Helsingin kirjamessut 2018, päivä 1

Torstai on messupäivänä perinteisesti rauhallinen, käytävillä mahtuu kuljeskelemaan. Tilat näyttivät siisteiltä, avarilta ja etenkin lastenosasto kutsuvalta. Pidän uudistuista esiintymislavojen nimistä, kaupunginosien mukaan nimetyistä. Sijainnit ovat kuitenkin entiset, joten ei eksy.

Ohjelmajohtaja Ronja Salmi ja Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen pj, Bonnierin Suomen toimitusjohtaja Timo Julkunen jakoivat Rakkaudesta kirjaan -palkinnon, jonka saa vuosittain lukemista näkyvästi edistänyt henkilö tai taho.  Nyt palkinnon voitti Helmet-haasteen keksijä Riikka Utriainen, oikein! Pelillistäminen toimii, haastetta suorittaa tuhansia ihmisiä joka vuosi.

Hetken näin keskustelua Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia -kirjan siirtämisestä Kansallisteatterin näyttämölle. Ohjaaja ja dramaturgi keskustelivat kirjailijan kanssa, joka sanoi antavansa ammattilaisille vapauden tehdä omaa työtään. Näkemys on yhteinen, samalla linjalla ollaan sekä kirjan että teatterin puolelta. Ensi-ilta on 16.11. 2018.

Into- ja Aula-kustantamojen yhteisessä tilaisuudessa sain median ja muiden bloggarien kanssa tavata dekkaristi Arne Dahlin, venäläisen kirjailijan Jelena Tzizovan (vas.), Markus Leikolan ja suomentaja Kristiina Drewsin (kuvassa alla). Jokaisen uusimmasta työstä tietysti puhuttiin. Ainakin Tzizova jäi kiinnostamaan. Drews on tuttu monen huippukirjailijan suomentajana: nyt puhuttiin Lucia Berlinistä. Novellien kääntäminen on ilmeisesti ollut kääntäjälle yhtä antoisaa kuin lukijalle niiden lukeminen.


Kääntämisasioita seurailin muutenkin. Hauska idea on suomennos-slam, jossa pari kääntäjää tekee omat käännöksensä, joita sitten vertaillaan ja äänestetään paras. Yliopiston lehtorit Nely Keinänen ja toinen, jonka nimi meni minulta ohi, keskustelivat yhdysvaltalaisesta kirjallisuudesta. Heidän mielestään se on aina ollut monimuotoista, mutta nyt amerikkalaiset lukevat enemmän myös muiden kuin valkoisten miesten tekemiä kirjoja. Moniäänisyys siis on kasvussa. Scifi ja fantasia ovat isoja, myös ekoromaanit mainittiin nousevana genrenä. Pääteltiin, että kirjoissa pyritään nyt enemmän irti perinteisestä voittajatarinasta yksilön kokemuksen kuvauksen suuntaan. Runoutta myydään sielläkin hyvin vähän, eikä sen tekemisellä elä. Runot tulevat esiin muuten, kuten performansseina, poetry slameina. Asiantuntijat eivät katso USA:lla olevan samanlaista valta-asemaa kirjallisuudessa kuin esimerkiksi elokuvissa tai musiikissa.

Miten lukija voi tutustua amerikkalaiseen kirjallisuuteen? Voi lukea kirjan jokaisesta osavaltiosta. Voi lukea genreittäin tai historiajärjestyksessä. Parhaiten vinkkejä saa keskustelijoiden mukaan kirjakaupoista ja kirjastoista. Muutaman lukutärpinkin he heittivät, kuten Ta-Nehisi Coatesin Between the world and me, jota ei ole vielä suomennettu. Kirjailijaniminä mainittiin myös Alice Walker ja Toni Morrison.

Kuuntelin myös kääntäjien keskustelua. Kolmelta suomikirjoja amerikanenglanniksi kääntävältä - Christina Saarinen, Lola Rogers ja Owen Witesman - tivattiin, onko suomalaisuudessa jotain erityistä, joka erottaa sen muun maalaisista kirjoista. Ei ole, saimme kuulla. (Se siitä myytistä.) Vaikka meillä tehdään työt hyvin, editointiin ja kustannustoimittamiseen kannattaa panostaa heidän mielestään entisestään, sillä USA:n markkina on valtava ja kilpailu kova - se mikä onnistuu meillä, ei onnistu välttämättä siellä. Scifi ja fantasia mainittiin jälleen Amerikassa vahvoina.

Käännetyn kirjallisuuden muutos näkyy kääntäjien mukaan siinä, että ennen käännettiin ulkosuomalaisille kirjoja kotimaasta, nyt kirjoja kaikille lukijoille. Ilahduttavasti lähes joka kustantamon listalla on kuulemma jotain suomalaista, joten lukijakuntaa on tarjolla entistä enemmän. Myös vientityö on ammattimaistunut: sekä kääntäjien ammattitaidon kasvu (jos sitä ennen tehtiin harrastepohjalta, nyt se on oikea työ - tosin vieläkään USA:ssa ei ole olemassa kääntäjäkoulutusta) että kirja-agenttien tulo ovat vaikuttaneet. Kääntäjät ovat tyytyväisiä tilanteeseen: heillä riittää töitä.

Kirjailijoista kuulin Noora Vallinkoskea (oik.), jonka mukaan kirjan Perno ei ole yksi yhteen oikea Perno. Lapsen näkökulman hän koki oikeana tapana kuvata paikkaa, jossa hän on itse syntynyt ja kasvanut. Tapasin myös Maarit Verrosen, jota harvoin näkee. Esko Valtaoja haastatteli häntä ja jatkoi itse haastateltavana - aiheena keskusteluissa maailmanloppu, ja tietysti molempien uusimmat kirjat. Verronen herätti ajatuksia siitä, että aina on ihmisiä, jotka pyrkivät hyvään ja toisten auttamiseen, katastrofissakin. Ja Valtaojan kirja Maailmanloppu peruttu tukeutuu siihen, että ihmisen on itse otettava vastuu, ei odotella insinöörien tai viranomaisten ratkaisuja. Jos me emme itse välitä maailmasta, vaan kohtelemme sitä kaltoin, huonosti käy. Mutta valta on ihmisellä itsellään, Valtaoja korosti.

Näin hurjan määrän muusta kuin kirjajulkisuudesta tuttuja kasvoja Virpi Miettisestä Maarit Hurmerintaan ja Jaakko Selinistä Tuure Kilpeläiseen, jonka esitystä päivän lopuksi en enää jaksanut jäädä odottelemaan houkutteluista huolimatta. Kaikkiin näihin liittyvät kirjat ovat luonnollisesti ilmestyneet. Ja tietysti tapasin paljon tuttuja, kirjabloggareita, kirjailijoita ja kirja-alan väkeä. Se onkin messujen suola ja sokeri ja saa olon kotoisaksi isossakin paikassa ja ihmismäärässä. Sitä kuhinaa ja tiedonvaihtoa!

Kirjakassini oli hyvin maltillinen kotiin lähtiessä, vain kaksi. Mutta messut jatkuvat heti huomisaamuna...