Elävää kuvaa

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Niina Repo: Vyöry

Tämä kirjan lukemiseen sopisi pimenevä ilta tai nouseva myrsky, mutta omaa mielenrauhaani (tai -rauhattomuuttani) ajatellen oli ehkä hyvä, että ahmaisin sen aurinkoisen kevätpäivän aamiaiseksi.

Nimittäin jo aihe on pelottava alituisesti kaikesta huolissaan olevalle ihmiselle. Kaikki on hyvin. Mutta entä jos kohta ei olekaan? Mitä jos asiat alkavat mennä vääjäämättä väärään suuntaan? Jos täytekakun kerrokset eivät sulaudukaan kauniisti yhteen vaan ajelehtivat hallitsematta eri suuntiin, kuin lumikerrokset vyöryssä? Sylvia kertoo:

"Asiat alkoivat liukua limittäin ja lomittain, pienet ja suuret asiat epäsuhdassa, suhteettomina. Pienetkin asiat paisuivat ja alkoivat velloa ympärilläni surrealistisen suurina. Tapahtumilla ei tuntunut olevan syy- ja seuraussuhteita. Ehkä sellaiset ovatkin elämässä vain toiveajattelua. Muistan jonkun sanoneen, että elämän loogisuus on valtava harhakuvitelma, eikä se, että yritämme sovittaa tapahtumiin tarinan kaavaa tarkoita, että tapahtumat noudattaisivat minkäänlaista kaavaa."

Sylvia on arkistonhoitaja, joka digitalisoi vanhoja kuva- ja tekstimateriaaleja. Kotona hän hoitaa tyttäriään, lukiolaista Rebeccaa ja pientä Minniä, miehensä Rurikin kanssa. He ovat hankkineet unelmakodin, vanhan talon. Lämmitys ei toimi, joten tarvitaan takka. Sylvia selvittää byrokratian lupakiemuroita saadakseen sellaisen rakenteille. Samalla hän jännittää Rebeccan alkavaa vaihto-oppilasvuotta ja perheeseen vastaavasti tulevaa ulkomaista vaihto-oppilasta sekä tutustuu töissä uuteen pomoon, Jareen. Tosin Sylvia on nyt uupumuksen vuoksi sairauslomalla.

Ihan tavallista ja normaalia, kunnes Sylvia huomaa veritahran. Ja hermostuu mielenterveysongelmaiseen naapuriinsa, joka huutaa ja kiroaa ikkunastaan kadun yli, pelottelee jo tyttöjäkin. Sylvia tarttuu toimen naisena puhelimeen ja valittaa eri tahoille naapuristaan.

"- Voi voi... teillä on kyllä siellä hankalat oltavat. Mutta muistattehan, että hänenkin on paha olla. Hän on yksinäinen. Ei hänkään haluaisi huutaa. - Mutta kun huutaa. - Eikö teillä ole yhtään empatiaa? - Entä teillä? Miten täällä voi asua? - Sanotte lapsille, että hän on sairas. - Mutta onko hän vaarallinen? - Tiedättehän, että meillä on vaitiolovelvollisuus. - Kertokaa edes, onko täällä turvallista asua. - Jos tilanne tuntuu uhkaavalta, soittakaa hätänumeroon. - Ette voi olla tosissanne. Hekö tästä tilanteesta ovat vastuussa?"

Muutakin outoa alkaa tapahtua. Pieniä mutta pelottavia asioita. Varaston ovi on eräänä iltana raollaan, mutta kun Sylvia tarkistaa uudestaan, se on jälleen kiinni, kuten pitääkin. "Mitä jos tosiaan näin harhoja? On raskasta epäillä omia aistejaan. Pitäisi aina ottaa valokuva." Vaihto-oppilas Karla osoittautuu toisenlaiseksi kuin papereissa oli kerrottu. Sylvia päättää kuitenkin olla tämän tukena. Hän itse tilittää huoliaan puhelimitse äidilleen, joka aina jaksaa kannustaa ja ymmärtää. Takkamestari osoittautuu aarteeksi; hän tekee paljon enemmän kuin takkaa.

Sylvia harrastaa kirjoittamista ja saa purettua paperille tuntemuksiaan. Häntä kiehtovat erityisesti historialliset henkilöt, joita hän löytää työmateriaaleistaan. Sylvia kehittelee heille elämäntarinoita ja seurustelee heidän kanssaan kirjoittamalla näille kirjeitä: Jarekin vaikuttaa kiinnostuneelta kertomuksista. Lisätukea elämäntilanteeseensa, erityisesti ärsyttävän naapurin kanssa pärjäämiseen, Sylvia saa somesta, totta kai.

Vaikkei elämä aina noudata kaavaa, Repo onnistuu luomaan uskottavan kehyksen Sylvian tarinaan. Epämiellyttävän, pelottavan uskottavan, painostavan. Teksti heijastelee taitavasti päähenkilönsä luonnetta, mielialoja ja ajatuksia. Kirja on täysi, ehkä jopa liiankin runsas kaikkine juonteineen ja yksityiskohtineen. "Kiva" tai "viihdyttävä" eivät luonnehdi Vyöryä - vaikka huumoriton se ei ole - eikä sellaista odottavan kannata kirjaan tarttua, mutta tehokas ja fiksu se on. Ja saa miettimään niin omaa kuin läheisten mielenterveyttä sekä yhteiskuntaamme; miten olemme onnistuneet tekemään siitä itsellemme niin hankalan, etteivät monet enää selviä tavallisesta elämästä?

Pidin myös Niina Revon Kompleksista.

Kenelle: Uhkaavaa kestäville, mielenterveyden reunoja miettiville, pelkoja sietäville.

Muualla: Vähintään yhtä ravisuttava teos kuin Juha Hurmeen Hullu, sanoo Anun ihmeelliset matkat.

Niina Repo: Vyöry. Siltala 2018. Graafinen suunnittelu Elina Warsta.

Helmet-haaste 2019 kohta 29: kirjassa nähdään unia. Sylvian painajaiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti