syömään banaaninpaloja vaimoni kädestä, halusin sitä silti epätoivoisen paljon. Pelkäsin jäätävästi etten koskaan saisi sitä, vaan minusta tulisi ikuinen ulkopuolinen ja toisen puistonpenkkien ohitse kulkeva."

Korsetti on piilossa auton takakontissa. "Se oli kuin rauhoittava pilleri ahdistuspotilaalle. - On tärkeintä, että tiedät että sinulla on se, lääkärit tapasivat sanoa kun ojensivat potilaalle rauhoittavien reseptin."

Korsetti on esine, mutta myös minuuden symboli, jota Pauli joutuu piilottelemaan. Voiko osaa minuudesta pitää piilossa koko elämän? Miksi pitäisi? Mitä se vaatii, sen Pauli saa kokea, ja lukija hänen kauttaan.

Marttinen tarttuu tällä kertaa vähemmän arkiseen aiheeseen, transvestismiin. Vaikkei siihen välttämättä törmää päivittäin, on ällistyttävää, että se luokiteltiin sairaudeksi aivan viime vuosiin asti. Kirjasta voisin muuten sanoa täsmälleen samaa kuin kirjailijan aiemmistakin, kuten kirjasta Vapaa (joka on mielestäni kirjailijan tähänastisista paras) tai Törmäys: "Marttinen on kokenut kirjoittaja ja taitava yksityiskohtien kuvaaja." Hän on lukijalle luotettava kertoja, joka pitää oman varman tyylinsä kirjasta toiseen.

Marttinen kuvaa Paulia ja tämän selviytyskeinoja eläytyen, tarkasti ja ylidramatisoimatta. Jopa niin, että koin tarinassa lievää prinsessasadun silotuntua, mutta pinnan alla tapahtuu paljon. Toivon kirjan rohkaisevan jokaista (itse)hyväksyntään sekä suvaitsevaisuutensa tai suvaitsemattomuutensa perusteiden rehelliseen tarkasteluun.

Kenelle: Piilotteville, ihmetteleville, monimuotoisuutta kunnioittaville.

Muualla: Mai antaa täydet pisteet uskaliaasta tarinasta. Kirjaluotsi korostaa kirjan tärkeyttä: "transvestismiin liittyy vielä paljon stigmaa, jota tällaiset kiihkottomasti kirjoitetut ja empatiaa herättävät tarinat voivat lieventää." Tekstiluolan Tuomas sanoo, ettei Marttinen alleviivaa eikä yksinkertaista, hän kuvaa elämää ja tilanteita rehellisen täsmällisellä otteella.

Annamari Marttinen: Korsetti. Tammi 2018.