Elävää kuvaa

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Kauhistus, melkein jätin tämän lukematta! Ajattelin nimittäin, että kun olen nähnyt hienon tv-sarjan, tiedän jo aiheesta riittävästi. Väärin, väärin! Onneksi kirjasto tarjoili tarinaa, joka on (tietysti) luettuna sata kertaa antoisampi kuin ruudulta nähtynä. Äreän mutta elämänviisaan Oliven ja hänen ympäristönsä vivahteet ja tapahtumat piirtyvät silmien eteen tarkemmin, kuin suurennuslasin läpi. 

Kirja koostuu 13 kertomuksesta, joita yhdistävä tekijä on Olive ja hänen naapurustonsa. Mies Henry toimii apteekkarina, Olive itse on jäänyt jo pois opettajan töistään, ikää on. Parin suuri murhe on poika Christopher, joka vastoin Oliven huolestuneita uumoiluja ei jääkään peräkammarinpojaksi, vaan avioituu naisen kanssa, josta tuore anoppi ei innostu.

"Olive ymmärtää miksei Christopher ollut välittänyt hankkia ystäviä. Hän on samanlainen kuin Olive, ei voi sietää turhaa pälpätystä. Ja ihmisethän pälpättävät heti kun käännät selkäsi. - Ihmisiin ei voi luottaa, Oliven äiti oli sanonut hänelle vuosia sitten, kun joku oli jättänyt korillisen lehmänläjiä heidän etuovelleen. Henryä tuollainen ajattelu hermostutti. Mutta Henry oli itsekin aika hermostuttava, hän oli uskomattoman naiivi, aivan kuin elämä olisi suoraan Searsin kuvastosta: kaikki vain seisovat hymyilemässä." 

Henry ihastuu apulaiseensa Deniseen, ei romanttisella tavalla, vaan isällisellä, vaikka Olive piikitteleekin "tyttöystävästä" (paraskin puhumaan!). Denise on tarinassa monen muun tavoin tärkeä hahmo, peilatessaan päähenkilöiden tekemisiä ja luonteita. Kun Olive tapaa naapureitaan, hänen tylyn kuorensa alta paljastuu yllättäviä väläyksiä ymmärryksestä, jopa auttamisenhalusta ja -taidosta. Opettajan ura tuo kokemusta, etenkin nuorten ymmärtämiseen. Surullista on, että ymmärrys ei yllä hänen omaan poikaansa. Lohtua tuovat naapurit Bill ja Bunny, sillä heillä menee vielä huonommin jälkipolven kanssa.

"- Minkäs mahdat, sanoi Bunny. - Ei mahda mitään vaikka parhaansa yrittää. Mutta sitten he olivat sentään nauraneet, ihan niin kuin siinä olisi ollut jotain todella huvittavaa. - Muitten ongelmista on aina hauska kuulla, Olive sanoi ja Bunny oli ollut samaa mieltä, kun he olivat pukeneet villatakkeja ylleen parkkipaikalla."

Tylsää naapurielämää? Ei suinkaan: seikkailun makuun päästään muun muassa sairaalakohtauksessa. Alun perin Oliven piti käväistä sairaalassa vain vessassa, sillä ravintolasta kotiin oli vielä matkaa ja iäkkäällä naisella hätä saattaa yllättää nopeasti. Mutta tapahtumat saavat yllättävän dramaattisia - ja tumman humoristisia - käänteitä.

Toinen mieleenjäävä kohokohta on Oliven vierailu poikansa luo tämän muutettua New Yorkiin. Välit eivät vieläkään ole kunnossa, vai ovatko? Joka tapauksessa reissu sujuu ja päättyy eri lailla kuin odottaisi. 

"Olive ei pitänyt yksinolosta. Mutta vielä vähemmän hän piti ihmisten seurasta."

Stroutin lämmin, vivahteikas kerronta, huumori ja tarkkanäköisyys ovat nautinnollista luettavaa. Vanheneva Olive on lihaa ja verta, elinpiiri tulee lähelle, ja hymyn kasvoille jättävään tarinaan uppoaa jopa poikkeustilan kärsimätön lukija, joka löytää monenlaista samastumispintaa:

"Kuka kumma hän oikein luuli olevansa tässä oudossa ja käsittämättömässä maailmassa?"

Kenelle: Laaturomaanin etsijälle, ikääntyvää naista ymmärtävälle, uppoutumaan pyrkivälle.

Muualla: Lukuisa eläytyi suuresti. Kirja vieköön -blogin Riitalle Olive toi mieleen toisen rakastettavan ja ärsyttävän hahmon, Hyacinth Bucketin. Ja he kertovat tulossa olevasta jatko-osasta, mahtavaa!

Lue myös Elizabet Stroutin Nimeni on Lucy Barton ja sen jatko Kaikki on mahdollista. 

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge. Tammen Keltainen kirjasto 2020. Suomennos Kristiina Rikman.

Kansi Laura Lyytinen.

Helmet-haaste 2020 kohta 34: kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja.

4 kommenttia:

  1. Tykkäsin kirjan huumorista, jota ei ole myöhemmin ilmestyneissä kirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten totta, Mai! Tämä on hauska, mikä ominaisuus ei liity Lucy Bartoneihin.

      Poista
  2. Ihana, ihana romaani! Onneksi sain luettavakseni juuri tänä keväänä, kun ilot ovat olleet hieman tiukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopii hyvin aikaan, jona ei oikein ehkä ole voimia keskittyä täydellisesti pitkään tarinaan mutta haluaa silti nauttia hyvästä kirjallisuudesta ja lohdullisesta otteesta - ja hiljaisesta huumorista. Ihanaa että sait tästä iloa!

      Poista