Elävää kuvaa

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Joel Haahtela: Adèlen kysymys

Haahtelan kuulas ja kaunis kirjoitustapa soveltuu erinomaisesti kirjan uskonnollistaustaiseen aiheeseen. 1100-luvulla elänyt ranskalainen köyhä tyttö Adèle julistettiin pyhimykseksi, koska hän putosi korkealta jyrkänteeltä vahingoittumatta ja jakoi sen jälkeen ihmettä muillekin parantamalla lähiseudun ihmisiä.

Tarina kiehtoo päähenkilöä, joka lähtee Helsingistä tutkimaan taustoja ihmeen kunniaksi perustettuun luostariin Ranskaan. Isä Jeanin johtama munkkiveljeskunta ottaa hänet ystävällisesti vastaan, ja mies saa tutustua heidän arkeensa ja elämänrytmiinsä, joka on yksinkertaisen selkeä mutta täynnä mystiikkaa, ainakin ulkopuolisen silmin katsottuna.

"Ihmettelen tapaa, jolla veli Paul puhuu minulle, enkä tiedä mitä ajatella siitä. Kuin hän puhuisi vertaiselleen tai kaltaiselleen, hämmästyttävän avoimesti, ei lainkaan niin kuin vieraalle, joka pian lähtee pois. Näkeekö hän minussa jotakin mitä en itse vielä näe? Vedän syvään henkeä, mutta minusta tuntuu, etten saa keuhkoja kokonaan täyteen, vaikka kuinka hengitän. Jokainen hengenveto jää vajaaksi, ja niin on ollut jo vuosia."

Miehellä on takana avioero Vuokosta, jonka kanssa hänellä on aikuinen poika, Joonas. Luostarin hiljaisuudessa miehellä on tilaa miettiä menneitä, aina lapsuuteensa saakka. Sitä, miten hän on aina pyrkinyt rakentamaan itselleen ja perheelleen vakautta ja rauhaa. Mutta on pelännyt aina äkkipysähdystä, kaiken katoamista.

"Ehkä ongelma on minussa ja tavassani katsoa. Ihmeitä ei tapahdu, niin olen oppinut, se on hakattu sisääni. Että aina on syy ja seuraus, ja ne kulkevat maailman halki käsi kädessä, rakastavat toisiaan."

Rationaalinen kielitieteilijä etsii ihmeen selitystä - jotenkin liikuttavaa - mutta aina järkiselitys ei toimi, niin helpolla ihminen ei pääse, hän havaitsee. Veli Paul sanoo, ettei "luostarissa ole aina helppoa ja usein tulee vaikeita hetkiä, vaikka täällä luulisi pysyvänsä maailmalta suojassa. Lopullisen lähitaistelun meistä jokainen käy kuitenkin omassa sydämessään." 

Jälleen kerran Haahtelalta vahvatunnelmainen ja tyylikäs pienoisromaani, joka yhdistää niin henkisyyttä ja ikuisuuskysymyksiä kuin arkisia asioita. Edes luostarin vuosisataisessa rauhassa ei päästä taloushuolista ja elannon turvaamisen miettimiseltä.

"Huoneen pöydällä on MacBook Pro. Kun tuijotan sitä hieman ällistyneenä, isä Jean nauraa ja sanoo, että ilman tuota vekotinta hänkään ei tule toimeen. Veljestön suhteen tilanne on eri ja heidän internetin käyttönsä on rajattu tuntiin viikossa, vaikka monet jättävät senkin mahdollisuuden käyttämättä."

Kenelle: Pohdiskelijoille, kauniin kerronnan ystäville, tunnelmoijille.

Muualla: Tuijata laskee runollisen proosan suojauksensa Haahtelan kohdalla ja mainitsee myös monet kirjailijan tutut symbolit, jotka esiintyvät tässäkin kirjassa. Niitä voi tutkia Lumiomenan aina vain mainiosta Haahtela-bingosta.

Joel Haahtela: Adèlen kysymys. Otava 2019. Kansi Päivi Puustinen.

4 kommenttia:

  1. Tätä minun pitää kokeilla. Muutama lukemani Haahtelan kirja on kolahtanut tosi isosti, osa on taas jäänyt kesken mutta tämä uutuus ainakin kuulostaa sellaiselta, josta voisin pitää. Pienoisromaanimitta tuntuu muutenkin sopivan minulle hyvin juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisit pitää, todella, tämä on jäntevä vaikka ilmava kokonaisuus - ja täysi vaikka pieni. Hieno.

      Poista
  2. Hauskaa, että muistit tuon vuosia vanhan bingon!

    Minäkin luin tämän kirjan pääsiäisenä. Pidin paljosta, Haahtela kirjoittaa upeasti, mutta tässä oli sellaistakin jonka kohdalla hieman nikottelin. Ja silti: tässä on niin paljon upeita kohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, bingo tulee aina mieleeni Haahtelasta, se sopii aina vain, kiitos Katja! Pidin tätä kirjailijan kirjoista "helpoimmasta" päästä lukijana, vaikka aiheet ovat painavat. Jotenkin Haahtela onnistuu yhdistämään vanhan munkkiveljestön pyhyyden ja läppärit luontevasti, mikä esimerkkinä kuvaa minusta hyvin kirjaa.

      Poista