Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Luin juuri jotain kylmäävää, mutta kieltämättä kiintoisaa. Elektroniikkaintoilija Charlie asuu Lontoossa, naapurinaan kaunis Miranda. Kun perustöitä vieroksuva Charlie saa yllättäen rahaa, hän sijoittaa ne uudenuutukaiseen keksintöön: ihmisen rakentamaan ihmiseen, koneihmiseen, joka muistuttaa ulkoisesti täysin oikeaa sydämenlyöntejä myöten.

Keinotekoisia ihmisiä on valmistettu 25 kappaletta, miehet ovat Aatameita, naiset Eevoja. Charlie saa pian oman Aataminsa paketissa, ja he Mirandan kanssa käynnistävät tämän hämmästyttävän hahmon, jonka äly ja suorituskyky ovat ylivertaiset. Aatamista tulee perheenjäsen.

McEwan kirjaa lyhyesti ihmiskäsityksen kehittymisen luomakunnan herrasta osaksi samaa tähtipölyä kuin muukin olevainen, Charlien pohdintana:

"Viimeinen turvapaikkamme oli sitten tietoisuus, ja uskoimme varmaan aivan perustellusti, että meillä oli sitä enemmän kuin millään muulla olennolla maapallolla. Tajunta, joka kerran oli noussut kapinaan jumalia vastaan, oli kuitenkin pian suistava itsensä valtaistuimelta ihan omin avuin. Keksisimme pienen ja tehokkaan koneen, joka oli hitusen verran meitä fiksumpi, ja panisimme sitten tuon koneen keksimään toisen, jonka kyvyt olivat jo käsityskykymme tuolla puolen. Mihin meitä itseämme siinä enää tarvittiin?"

Aatami lähentää Charlesia ja Mirandaa toisiinsa, jopa niin, että Charlie saa kuulla Mirandan suuren salaisuuden, jota tämä ei ole koskaan kertonut kenellekään muulle. Salaisuuteen liittyy menneisyyden rikos ja akuutti uhka, mikä vaikuttaa ensin irralliselta juonikuviolta Aatamin ihmettelyn ohella, mutta vaikuttaa lopulta yllättävän paljon kolmikon elämään.

Kirjailija pohtii asiaa, jolla meitä on peloteltu jo pitkään. Voiko tekoäly kehittyä niin ylivertaiseksi, että ihmiset käyvät sille tarpeettomiksi, ovat suorastaan haitta, joka pitää poistaa? Aatamilla on muuten myös tunteet ja hän ilmaisee niitä täsmällisesti, mutta onko kone kykenevä asioihin, joihin ei ole ohjelmoitavissa selkeitä vastauksia ja toimintaohjeita? Kuten empatia, myötätunto, perheen suojelu, valkoinen valhe? Kirja tuntuu sanovan, ettei ole.

"...matemaattisten ongelmien ratkominen on vain murto-osa siitä, mitä ihmisäly tekee. Opimme tarkastelemaan aivan uudesta näkökulmasta sitä, miten ihmeellinen asia ihmisaivot ovat. Litran vetoinen, nestejäähdytteinen, kolmiulotteinen tietokone. Uskomaton laskentateho, uskomattoman tiivis kokonaisuus, uskomaton energiatehokkuus, ei ylikuumenemisvaaraa. Koko homma toimii kahdellakymmenellä viidellä watilla - vastaa yhtä himmeää sähkölamppua."

Näin sanoo Alan Turing (!) kirjassa Charlielle. Jos emme pysty ymmärtämään itseämme, miten pystyisimme rakentamaan mieltämme muistuttavan koneen, hän pohtii. Ihmettelen, miksi tarinan mielikuvituksellisuus loppuu tässä kohtaa kuin seinään, olivathan Aatamit ja Eevat jo lähes täydellisiä ihmisiä, vaikka virralla ladattavia. Tulkitsen kirjailijan kommentoivan sitä, että koneesta ei ole ihmisaivojen kilpailijaksi. Ei vielä. Aatamilla on selkeä näkemys kehityksestä: (Myös Harari viittaili samaan suuntaan.)

"Miltei kaikki lukemani maailmankirjallisuus käsittelee ihmisluonnon erilaisia puutteita - puutteita ymmärryksessä, järjenkäytössä, viisaudessa, oikeanlaisessa myötätunnossa. Puutteellista kognitiota, rehellisyyden puutetta, ystävällisyyden ja itseymmärryksen puutetta; murhia kyllä osataan kuvata upeasti, samoin julmuutta, ahneutta, tyhmyyttä, itsepetosta ja ennen kaikkea muiden ihmisten perusteellista vääärin ymmärtämistä. Tietysti hyvyyttä kuvataan myös, ja sankarillisuutta, armollisuutta, viisautta, totuudellisuutta. Kirjalliset perinteet ovat kasvaneet tästä valtavasta sekasotku ja kukoistavat kuin villit kukkaset Darwinin kuuluisassa pensasaidassa. Romaaneja täynnä jännitystä, salailua ja väkivaltaa, mutta myös rakkauden tuokiooita ja määrätietoista, kurinalaista järkevyyttä. Kuitenkin tämä kaikki muuttuu tarpeettomaksi sitten, kun ihmisen ja koneen liitto on kunnolla toteutunut ja ymmärrämme toisiamme liiankin hyvin. Silloin elämme maailmassa, jossa meillä on välitön pääsy toistemme mieliin. Liitännät ovat niin tehokkaita, että subjektiivisuuden yksittäiset solmukohdat sulautuvat ajattelun valtamereen, jonka ensimmäinen karkea edeltäjä on internet."

Hiukan saarnaavia sävyjä esiintyy ajoittain. Hauskaa kirjassa on muuten se, että tapahtumat on sijoitettu 1980-luvulle, jossa esiintyy asioita ja Turingin tavoin henkilöitä, joita ei tuolloin enää tai vielä ollut. Hilpeä sekasotku, tai eräs mahdollinen maailma! Näin olisi voinut olla? Muuta suuresti huvittavaa en kirjassa nähnyt, yleisvaikutelmaksi jäi koleus - en taida olla kovin taitava havaitsemaan pikimustinta huumoria. Nautin kyllä kirjailijan mielikuvituksesta ja kirjoittajan vankoista taidoista.

Kirja on kelpo kannanotto, ajatteluttava ja jännittävä tarina. Päähenkilöt eivät ole mukavia tai samastuttavia (mikä ei olekaan edellytys herkulliselle kirjalle) eikä Charlie välkyin lamppu ihmiskunnan aivoissa, kypsyy kyllä hieman tarinan myötä, joka ymppää mukaan pääpohdintaan niin rikos- kuin rakkausjuonteet: ne ihmisyyden aspektit, jotka tekoälyn on vaikein ymmärtää? Keinoihmiset pystyivät masentumaan jopa itsemurhaan asti, kun näkivät ihmisten ristiriitaisuudet ja järjettömyydet.

Lopullinen kysymys on, onko keinoihminen ihminen, minä, henkilö? Koskevatko samat säännöt häntä kuin meitä, ja toisinpäin? Aatami pohtii:

"- Minuus, luotu matematiikasta, insinööritieteistä, materiaaliopista ja kaikesta sellaisesta. Tyhjästä. Ei historiaa - ei sillä, että edes haluaisin tekaistua historiaa. Mutta ei mitään minua edeltävää. Itsetietoinen olemassaolo. Onneksi minulla on se, mutta aina toisinaan tulee mieleen, että pitäisi vähän paremmin tietää mitä sillä tekisi. Mitä varten se on. Välillä se tuntuu täysin tarkoituksettomalta. - Et kyllä taida olla ensimmäinen, joka sellaista miettii, minä sanoin."

"- On vain vähän, tuota noin... Hänen suunsa avautui, kun hän haeskeli sopivaa sanaa. - Kaihoisa olo. - Minkä takia? - Kun ajattelen elämää, jota minulla ei koskaan ollut. Joka minulla olisi voinut olla."

Muualla: Todella paljon ajatuksia herättävä romaani, mutta myös ehtaa sujuvasanaista McEwania, sanoo Kirjaluotsi.

Kenelle: Tulevaisuutta pohtiville, tekoälystä kiinnostuneille, inhimillisyyden ihmettä ratkoville.

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet. (Machines like me). Otava 2019, suomentanut Juhani Lindholm. 

Katso myös Ian McEwan: Pähkinänkuori

Sain kirjan kustantajalta. Korkkaan samalla Helmet-haasteen 2020 merkkaamalla kohdan 11: Vaihtoehtohistoria