Jutut on ryhmitelty suomalaiselle luontevasti - vaikkei omaperäisesti - vuodenaikojen mukaan. Keväästä aloitetaan; jäiden lähdöstä ja ensirakkauksista, autokuumeesta ja kuivan asfaltin riemusta. Myös sinkkuus on kevättä, ja samanniminen tarina on oivaltava.
"Siirtymien parisuhteesta sinkkuuteen on siirtyminen olohuoneesta kuntosalille."
Kesällä on hyttysiä, sukujuhlia, kesähittejä ja lööppejä: kesällä asettaudutaan kesävarustuksiin, joissa joskus myös hukutaan.
"Kun ensimmäiset lämpimät tulevat, naapurit tervehtivät toisiaan, toinen toppa-asussa, toinen shortseissa."
"Elämä on siinä mielessä epäreilu, että jos vasiten haluaa itselleen tilastollisen kuoleman, voi olla varma ettei sitä tule. Hairahdukset hyvässä elämässä sitä vastoin ovat tappavia. Huono taipumus muuten terveellisissä elämäntavoissa idättää kuolemantaudin. Raitis joka yllytetään kerran juomaan. Uskovan vaimon syrjähyppy. Näpistys. Ei veneeseen astuminen juhannuksena, vaan hyvään pyrkiminen."
Syksyllä syödään ja viihdytään kotisohvalla, pohditaan syvällisiä, kuten hulluutta, kahvia ja suomalaista masennusta.
"Sellaista ihmistä ei olekaan, joka ei kokisi olevansa huijari. Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus paljastua."
"Urheilulajia valitessa olisi hyvä ajatella maailman luonnetta. Elämässä ei selviä torjumalla ja törmäilemällä, vaan luovimalla, limboamalla, pujottelemalla, yli hyppäämällä ja karkuun juoksemalla."
Talvella on päivätön päivä - kesän yöttömän yön vastapainoksi. Joululta alkaa valo lisääntyä, pian luovutaan joulukuusesta, tehdään uudenvuodenlupauksia. Suomalainen laihduttaa ja kuntoilee.
"Suomalainen kunnollisuus on sitä, että täyttää itse keksimänsä velvollisuudet, vaikka henki menisi."
Osa jutuista naurattaa, osa mietityttää. Lämmin ote ja humaani mieli tekevät tekstistä sympaattisen. Tekstejä on kuultu aiemmin radiosta, itsekin satuin joskus autossa mökkimatkalla kanavalle, jossa S-ryhmän sponsoroimia juttuja luettiin. Koska kohderyhmänä olivat kaikki aikuiset suomalaiset, oletan, ehkä jopa erityisesti keski-ikäiset, eivät aiheetkaan tavallisuuden yli lennä, mutta runoilija Viikilä taitaa kauniin kielen. Näinkin sen kanssa voi toimia: kirjallisuuden salakuljetusta kaupallisuuteen!
Finlandia-voittoon yltäneet hienonhienon Akvarelleja Engelin kaupungista -teoksen tasolle kokoelma ei koskettavuudessaan tai tunnelmassaan täysin eriluonteisena tietenkään nouse, vaan on parhaimmillaan ohessa, palasina nautittuna. Välipalakirja, välikirja?
Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi. Otava 2018. Päällys: Elina Warsta. Sain kirjan kustantajalta.
Helmet-haaste 2018: Kirjan kannessa on kulkuneuvo.
Tämä on kirjaston varauslistalla. Kiinnostuin sanomalehtiarvostelun perusteella.
VastaaPoistaToimisi muuten varmaan mainiosti äänikirjana, onhan kokoelma kuunnelmasta lähtöisin. Viikilä on ymmärtääkseni tehnyt/tekemässä muutakin kuunnelmapuolelle, muoto ilmeisesti kiinnostaa häntä.
PoistaViikilän kieli ja sanojen käyttö on hyvin kaunista. Ei tämä tosiaan edellisen tasolle yllä, mutta on hyvä välikirja.
VastaaPoistaLuulen, että vaikka hän kirjoittaisi sotesta, se olisi kaunista.
PoistaKiva kun postasit tästä, olen miettinyt millainen tämä kirja on. Pidin niin paljon Viikilän kielestä edellisessä kirjassa ja uskon, että tämä kannattaisi lukea jo pelkästään kielen vuoksi.
VastaaPoistaKielen ja harkitun ajattelun vuoksi kannattaa lukea. Ja kaiken yllä leijuu hyvin lämminhenkinen tunnelma.
PoistaPitkälti samanlaisia ajatuksia itsellä kirjasta. Kaunista kieltä, hienoja ajatuksia :)
VastaaPoistaViikilän tekstiä on ilo lukea, sanoo hän mitä tahansa :)
Poista