Elävää kuvaa

lauantai 22. syyskuuta 2018

Kirjamessut 2018 Turussa ja lippuarvonta




Kirjamessut saavat väen suuntaamaan Turkuun lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tiedossa kolme päivää tiivistä, painavaa ja viihdyttävää kirja-aiheista ohjelmaa!

Teemamaa on Viro, joka luonnollisesti on näkyvästi esillä. Ohjelmassa on paljon myös lasten ja nuorten kirjallisuutta. Esimerkiksi heti perjantaina 5.10. klo 10.45 Eino-tilassa Tuula Pere kertoo lastenkirjojensa yhteiskunnallisista taustoista ja siitä, miten painavia teemoja voi käsitellä lapsille sopivalla tavalla. Päivemmällä mm. Timo Parvela, Paula Noronen ja Juha-Pekka Koskinen esittelevät uutuuksiaan ja tubettaja Mansikka ja Magdalena Hai keskustelevat lukutaidosta Juha Itkosen kanssa. Klo 10.50 auditoriossa puhuu Karo Hämäläinen viikinkimiekoista Suomessa, sekin kiinnostaisi. Ja mitä, Erika Vikiltä on tulossa uutuus, olen ihan koukussa hänen Kaksosauringot-sarjaansa.

Klo 11.20 Tieto: Markku Wilenius avaa tulevaisuuden tutkimista, ja klo 11.30 esittelevät Satu Koskimies ja Vilja-Tuulia Huotarinen kirjaansa, joka on jatkoa Runotytön tarinaan. Ja paljon muuta, eivätkä messut ole vielä tässä vaiheessa edes virallisesti avautuneet! Se tapahtuu vasta klo 13. Paikalla on myös Jenni Haukio, joka jatkaa äitiyslomansa jälkeen messujen ohjelmajohtajana 2019. Tänä vuonna häntä tuuraa mahtava kirjatietäjä ja lukija Seppo Puttonen.  

Iltapäivä jatkuu tykityksellä: Jari Järvelä, Riku ja Tunna, Heli Laaksonen, Max Seeck, A.W. Yrjänä, Essi Tammimaa, Jouni Hynynen, Helena Ruuska ja sitä rataa iltakuuteen asti. Illalla voi käväistä katsomassa Apollo-klubilla Nyrok Dolls -bändiä, jossa laulaa Mauri Kunnas ja kitaroi Kjell Westö. Tai mennä Tuomiokirkkoon kuuntelemaan runoja sävellettyinä. Tai Bar Toimistoon laulamaan suomalais-virolaista karaokea. Tai niitä kaikkia!

6.10. lauantaista pari poimintaa: arkkipiispa Kari Mäkinen, kirjailija Sirpa Kähkönen ja kansanedustaja Li Andersson keskustelevat romaaneista ja rakkaudesta. Risto Isomäki kertoo Viiden meren kansasta, Juha Hurme Katrinasta, Jari Tervo Aamenesta, Kari Hotakainen Räikkös-kirjasta, Tommi Kinnunen Pintistä... Anja Snellman, Nopolat, Kirsti Ellilä, Ina Westman, Jani Toivola, Anniina Tarasova - kaikkea löytyy! Maarit Verronen, hänet haluan nähdä ja lukea Hiljaiset joet -kirjan.

Mutta katsokaas tätä: la klo 14.45 (Onerva 2. kerros) vasta onkin kiintoisa ohjelmanumero. Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia? Mikä saa kirjabloggaajat käyttämään vapaa-aikansa lukemiseen ja kirjojen arviointiin? Entä syrjäyttävätkö podcastit, vlogit ja lifestyleblogit kirjablogit? Keskustelijoina Tuomas Aitonurmi Tekstiluola-blogista, Kirsi Hietanen Kirsin kirjanurkka -blogista, Tuija Takala Tuijata-blogista, Jonna Tapanainen Sivumennen-podcastista ja minä! Keskustelua johdattelee Airi Vilhunen Kirsin Book Club -blogista. Tulethan kuuntelemaan meitä ja moikkaamaan?

Sunnuntaina esiintyvät mm. Piia Leino, Minna Rytisalo, Jenni Pääskysaari, Johanna Sinisalo, Raija Oranen, Marko Annala, Pirjo Hassinen, Peter Sandström, Olli Jalonen ja Volter Kilpi - tai ei siis hän itse, vaan Kilpi-viikon taiteellinen johtaja Anni Mikkelsson. Tommi Melender ja Sinikka Vuola pohtivat romaanien loppuja: Maailmojen loput aion ehdottomasti lukea. 


Jos mietit messuille menoa, osallistu lippuarvontaan: arvon kaksi lippua kahdelle vastaajalle viikon kuluttua la 29.9. klo 17 ja laitan liput voittajille postiin 1.10. Osallistua voi kommentoimalla tähän tai laittamalla sähköpostia arja.korhis at outlook piste com.

Onnea arvontaan ja nähdään Turussa!

* EDIT Voittajat on arvottu, heille on ilmoitettu, ja liput lähtevät postiin huomenna. Jos en saa osoitetietoja huomisaamuun mennessä, arvon uudet voittajat. *


25 kommenttia:

  1. Oispa mukava voittaa lippu. Oon joka tapauksessa menossa messuille lauantaiksi ja aion nähdä ainakin Olli Jalosen ja kirjabloggarit ja aika paljon muutakin. Tosi mielenkiintoinen ohjelma tulossa!

    Ihanaa kirjasyksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että tulet, Johanna! Tapaamisiin ja samoin nautinnollista lukusyksyä!

      Poista
  2. Voi kun olis kiva mennä messuille,ja oikeestaan meen vaikka en voittaisikaan.Paneelikeskustelu ilmastonmuutoksesta vaikuttaa kiinnostavalta,samoin keskustelu köyhyydestä mut erityisesti saamelaisten mytologia.
    Paljon on kaikkea,joten kyllähän se on mentävä :)
    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelma on monipuolinen, täytyy sanoa, pitäisi taas monistaa itsensä, että ehtisi kaikkeen. Kiitos samoin Taija, kaunista syksyä sinulle!

      Poista
  3. Mukavia messupäiviä. Pitkän matkan vuoksi jätän Turun kirjamessut väliin vaikka ohjelma vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Helsinkiin sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, tapaamisiin siis Helsingin messuilla! Jotka on tietysti minulle ykköstapahtuma, mutta Turku on aika lailla vienyt sydäntä myös. Helsinkiä pienempi ja kompaktimpi, mutta laadukas ja täysi kattaus.

      Poista
  4. En ole vuosiin ollut Turun kirjamessuilla -- tänä vuonna voisin taas palata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Annelille sanoin, Turku on alkanut viehättää kovasti messuillaan. Näinköhän kirjamessuihinkin voi jäädä koukkuun? Olisipa kiva nähdä Turussa, E.K.!

      Poista
  5. Osallistun arvontaan, liput perheelle vielä hankkimatta, paljon on mielenkiintoisia vierailijoita ja niinpä keskustelut kiinnostavat.

    peholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  6. Turun kirjamessuista on tullut jo jokasyksyinen perinne. Tänäkin vuonna sinne olisi tarkoitus lähteä tutustumaan uutuuksiin, kuuntelemaan mielenkiintoisia puhujia ja bongailemaan hyviä tarjouksia! Mukana arvonnassa siis :) lhisom(at)utu.fi

    VastaaPoista
  7. Oi näille messuille ois kiva päästä! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kirjamessut olisi unelma! Mielenkiintoista ohjelmaa paljon, siispä mukana arvonnassa :) rroosasa@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelma on tosi houkuttava. Toivottavasti pääset paikalle!

      Poista
  9. Hei, kirjamessuille olisi kiva tänäkin vuonna mennä, eli mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu paikka siis? Kyllä kannattaa mennä jos suinkin voi, voittoa tai ei. Onnea kuitenkin arvontaan!

      Poista
  10. Äitini kanssa matkaamme pitkän matkan Turkuun messuja varten, olisipa mukava voittaa liput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että matkaatte! Näkemisiin siellä ja onnea arvontaan!

      Poista
    2. Ja voititkin, Sanna! Ilmoitatko minulle osoitteesi ma-aamuun klo 9 mennessä, niin postitan. Onnea!

      Poista
  11. Niin paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Toivottavasti tärppää!

    jtmous(at)utu.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelmasta ei tosiaan ole pulaa, yltäkylläistä! Onnea arvontaan!

      Poista
  12. Monena vuotena tullut käytyä ja tänäkin vuotena ajattelin mennä.

    oamois[at]utu.fi

    VastaaPoista