sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Klassikkohaaste: Thomas Mann: Taikavuori



Mannista ja Taikavuoresta olin kuullut hyvää: monet ovat nimenneet sen yhdeksi parhaista lukemistaan kirjoista, jopa parhaaksi, joten olin utelias. Saksalainen kirjallisuus myös kiinnosti. Siksi päätin vastoin parempaa tietoani lukea sen tämänkesäiseen kirjablogien klassikkohaasteeseen. Kirjasta on olemassa eri kansia ja myös kahden niteen versio, joten en liitä kansikuvaa tällä kertaa.

Helppoa ei Taikavuorella ollut tarpoa! Tarina kertoo nuoresta miehestä, Hans Castrupista, joka matkustaa kotoaan Hampurista tapaamaan serkkuaan Joachimia, joka on - poikaparka - joutunut terveysongelmien vuoksi keuhkoparantolaan Alpeille. Käynnin piti kestää kolme viikkoa, mutta se venyi seitsemäksi vuodeksi. Castrupin "paheellinen suhtautuminen aikaan ja arveluttava leikittely ikuisuudella" toistui myös lukiessa, sillä kirjasta ei tuntunut tulevan loppua lainkaan.

Kun Castrup saapui tuonne "ylös", hän sai pian huomata, etteivät siellä päteneet alamaan (joksi parantolan väki kutsui muuta maailmaa) säännöt, vaan hän luiskahti huomaamatta uuteen elämäntapaan ja rutiineihin. Niihin kuuluivat olennaisesti "vaakasuora olotila"- mikä tarkoitti tiheää lepäilyä - erinomainen ylöspito pitkine menuineen ja viineineen ja monisyiset suhteet parantolan toisiin asiakkaisiin. Ajantaju katoaa.

Vanhahtavaan tapaan kirjoitettu teksti on rikasta ja riemastuttavan kaunopuheista. Ja suomennos on loistelias nokkeline sanavalintoineen. Pörhökangastakki! Pöhöhuuli! Taitotemppu! Parantolan asukkaat käyvät kaunopuheisia keskusteluja kerkeällä kielellä ja komein sanankääntein. Aiheena saattoi olla filosofia, politiikka, sairaudet (luonnollisesti) tai vaikkapa kirjallisuus:

"Juuri kirjallisuus herätti ymmärtämystä kaikkea inhimillistä kohtaan, heikensi typeriä arvostelmia ja ennakkoluuloja ja hävitti ne sekä kehitti ihmissukua siveellisesti, jalosti ja paransi sitä."

Erästä puhujaa Castorp - joka on miellyttävä, kaikille hyvää toivova ja kaikesta innostuva mutta innostuksissaan helposti vietävissä ja hankkeissaan epäonninen nuori mies - kuvaa maukkaasti:

"Sanat putoilevat mehukkaina ja herkullisina, niin että hänen puhuessaan mieleeni tulevat kuin pakosta tuoreet sämpylät."

Tuon ajan hoidot ja muut lääketieteelliset seikat ovat lievästi sanoen epäilyttäviä. Mahtoiko suuri olla potilaista olla lainkaan sairaita, ainakaan parantolaan tullessaan: kylmässä oleilu, oluen juonti aamiaisella, ahkera tupakointi ynnä muut parantolan tavat saisivat terveimmänkin tuntemaan heikotusta. Henkisiäkin oireita esiintyi, jopa lääkäreillä:

"Synkkämielisyyden puuskani alkaa.--- Katsokaas, en mahda sille mitään. Tässä olen juonut kahvia kanssanne ja se on maistunut mainiosti, mutta nyt minut valtaa vastustamaton alakuloisuus."

Muutaman sata sivua lukee kirjaa kuin kirjaa, mutta nyt sivuja on 726. Jo puolivälissä alkoi tuskastuttaa, odotin ratkaisevaa käännettä - jota ei tule. Olemme eristyksissä, jumissa oudossa tilassa. Hieman romanssinpoikasta sentään... ei, ei siitäkään irtoa sen enempää. Vaikka enää parisataa sivua olisi jäljellä, on turha huokaista helpotuksesta. Nimittäin kirja menee entistä hullummaksi ja alkaa kuvata innostusta spiritismiin, riitoja, oopperoiden juonia! Nyt lukija on jo täysin pihalla siitä, missä mennään, mistä tullaan ja mihin tämä kaikki mahdollisesti voi johtaa. Vasta kun ukkonen jyrähtää kunnolla, alkavan sodan muodossa, Castrop herää Ruususen unestaan, pakkaa laukkunsa ja päästää lukijan pälkähästä.

Kirjan sanotaan kuvaavan "sodanjälkeisen Euroopan ongelmia hienon symboliikan valossa" ja "uutta humanismia", mistä syistä se on saanut arvostusta ja ylistystä. Symboloiko parantola silmien sulkemista todellisuudelta ja eristäytymisen vaaroja ja erilaisten henkilöiden kuvaukset ihmisluonnon ymmärrystä, mietin. Tässä ajassa luettuna symboliikka ei ole ilmiselvää. Enkä viehättynyt ilkeilevästä, jatkuvien takaiskujen ilmapiiristä: ehkä Castorpin on tarkoitus olla koominen, toilailevan Aku Ankan tavoin, mutta huumori on liian hienovaraista minun ymmärrykselleni. Tai sitten kirja ei vain jalostanut yksinkertaisuuttani riittävästi, minkä se lopussa toteaa lukijalleen tehneensä. Hienoa kieltä ihailen, ikävää ilmapiiriä, hämäryyttä ja kummallista polveilua en. Enkä pituutta. Vaikka kertoja varoittaa jo alussa kertovansa asiat laajasti, tarkkaan ja perusteellisesti ja vielä lopussakin puolustautuu:

"Se ei ole liian lyhyt eikä väsyttävän pitkä. Se on ilmatiiviisti eristetty tarina." 

Tietenkään ei harmita, että luin kirjan; koskaan kirjan lukeminen ei kaduta. Mutta jos olisin tiennyt siitä enemmän, olisin kiertänyt kaukaa ja käyttänyt saman ajan ihan muihin teoksiin.

Kenelle: Tosilukijalle. Ironian ystäville. Ensimmäisen maailmansodan ajoista kiinnostuneelle. Vanhan kielen ihailijalle.

Muualla: Kysymykset ihmisyydestä ja ajasta vaikuttavat lukijaan, sanoo Lumiomena. Mann ei ole humoristi, mutta taitaa ironian, sanoo Esko. Kirjakettu listaa kirjan Kauheinta ikinä -postaukseensa.

Thomas Mann: Taikavuori. WSOY 1982, toinen painos. Suomennos Kai Kaila. Alkuteos Der Zauberberg ilmestyi 1924.

Kirjabloggaajien klassikkohaastetta tänä kesänä emännöi Marile blogista 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä.

24 kommenttia:

  1. Voi, olisit muuten kiertänyt kaukaa! No, onneksi et, vaan sait luettua loppuun. Me muuten vaihdoimme klassikoita: minä kuin Taikavuorella viime vuonna klassikkohaasteeseen ja nyt taas Alastalon salissa, joka oli sinun klassikkovalintasi vuosi sitten. Aika metkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman huomasin, vaihdon siis, kun etsin tähän linkkejä, hauskaa! Ja hienoa, että Alastalo pääsi lukulistallesi, se on palkitsevaa "tarpomista" se!

      Poista
  2. Onpas hyvä, että on tällainen klassikkohaaste, joten tulee luettua näitä klassikoita, joita ei ehkä muuten tulisi luettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, en varmasti ilman haastetta olisi tätä sinnitellyt loppuun, tuskin aloittanutkaan. Siksi näissä haasteissa on syytä olla aina mukana!

      Poista
  3. Olen joskus mietiskellyt tämän lukemista, mutta luulenpa että Taikavuori jää minulta valloittamatta. Melkoisen kirjan olet jaksanut kesän mittaan lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli siinä urakkaa :) Mutta kieli on nautinnollista, ja käännös, pörhökangastakki naurattaa vieläkin.

      Poista
  4. Klassikkohaaste on ollut asia joka on innostanut minut muutenkin tämän kesän aikana lukemaan klassikkoja - ja luen kyllä myös kesän jälkeen, niin monta hienoa teosta on lukematta. Taikavuori tosin taitaa minun osaltani jäädä väliin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaita haasteita, ehkä paras! Tarvitsen pientä pakkoa, että saan klassikoihin tartuttua. Ehkä haasteen ansiosta opin tekemään sen muutenkin?

      Poista
  5. Sinä teit sen! Vaikka kipuamisesi oli kivikkoinen, hienosti siitä kerrot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin tein ja tuuletan! Vaikka usko oli koetuksella pahemman kerran matkan varrella
      ...

      Poista
  6. Kiva kun olit mukana klassikkohaasteessa! Voi hyvää päivää, Taikavuori pelottaa ja paljon, mutta joskus minäkin sinne vielä kapuan. Onnittelut klassikon selätyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vain valitsemallasi vuoristotiellä.;) Kiitos Marile, etenkin haasteen emännöinnistä, nää on ehdottoman olennaisia lukijataipaleella.

      Poista
  7. Haruki Murakamin Norwegian Wood -kirjassa viitattiin useaan otteeseen Taikavuoreen, ja se jäi silloin kiinnostamaan. Kuulostaa kuitenkin varsin haastavalta - taitaa mennä sinne "ehkä sitten eläkkeellä" -osioon lukulistallani (tällä imaginaarisella listalla ovat ainakin jo Ruusun nimi sekä Rikos ja rangaistus).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitäköhän kirja jäi päähäni kummittelemaan! No, nyt ei kummittele enää, ainakaan samalla tavalla. Jos sama listasi olisi minulla, otsikko olisi Vältä nämä kaukaa :)

      Poista
  8. Taikavuorelle kapuaminen on tuntunut ajatuksena melko kaukaiselta jo aiemmin, nyt olen entistä enemmän sitä mieltä, että kierrän teoksen kaukaa. :) Onnittelut kiipeämisen johdosta ja kiitos eloisasta kerronnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, toivottavasti en pelottele potentiaalisia faneja heti alkuunsa... onhan tässä myös klassikon myönteisiä piirteitä. Lukukokemus nyt oli tämä. Kiitos Jonna!

      Poista
  9. Haa, aivan mainio kirjoitus! :) Melkein vähän harmittaa puolestasi, että hyvää lukuaikaa meni nyt tähän uuvuttavaan tarpomiseen.

    Minä sain tämän loppuun viime kesänä, luin kirjaa vuoden päivät! :D Olen ihan samaa mieltä, että kirja on työläs ja uuvuttava (niin uuvuttava, ettei voimia enää riittänyt siitä bloggaamiseen - pitäisi tosin blogata joskus, ettei kaikki unohdu). Mutta lopulta Taikavuori jätti melko ihastuttavan jäljen ja lukumuiston. Kirjassa oli lopulta melko paljon sellaista, josta pidin paljon, tai jota muistelen lämmöllä. Uudestaan en tätä tosin ehkä lukisi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että joitakin lämmöllä muisteltavia asioita tästä mieleen jää, tuo on totta. Eikä muutenkaan harmita, vaikka välillä teki mieli heittää seinään ja uppoutua vaikka kiinnostaviin uutuuksiin. Ehkä tämä kokemus kuitenkin hieman "jalosti yksinkertaisuuttani", edes pikkuriikkisen, toivon kehittyneeni lukijana puolen millimetrin verran :)

      Poista
  10. Nauratti ääneen, kiitos Arja! Kerrassaan herkullinen arvio. Luulenpa kaiken kukkuraksi, että moinen jaamailu ja tuo huumori (ajatukset kuin tuoreet sämpylät) purisi meikäläiseen, mutta en nyt aivan heti uutta saksalaista järkelettä taida pystyä...

    Tuo mistä puhutte Saran kanssa on kyllä pitkälti totta, eli jonkinlainen lämpö näistä työläistä kirjoista jää. Johtuneeko siitä, että niiden kanssa täytyy sinnitellä pitkään ja ne menevät ihon alla jotenkin salakavalasti vai onko kyse siitä, että niissä on jokin ihmisyyden säie, joka sitoo niiden maailmaan. Ehkä se on sitä klassikkomaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaisi purra sinuun - ja viihdytti se minuakin, mutta sitä oli aika hmm... pitkästi? Uskon, että tuo lämmin värähdys kirjaa kohtaan on juuri sitä ajattomuutta, jotain muuttumatonta aikakaudesta huolimatta, jonka lukija tunnistaa, ihmisyyden säie, kuten hyvin sanot, joka tekee siitä klassikon. (Eikä kai se kirjaan käytetty aikakaan ihan vaikutuksetta jää, haluan uskoa.) Kiitos Elina!

      Poista
  11. Onneksi olkoon suorituksesta! Taikavuori on niitä harvoja klassikoita, jonka lukeminen on tuottanut minullekin tuskaa. Taisin tästä varoittaakin sinua. Mannin Buddenbrookit sitä vastoin on kerta kaikkiaan hieno teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, kiitos, niin varoitit, ja oikeassa olit! Nyt juuri Buddenbrookit ei houkuta, mutta ehkä vielä joskus, jätän takaraivoon muhimaan.

      Poista
  12. Taikavuori on hieno kirja. Minut tarnina lumosi siinä vaiheessa kun kuuntelin sen Ylen kuunnelmana. Olin sen aiemmin myös lukenut. Kuunnelmassa raskas lukukokemus jää pois ja teoksen kaikki herkut ovat tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunnelmana voisi upota paljon paremmin, uskon! Mutta en silti aio kokeilla, ehkä jokin toinen klassikko. Hyvä vinkki muille tätä harkitseville, kiitos Ossi.

      Poista