Elävää kuvaa

torstai 19. syyskuuta 2019

Olli Jalonen: Merenpeitto

Merenpeitto jatkaa Kuolleenpuun-Anguksen tarinaa, johon yksi parhaista kirjoista ikinä, Taivaanpallo, meidät tutustutti. Angus kasvaa lapsesta nuorukaiseksi tutkija Halleyn apulaisena Lontoossa 1600-luvun lopulla. Ja voi pojat ja tytöt, niitä tutkijan tutkimuksia! Ja hänen apulaisensa pohdintoja.

"Mitä alkua ennen on ollut ei kukaan voi tietää, ja onko siinä voinut mitään ollakaan, mutta mitä sen jälkeen, on sitä mitä yhä on. Joskus tuntuu lyhyen hetken että olen lähellä jotain tärkeää ajatusta mutta sitten se taas katoaa." 

Halley tunnetaan tähtitieteilijänä, mutta hänen mielenkiintonsa rönsyää kaikkeen, mitä ihminen ei vielä tiedä. Lähes maaniselta tuntuva tutkimusinto suuntautuu tällä kertaa aivan vastakkaiseen suuntaan kuin Taivaanpallossa, nyt maanpinnan alapuolelle, merien syvyyksiin.

"Ei tarvitse edes matkustaa kauas jotta näkisi jotain erikoista ja uutta koska ne voi tietää jo lukemastaan, ja tietäminen on näkemistä niin kuin näkeminenkin on tietämistä mutta eivät ne silti samaa ole."

Voisiko ihminen hengittää veden alla? Miten syvälle ihminen voi mennä? Mitä kaikkea syvyyksistä on löydettävissä? Halley kehittelee tekniikoita ja tekee eksperimenttejä, joissa Angus saa toimia koehenkilönä, jopa terveytensä kaupalla.

Angus oppii paljon, paitsi tieteen tekemisestä myös perhe-elämästä, asuuhan hän Halleyn, tämän vaimon ja lapsien luona. Mainiosti Jalonen tuo ajan perhekuvioita näkyviin, vaimo on ilahduttavasti mukana tarinassa, vaikka jää pakosti sivuhenkilöksi.

Edelleen Angusta pohdituttavat uskonnon ja tiedon suhteet sekä ajan kulku. Hän vaikuttaa pohdinnoissaan ikäistään vanhemmalta. Vakava poika, kokemuksineen - ja vaikka tietoa ja ymmärrystä kertyy, sosiaalinen puoli ei kehity samaa tahtia, tai itsetunto. Mistä kertovat myös  kokemukset naissukupuolen keskuudessa. Kun ei kukaan ole neuvomassa!

"Olen oppinut jo olemaan seurassa muiden kanssa ja näin pienissä tiloissa eikä se ole vaikeaakaan koska kapteeni Halley pitää kaiken komennossaan hyvin." 

Jalosen kieli on kaunista, selkeää, paljon puhuvaa ja kiehtovaa, kuten on totuttu. Merenpeitossa on Taivaanpallon lumoa, muttei ihan yhtä paljon. Arvelen sen johtuvan siitä, että uutuudenviehätyksen yllätys on jo käytetty; tiedämme, mistä ajasta, aiheista ja henkilöistä puhutaan. Ja nyt sukelletaan enemmän paitsi merien pohjiin myös tutkimukseen. Tutkimustulosten kirjaus pakottaa lukijan pysähtymään, tarkoituksella, luulen. Vauhdista nauttiville voi tuntua esteeltä. Silti kirja vie mennessään jännittämään, mitä Angukselle tapahtuu. Hän on ainoa, joka voi sen päättää: voittaako usko, toivo vai rakkaus, vai jokin muu? Tai näiden yhdistelmä?

Voiko kirjan lukea itsenäisenä, ilman Taivaanpallon lukemista? Tietysti voi, mutta menettää paljon, enkä oikein ymmärrä, miksei Jalosen kirjoista kiinnostunut haluaisi lukea hienoa, Finlandia-palkíttua kirjaa. Jos taas on Taivaanpallonsa lukenut ja siitä pitänyt, ei voi olla lukematta Anguksen kuulumisia ja kohtaloa, jonka Jalonen komeasti kuvaa Merenpeitossa. Komea, liikuttava ja tyydyttävä lukukokemus. Loppu on täydellinen.

Ennen kuin luet, katso mitä tarkoittaa anakoreetti. Joudut sen tekemään joka tapauksessa.

"Anakoreetti-sanaa en ole koskaan kuullut mutta en kehtaa kysyä koska se voi olla aivan tavallinen asia enkä tahdo että herra pastori luulee että olen tyhmistynyt."

Kenelle: Tieteilijoille, tutkimusmatkailijoille, uteliaille, tiedonhaluisille, maailmankuvaansa avartaville.

Muualla: Merenpeitto ei ole vain henkilövetoinen juoniromaani, vaan siinä on oleellista tiedon ja ymmärryksen teemat, sanoo Tuijata.

Sain kirjan lukukappaleena kustantajalta.

Olli Jalonen: Merenpeitto. Otava 2019. Kansi Anna Lehtonen.


2 kommenttia:

  1. Ehkä minun pitäisi lopulta lukea Taivaanpallo. Sitten voisin lukea Merenpeitonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä pitäisi :-) Luulen, että tykästyisit kovasti, ehkä jopa noin tiede/tutkijaluonteena enemmän Merenpeittoon. Mutta ei sitä kannata ilman Taivaanpalloa.

      Poista