Elävää kuvaa

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Pierre Lemaitre: Petoksen hinta

Yksi aikamme suurista tarinankertojista, Pierre Lemaitre, on mestari luomaan dekkariviikolle sopivia piinaavia tunnelmia. Tästä kirjasta en kuitenkaan kehota aloittamaan tutustumista hänen tuotantoonsa, katso mieluummin jotain näistä. Suomentamisjärjestys on jännittävä, Petoksen hinta on ilmestynyt jo 2010 ja suomennos saatiin tänä vuonna, eli tuotanto ei ilmesty meillä kirjoitusjärjestyksessä.

Juonen kannalta sillä ei ole väliä, kirja on itsenäinen eikä osa mitään sarjaa. Ja onhan fanin luettava kaikki, kuten kustantaja on aivan oikein arvellut. Mutta ymmärrän myös sen, miksei tätä käännetty tuoreeltaan: yhtä räjähtävän jännittävä ja jäntevä Petoksen hinta ei ole kuin esimerkiksi Verhoeven-sarja. Ei kehno silti, raastavuutta riittää. Kirjoittajan taidoista saa nauttia, vaikka juonenkuljetus hieman tökkii ja hajoilee, kun sitä vertaa muihin kirjoittajan kirjoihin.

Alain Delambre on 57-vuotias, hyvästä työstä irtisanottu Nicolen aviomies ja kahden aikuisen tyttären, Mathilden ja Lucien, isä. Hän raapii elantoa kokoon hanttihommilla siellä täällä ja etsii sinnikkäästi oman alansa, henkilöstöjohtamisen, töitä ja vakipaikkaa. Kun Alain törmää hakuun, jossa kuvauksen mukaan olisi juuri hänelle sopiva työ, hän pistää peliin kaiken. Kirjaimellisesti.

"- Koko rahasotku ja työpaikan ostaminen on paras selittää Mathildelle, Nicole jatkoi. - Häntä pitää rauhoitella. Usko minua, sinun täytyy soittaa hänelle. - Nicole, kuuntele. Kullakin meistä on tällä hetkllä hermot pinnassa, olemme paniikissa. Parin päivän päästä, kun minut on palkattu, palautan rahat hänelle, hän ostaa asuntonsa ja kaikki on taas ennallaan. Loppujen lopuksi olimme molemmat yhtä uupuneita. Nicole oli peloissaan ja antoi periksi."

Kyseessä on jättiyhtiö, jolla on suuryhtiön huolet. Irtisanomisia on tehtävä, tehtaita alasajettava, ja jonkun pitää ne hoitaa. Yritys päätyy erikoiseen hakijatestaukseen; se tehdään roolipelinä panttivankidraaman muodossa. Katson juonen näpäytykseksi paitsi jatkuvalle tehostamiselle ja omistajien ahneudelle myös kaikenlaisia temppuja tarjoaville henkilöstökonsulteille. Yksilön ja yhteiskunnan kannalta kirjan teema, ikääntyvien työllistyminen, on tietysti vakava aihe ja puhuttaa Suomessakin paljon.

Alain kertoo ponnisteluistaan ja tekee kummallisiakin ratkaisuja. Mutta nyt täytyy muistaa, että kyseessä on syvästi epätoivoinen ja masentunut mies. Kuka tietää, miten itse käyttäytyisi vastaavassa tilanteessa? Ei välttämättä rationaalisesti, voimavarat eivät enää riitä kuten normaalisti.

Psykologisesti kiehtova kuvaus, johon kiinnittyy niin talousrikosten kuin fyysisen väkivallan uhkaa.

"Olen tulossa loppusuoran alkuun. Kukaan ei voi enää asettua poikkiteloin tielleni."

Kenelle: Psykologisen jännityksen ystäville, tehostaville, töitä etsiville, rekrytoijille.

Muualla: Riitta piti juonta monimutkaisena ja tuskastuttavan hitaana. Kirjarouvaa juoni hieman sekoitti, mutta hän(kin) pitää kirjoittajaa oivana kynänkäyttäjänä ja tarinan punojana.

Pierre Lemaitre: Petoksen hinta. (Cadres noirs, 2010) Minerva 2019. Suomennos Kaila Holma. Ulkoasu ja taitto: Taittopalvelu Yliveto Oy.

Katso Pierre Lemaitren muu suomennettu tuotanto:


Kirjabloggareiden Dekkariviikko 2019 -haastetta vetää Lukeva peikko

4 kommenttia:

  1. Ai sinullakin tämä hieman tökki. Minähän melkein jumaloin Lemaitrea, mutta tämä ei vienyt. Toki lukuhetkellä olivat ehkä omatkin aivoni jossain solmussa, ken tietää... Mutta kyllä minä tältä kirjailijalta kaiken suomennetun luen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, samoin palvon Lemaitrea ja aivosolmuja tähän vuodenaikaan ennen lomia riittää, mutta onhan tämä erilainen muuhun tuotantoon nähden. Kokeilun makua? Suomennoskin tietysti vaikuttaa. Samoin, luen ehdottomasti kaiken, mitä tarinajumala ikinä keksiikään kirjoittaa.

      Poista
  2. Tämä ei tosiaan ole parasta Lemaitrea, vaan hieman liikaa pitkitetty ja paikoin jopa tylsä. Ei varsinaisesti huono, muttei kirjailijan omaa tasoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tiivistys, Tuulevi. Olen kyllä aina ajatellut niinkin, että vain mestareilla on varaa myös kokeiluihin, jotka eivät aina osu nappiin, pätee muun muassa musiikissa.

      Poista