Elävää kuvaa

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Emma Puikkonen: Lupaus

Rinnaa painaa ympäristöahdistus. Tai tuo on liian lievä ilmaus, paremminkin kyseessä on ilmastopaniikki tai -epätoivo. Rinna elää vahvasti luonnon mukana, kuulee ilmakehän hankauksen avaruutta vasten ja tuntee maapallon pyörimisen. Hän on luvannut tyttärelleen Seelalle suojella tätä aina, mutta miten taistella kokonaista maailmaa muuttavaa luonnonilmiötä vastaan? Tai edes punkkeja?

Rinna pakenee, monin tavoin. Hän pakenee lapseensa, maanalaiseen suojaan, mieleensä. Hänen veljensä Robert puolestaan menee päin uhkaa, rohkeasti. Robert matkustaa Grönlantiin tutkimaan jäätikön sulamista, rakkaansa Neevin kanssa.

"Hetken hän ajattelee Seelaa, hän on luvannut viedä tälle lumitimantteja. Hän haluaa viedä Grönlannin ikivanhaa jäätä pakattuna purkkiin, pieniä timantteja, katso. Se ehkä näyttää vähän samalta kuin suomalainen lumi, mutta se on ihan erilaista kun tarkastelee tarpeeksi läheltä."

En oikein pidä Rinnasta: hän käpertyy itseensä liikaa - ja tyttäreensä. Niin oma isä, veli ja muu maailma jäävät sivuun. Tulee riitaa. Tulee pahempaa. Robertin retki ei ole riskitön.

"Ajattelen, että jos en olisi vastannut puhelimeen, eläisin vielä maailmassa, jossa he ovat turvassa. Ajattelen, että ehkä olen tähän mennessä väärin, ehkä elämässä tärkeintä olisi olla vastaamatta puhelimeen, olla kuulematta uutisia, olla niiden ulkopuolella."

Muussa maailmassa elävät muut; väsyneet päättäjät, ilmastonmuutoksella rahaa tekevät, voimalaitosten työntekijät, metsänhoitajat, lääkärit, kaikki he, jotka pyörittävät arkea, vievät sitä työllään eteenpäin, vaikkei ole selvillä, mihin.

"Pitäisikö sanoa, että omia lapsia ei enää kannata hankkia? Pitäisikö miettiä yhdessä, millä tavoin voi tappaa itsensä, jos tilanteesta tulee liian paha. Ja kenen kanssa tästä voi puhua?"

Seela kasvaa lapsesta nuoreksi, Rinna ehtinee nähdä hänet aikuisena. Ehkä Seelan pienenä keksimä satu kasveista, jotka kasvavat ihmisten läpi, muuttuu todeksi. Ehkä tulee jotain muuta. Vastauksia ei ole, on vain paljon epävarmuutta. Aikamme kuva, joka alkaa muuttua tulevaisuudeksi, jota kirjassa eletään.

Vakava ja vaikuttava dystooppinen tarina isoista kysymyksistä, joiden äärellä ihmiset ovat pieniä. Puikkonen avaa lukijalle väläyksiä, kuin unesta tai sadusta, ja ne jäävät vaivaamaan, häiritsemään. Ehkä on mietittävä, otettava kantaa, miten itse ajattelen, miten toimisin? Jos kirja saa lukijan ajattelemaan näin, katson sen tehneen tehtävänsä hienosti. Helppo teos se ei ole, vaan vie tylysti monille epämukavuusalueille.

"En osaa puhua tästä kenellekään, en voi avata töissä suutani, en pysty sanomaan, että öisin näen aivan toisen maailman. Olen joutunut kaksoistodellisuuteen. Haluan pysyä vain yhdessä, siinä iloisessa, jossa on tulevaisuus ja olkoon meillä niin hauskaa kuin vain voi, käännän katseeni, ostamme vaahtokarkkeja ja katsomme elokuvan." 

Kenelle: Ahdistusta sietäville tai sitä pakeneville, tulevaa pohtiville, vakavaa kestäville.

Muualla: Lupaus tunki Kirja vieköön -Riitan uniin. Lupauksen tulisi kulua päättäjien käsissä, sanoo Lumiomena.

Emma Puikkonen: Lupaus. WSOY 2019. Kansi Emmi Kyytsönen.

Helmet-haaste 2019 kohta 16: kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla.

9 kommenttia:

  1. Isekin olen kokenut ahdistusta jo nuoruudesta asti ilmastonmuutoksesta, ydinvoimasta, saasteista, eläinten sukupuuttoon kuolemisesta jne. Tämä kirja kokosi kaiken hyvin yhteen. Rinnalla se ahdistus oli kuitenkin huomattavasti voimakkaampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rinnalla ahdistus on todella voimakas, ja hän reagoi omalla tavallaan, mitä Puikkonen hienosti kuvaa. Kiitos Mai kommentista.

      Poista
  2. Hieno kirja, ja ajankohtainen. Kylläpä saat monipuolisesti kirjan eri puolia esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos, melko hengästyttävä teos tämä.

      Poista
  3. Vahva sanoma on kirjalla, jos se uniinkin tunkee :) Tosi tärkeä aihe, mutta joku minua tässä kirjassa häiritsi. Ehkä se oli Rinnan överiksi (?) viety paniikki? Ärsyynnyin pikkuisen myös homoseksuaalisuudesta. Ollakseen moderni ja tätä päivää, pitääkö joka teoksessa olla joku vähemmistöseksuaalien edustaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Riitta, minua häiritsi myös, Rinnan itseensä käpertyminen ensisijaisesti. Ei paljon ympäristöä auta, jos itse menee piiloon uikuttamaan. Mutta toisaalta, se on ymmärrettävää, monet toimivat noin hätätilanteessa. Seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, en paljon kiinnitä huomiota noihin. En edes osaa arvailla, onko se tarkoituksellinen "ajanmukaistus" vai mistä se on tullut. Kuten teiniystäväni sanoisi: Välii?

      Poista
  4. Itsekin olen ymmärtänyt haasteet jo lapsesta lähtien, ja elänyt lentämättä, kesämökkiä ostamatta, lemmikkieläimille lihaa syöttämättä, enkä syö punaista lihaa. Kuitenkin tämä ilmastoahdistus, ja ilmastoteko asia on saanut Suomessa niin suuret mittasuhteet, että varmasti osa kokee ahdistusta, johon on haettava jo apua. Maailmassa on ollut uhkakuvia jo niin kauan kuin on ollut elämää. Kristityillä Johanneksen ilmestys on hakenut askelmerkkejä pikaisestakin tuhosta. Yksittäiset ihmiset luopuvat kaikesta, ja samaan aikaan Saksa ja Puola polttavat hiiltä Saksakin rusko-ja kivihiiltä ainakin vuoteen 2038 asti. Kiinassa ja Intiassa rakennetaan suuria kivihiililaitoksia, joiden päästöt ylittävät Suomen vuotuiset päästöt. Useimmat ilmastotekoja vaativat ovat lentäneet ja lentävät kymmeniä kertoja Thaimaalle, Malediiveille, Meksikoon, USA;han, Brysseliin jne. sahaavat taksilla pisin pääkaupunkiseutua, syövät ravintoloissa, omistavat kesämökin, lihaa syöviä lemmikkejä jne...
    Mitä tulee tällaiseen tulevaisuuskuvaan, ne ovat sekä Ursula K. Le Guinin hainilaissarjassa (joka osassa) sekä Asimovin Säätiö ja Robotit sarjassa (joka osassa), Atwoodin kirjoissa ja useimmissa muissa scifi-kirjoissa.
    Tämä on siis mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, harvassa ovat niin tiedostavat ja ajattelevat ihmiset kuin sinä. Suurin osa meistä ajattelee, ettei ole väliä, kun paljon suuremmat kansat ja maat toimivat päinvastaiseen suuntaan. Itse lienen pienimmän pahan kannattaja, punainen liha ja kaukolennot ovat omasta arjesta poissa eikä lemmikkejä ole, autolla silti mennään mökille - jota pidän turvapaikkana jos urbaani maailma romahtaisi - ostamista vältän viimeiseen asti jne. Näitä mustan ja valkean välimuotoja on varmaan miljoonia. Puikkosen tulevaisuuskuva pakottaa ihmiset ottamaan enemmän kantaa, eikä se tunnu kuvitteelliselta. Kun omat keinot ovat vähäiset, ahdistus kasvaa, luulen, kuten Rinnan käy kirjassa. Toivon, ettemme kuitenkaan toimi hänen tavallaan, vaan suuntautumalla enemmän ulospäin ja toisiin päin, uskoisin yhteisvoiman olevan ainoa keino vaikuttaa oikeasti. Mutta kukapa tietää, miten toimimme, kun tosipaikka tulee. Puikkonen on miettinyt noita kysymyksiä ansiokkaasti.

      Poista
    2. Juu kaikella on väliä, minua tosiaan ärsyttää tyhjän puhujat. Jokaisella teolla on merkitystä. Hätäily ei kannata, eli mökit on rakennettu, autot on ostettu. lemmikit ovat kotona. Omistan itsekinauton, mutta en aja sillä koskaan yksin, eli ajan pyörällä muuten. Päästövähennykset on joukkuelaji, eli tarvitaan suunnistelma, ja yhteinen toteutus :)

      Poista