Elävää kuvaa

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Sujata Massey: Morsiuskimono ja Samurain tytär

Dekkariviikkoon ehdin mukaan vasta viime metreillä, vaikka asiaa riittäisi. Arvostan erityisesti kotimaista dekkarigenreä, mutta blogijuttuja tulee tehtyä harvakseltaan. Miksiköhän niin? Dekkarit ovat minulle käyttötavaraa, jota tulee ja menee ja josta harvoin yksittäinen teos nousee esiin niin, että se ehtisi näppäimistölle saakka. Seppo Jokisen, JP Koskisen ja muiden kovien kotimaisten tekijöiden teoksia pyrin kuitenkin lukemaan silloin tällöin siinä toivossa, että hieman pysyisin kartalla tai edes kartan reunoilla.

Nyt tutustuin kuitenkin ulkomaiseen menestyjään, Sujata Masseyhin, jonka kymmenosaista Rei Shimura -sarjaa suomennettiin vuodesta 2000 vuoteen 2016. Luin yhteisniteen kirjoista Morsiuskimono ja Samurain tytär.

Asetelma on virkistävän epäeurooppalainen. Rei Shimura on amerikkalainen, jonka isä on japanilainen. Nuori nainen taitaa molempien maiden kielen ja kulttuurin. Japanilaisuus puhuttelee häntä erityisesti kaikin tavoin, ja työkseen hän välittää japanilaista antiikkia asiakkailleen Yhdysvalloissa. Taitojensa ja verkostojensa ansiosta hän saa yrittäjänä monenlaisia toimeksiantoja, joiden yhteydessä tapahtuu myös rikoksia.

Rikosten selvittelyssä sinänsä ei ole mitään erikoista, mutta japanilaisuuden esiintuomisessa on, ja sitä on kiinnostava lukea. Reipas Rei joutuu yllättäviin tilanteisiin vähän väliä, myös miessuhteidensa ansiosta. Valitako poikaystäväksi amerikkalainen Hugh vai japanilainen Takeo? Valinnan vaikeus kuvaa mainiosti Rein elämän kaksijakoisuutta. Hänen välinsä vanhempiinsa ovat erittäin tiiviit, ja myös heidän mielipiteensä vaikuttavat naisen tekemisiin.

Vauhtia, herkullisia hahmoja ja huumoriakin yhdistelevä kerronta pitää lukijan tiiviisti tekstin äärellä. Mieleen tuli uudempi kotimainen kirja Venäläiset tilikirjani, joka lienee saanut vaikutteita Masseyltä, eikä se ole ollenkaan huono juttu. Juuri tämäntyyppiset dekkarit ovat kovasti mieleeni: vertaa ja väkivaltaa mahdollisimman vähän, kansallisia ominaispiirteitä ja kulttuuria sitäkin enemmän.

Kymmenosaisen sarjan viimeinen osa on ilmestynyt pari vuotta sitten, jolloin siitä on kirjoitettu paljon blogeissa, ja tietysti sitä ennen. Mutta minulle kaikki on uutta, tyytyväisenä totean, että vielä kahdeksan osaa on lukematta. Kirjojen lukujärjestys ei ole niin tarkkaa, juonet ovat itsenäisiä. Tosin jos haluaa seurata kronologisesti Rein elämää parikymppisestä kolmeenkymppiin, silloin järjestys on hyvä muistaa, ja se löytyy muun muassa Dekkarinetistä.

Laadukasta viihdettä - vaikka kesään ja lomaan. Kirjat ovat saatavissa myös pokkareina, joita on kevyt kanniskella mukana.

Masseyn viimeisin suomennettu (2016) Rei Shimura -teos on yhdestoista osa, joka ilmestyi useita vuosia myöhemmin aikaisempien jatkeeksi. Rei Shimura menetysten rannikolla on nettijutuista päätellen entisiä vakavampi, inspiroijanaan Japanin vuoden 2001 tuhoisa maanjäristys.

Kenelle: Japanilaisuudesta kiinnostuneille, väkivallatonta dekkaria hakevalle, sujuvaa viihdelukemista kaipaavalle. 

Muualla: Hyvää ja mukavaa kertakäyttökirjallisuutta, dekkarina suorastaan virkistävän vanhanaikaista, toteaa Lumiomena.
 
Jutulla osallistun kirjabloggarien dekkariviikkoon, haaste ja logo: Niina Tolonen. Valtakunnallisesti jo traditioksi muodostuneen viikon takana on Kirjakauppaliitto.



2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Rei Shimura -kirjat viimeisintä lukuun ottamatta. Pidin niistä juuri japanilaisuuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiehtova yhdistelmä kieltämättä, tämä dekkari-chick-lit-kulttuuriopasromaani.

      Poista