Erinomaisen ajankohtainen teemoiltaan: muuttaminen, lähteminen, jääminen, kulttuurin muutos, enkä nyt tarkoita vain heitä, joita maahanmuuttajiksi sanotaan, vaan oman maan sisällä, ajassa ja paikassa: oman retkemme sieltä tänne tai täältä sinne tai vähintään lapsuudesta vanhuuteen olemme jokainen tehneet tai parhaillaan tekemässä. Ja sille matkalle mahtuu paljon.Martta hoitaa perhettään sodan aikaan vaatimattomissa oloissa, kun pappi tulee ilmoittamaan Topin kadonneeksi. Ei, mies ei ollut kuollut - siihen tarvittiin vielä pitkä aika ja Martan kärsimätön odotus, sillä mies ei ollut parhaasta päästä. Lapset ehtivät aikuisiksi ja heidänkin lapsensa. Martan lapsenlapsesta Susannasta tulee juristi, Martan pojat perustavat Tapion johdolla oman yrityksen. Koulutus ja elintaso kasvavat suvussa kohisten. Susanna hoitaa firman lakiasioita maahanmuuttajien avustustyönsä ohessa. Bagdadista paennut Fatima puolestaan hoitaa Susannan taloutta, ja hänen kauttaan saamme väläyksen toiseen todellisuuteen kuin kotoisat kuviomme.
Vasantola kutoo kauniin villavan, rauhallissävyisen perhekudoksen kuin perintöryijyn seinälle: siinä risteilevät sukupolvet, kiertyvät geenien kuviot ja vaihtelevat tummat ja kirkkaat raidat. Hän kuvaa sukupolvien muutosta hötkyilemättä, osuvin yksityiskohdin, ja henkilöt ovat eläviä, uskottavia. Tosin heitä on runsaasti, samoin aikatasoja, joista tarina aukeaa, joten lukijan on oltava tarkkana pysyäkseen mukana. Jos lukijalla on hieman haastetta, miten haasteellinen työ on mahtanut olla kirjailijalle, antaa lukijalle tietoa annostellen mutta pitää kaikki kasassa!
Kokonaisuus on pienestä aikapoukkoilun mausta huolimatta antoisa, laaja ja tiukasti kiinni tässä päivässä, kaikki mennyt vahvasti taustanaan. Tarinaa on miellyttävä lukea; se ei koukuta trillerityyliin vaan vakuuttaa toisin keinoin; huolellisella rakentamisella, sujuvalla kielellä ja asiantuntevalla sisällöllä. Havainnot ovat tosia, omankin retkeni kokemusten perusteella. Pidin myös etukenosta tulevaan, Vasantola piirtää laajaa kaarta vuodesta 1939 vuoteen 2029. Vahva ja kiinnostava esikoisromaani. Jo nimi herättää mielenkiinnon ja mielessä soimaan Eppu Normaalin yhden aikanaan koskettavimmista biiseistä. Ehkä kasarimusiikin valinta kertoo paitsi kirjailijasta myös kirjan otollisimmasta kohderyhmästä?
Kenelle: Sukupolvikuvausten ystävälle, perhetarinoita ahmivalle, eteen- ja taaksepäin katsoville.
Muualla: Jaanaa kiinnosti erityisesti kiinnosti erityisesti niiden tuntemusten erittely, joita yhteiskunnallinen luokkahyppy usein nostaa esiin.
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen. Tammi 2018.
Luin arvostelun tästä kirjasta jossakin lehdessä ja mietin, että olisikohan tämä sopiva kirja meidän seniorilukupiirillemme. Sen arvostelun perusteella minkä luin tuli mieleen Orvokki Aution Pesärikko-kirjat. Mitä mieltä sinä olet, onko yhtäläisyyksiä?
VastaaPoistaKyllä on; ja kaiken ikäisille löytyy tarttumapintaa ja herkullisia havaintoja, niin sodan tai sen välittömät seuraukset lapsena kokeneille kuin siitä nuoremmille, etenkin 1980-luvulla nuoruuttaan viettäneille. Ainoa lukemista hankaloittava tekijä on tosiaan tuo ahkera aikahyppely. Joka on kyllä tehty huolella siten, että kussakin kohdassa aukeaa jotain lisävalaistusta tarinaan, mutta hieman haastetta lukijalle. Jokaisen luvun alussa kyllä kerrotaan, missä vuodessa ollaan. Ja luvut ovat suht lyhyitä, mikä sekin sutjakoittaa.
PoistaMielenkiintoinen kirja, varsinkin kun itse olen pohjalainen. Aikahyppely ja henkilöiden paljous on kylläkin mietityttänyt, kun olen lukenut bloggauksia tästä kirjasta. Itse olen 80-luvun nuori, joten plussaa siitä! :) Ehkä luen vielä joskus, luulen :)
VastaaPoistaKäy kiinni vain! Aikahyppelyä oli minusta vaivaton seurata, myös sitä, että seurattavia henkilöitä on paljon. Uskon pohjalaisuuden olevan lukijalle eduksi, muttei haitaksi ole muunheimolaisuus. Pidin kovasti, varma esikoisromaani!
PoistaPohjalaiselle ja kasarinuorelle löytyy kirjasta tuttua! Eikä henkilöiden ja aikojen määrä lopulta ole hankalaa, en missään nimessä halua pelotella, mutta asiaan kiinnittää kyllä huomiota lukiessa ja hieman pitää skarpata. Ehdottomasti lukemisen arvoinen esikoinen ja tämän vuoden esikoisista (toistaiseksi) paras lukemani.
Poista