Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Kirja, jota en melkein uskaltanut lukea. Niin paljon sitä odotin Kankimäen esikoisen jälkeen. (Voisikohan oikeasti käydä niin, ettei ihminen uskaltaisi lukea jotain suurten odotusten takia? En pitäisi mahdottomana.) Mutta luin kuitenkin, kun jouluhässäkät hellittivät. Kirja tuntui tarvitsevan tilaa ja aikaa enemmän kuin arki antaa myöten.

Jos nainen on nelikymppinen, perheetön ja työtön, mutta hänellä on unelmia ja mielenkiinnon kohteita, hänen kannattaa keskittyä jälkimmäisiin. Niin teki myös Mia Kankimäki, joka pitää matkustamisesta, uusien asioiden näkemisestä, kirjoittamisesta ja vahvoista naisista. (Pitää on tässä laimea verbi. Yritän pysyä asiallisena.) Hän miettii vahvoja naisia usein öisin, omaa suuntaansa etsiessään. Millaisia esimerkkejä historia naisille antaa?

Siinä missä Asioita keskittyi yhteen maahan ja yhteen naiseen, tällä kertaa kattaus on laajempi. Kun kirjailija hahmotti seuraavan matka-, päivä- ja tietokirjansa aiheen, 1800-luvun tutkimusmatkailijanaiset, tarjonnan määrä oli ongelma. Tietoja kaivaessa kun kiinnostavia henkilöitä löytyi pilvin pimein! En kadehdi hänen työtään, joka pakotti valitsemaan. Nautin vain lopputuloksesta, jossa hän esittelee yhdeksän 1800-luvulla syntynyttä naista ja yhden bonusraidan, vielä elossa olevasta japanilaisesta taiteilijasta Yayoi Kusamasta (s. 1929).

Kankimäen tapa yhdistää henkilökohtainen kokemus historiallisen naisen elämään ja faktatietoon on hieno ja äärettömän kiehtova. Onneksi hänellä on myös kirjoittamisen taito, jonka ansiosta tarina muuttuu eläväksi, sekä historia että nykyisyys. Hän hämmästelee, tarkkailee, kokee, saa selville ja kirjaa asioita niin aidolla tavalla, että tartuttaa innon ja kiihtymyksen myös (asialliseen) lukijaan. Ja siinä on hänen kirjojensa suurin anti; ei sisältö itsessään, vaikka sekin on poikkeuksellisen kiinnostava.

Miten ihmeessä 1800-luvun naiset matkustivat tuntemattomilla seuduilla aikana, jolloin nainen ei ollut edes juridinen henkilö ilman miestä? Jolloin nykyaikaisia kulkuvälineitä tai hygieniatuotteita ei oltu keksitty? Jolloin kartta oli täynnä valkoisia läiskiä ja matkavarusteet kuljetettiin kymmenissä kantajien kantamissa arkuissa (paitsi Nellie Blyn kohdalla)? Eikä perinteinen tutkimusmatkailija (mies) voinut kuvitella lähtevänsä toisille mantereille ilman posliiniastiastoja, pöytähopeita ja täydellisiä kirjastoja. Ällisteltävää riittää.

Mutta Kankimäki aloittaa "helpoimmasta": Karen Blixen on kirjoista ja elokuvasta tuttu, eikä hän vain tutkimusmatkaillut, vaan muutti asumaan Afrikkaan häidensä jälkeen, kuten aviomiehen kanssa oli sovittu. Avioliitto oli pettymys, Afrikka ei. Blixen asui siellä 18 vuotta, jonka jälkeen hän taloussyistä joutui palaamaan Norjaan ja loi uuden uran kirjailijana. Kankimäki lisää tarinaan suolaa ja pippuria, ripauksen etikkaa (tai jotain outoa afrikkalaisia maustetta), mikä ei vähennä Blixenin tarinan arvoa.

Minua kiehtovat enemmän muut naiset: maailmaa kirjaimellisesti kiertäneet britti Isabella Bird ja itävaltalainen Ida Pfeiffer, Länsi-Afrikasta lumoutunut britti Mary Kingsley. Miten viisaita ja pystyviä naisia! Koska nainen ei noina aikoina voinut matkailla huvikseen, syitä keksittiin milloin terveydenhoidosta, milloin pyhiinvaelluksesta. Matkakirjojen julkaisulla moni rahoitti uusia matkoja. Heidän elämäntarinoidensa lisäksi saamme lukea, kuinka Kankimäki matkustaa itse jälleen Kiotoon ja sen jälkeen Firenzeen, josta löytyy yönaisia, nyt taiteilijoina, aikana, jolloin naistaitelijoita "ei ollut": Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana ja Artemisia Gentileschi. Ja niin, mukana on myös elämäntarina jo mainitusta Kusamasta, jonka näyttelyn Helsingissä kävin onneksi katsomassa.

"Olen löytänyt heidät. Naiset jotka tekivät mitä halusivat."

Kankimäki on ripotellut elämäntarinoiden lomaan havaintojaan, kuvitteellisia kirjeitä ja viestejä ja tietenkin listoja, yönaisten neuvoja. Huumorilla höystetyt henkilökohtaiset lisäykset keventävät - ilmoittaudun heti yönaisten seminaariin, jonka aiheista saamme kahdeksan kohdan listan - ja yhdistävät menneen nykypäivään. Ilman henkilökohtaista otetta historian kuvaus ei olisi yhtä kiinnostava. Itselleni riemastuttava veto on myös Taikavuori, josta puhutaan: kirja, jonka lukemisessa takkuilin pahasti.

Täysi, upea ja riemastuttava kirja, joka tuskastuttaa, hämmästyttää, ihailuttaa ja kiihdyttää. Ja ennen kaikkea herättää voimaannuttavan tunteen siitä, että nainen voi tehdä ihan mitä tahansa. Siis aivan mitä tahansa. Valinta on oma.

Kirjailijalle toivotan mitä parhainta matka-, tieto- ja kuvittelukirjan tekijän uran jatkoa: loistoyhdistelmä, taitavasti toteutettu, tätä lisää! Jos kirjan tehtävä on antaa tietoa ja herättää tunteita, se toimii tässä täydellisesti.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Otava 2018. Kansi: Piia Aho.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Otava 2013.