Elävää kuvaa

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Viljami Puustinen: Veljekset Gallén

Uno Gallén oli paremmin tunnetun Axelin isoveli, vanhin sisarussarjasta, jonka kasvatti aikuisuuteen varhain leskeytynyt äiti Mathilda. 

Perhe asui Tyrväällä Lounais-Suomessa. Kun Mathildan mies ja lasten isä menehtyi, joutui rouva myymään tiluksensa - kaupassa häntä huijattiin raskaasti - ja muuttamaan katraansa Helsinkiin, aivan nykyiseen ytimeen. 

"Tiedon etsintä oli Gallénin perheen henkinen perusta." Näin summaa kirjailija Puustinen, joka asian parhaiten tietää: Uno oli nimittäin hänen iso-ukkinsa, hänen isänsä isoisä. Tiedon etsintää kirjailija on saanut itsekin tehdä kirjan eteen hurjan ja kunnioitettavan määrän, kuten jälkisanoista ja lähdeluettelosta käy ilmi. Unosta nimittäin on aiemmin kerrottu vain vähän, verrattuna Akseli Gallén-Kallelaksi nimensä myöhemmin muuttaneeseen veljeen. Isä Peterin perheen alkuperäinen nimi muuten oli juuri Kallela, talon mukaan kuten tapa oli, mutta koska viransaanti suomalaisella nimillä ei ennen maamme itsenäistymistä luonnistunut, se vaihdettiin. 

Äidiltään pojat perivät taipumukset henkisyyteen ja taiteisiin, oppishalua ja käden taitoja lienee tullut molemmilta vanhemmilta, sillä niitä veljeksillä riitti maailmanluokkaan saakka. Jo pienestä Unon laji oli musiikki ja viulunsoitto, Akselin piirustus. Akselin poikkeava lahjakkuus havaittiin jo pienenä, mikä jätti Unon varjoon, myös äitinsä mielessä. Uno jätti tämän kauhuksi opintonsakin kesken niin musiikin kuin yliopiston ja sotavoimien saralla - tekniikka kiehtoi, joten hän oli suorittanut "fyysillis-matemaattisia opintoja" Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa sekä haaveillut upseeriurasta Pietarin sotakoulussa - kun taas Akselin reitti vaikutti selkeämmältä. Häntä kannustettiin ja koulutettiin kaikin mahdollisin tavoin taiteilijan uralle.

Uno osoittautui enemmän bisnesmieheksi kuin taiteilijaksi. Pietarin kautensa jälkeen hän perusti oman yhtiön, mikä askarrutti äitiä. 

"Mistä Uno olikaan saanut idean firmaansa, äiti mietti. Isä Gallén oli ollut etevä asianajaja ja tilanhoitaja, ja vaikka äidin puolelta Wahlroosin suvussa oli ollut laivanvarustajia ja apteekkareita, Unon liikeidea tuntui hataralta. Välittää papereita ja toimittaa paketteja?"

Myöhemmin Uno toimi muiden palveluksessa, melko menestyksekkäästi, ymmärsin, (vaikka oma yritys tekikin konkurssin) sekä Tukholmassa että lopulta New Yorkissa, jossa hän myös kuoli. Iän myötä hän löysi varsinaisen kutsumuksensa; soitinten korjaamisen ja rakentamisen, ja sen merkitystä Unolle kirja kuvaa kauniisti. 

Tämä työelämästä, johon en Axelin osalta tarkemmin puutu, mutta kansallistaiteilijan vaiheet kirja ansiokkaasti kuvaa. Ei kumpikaan veljeksistä ollut henkilökohtaisessa elämässäkään kylmä tai kalsea, vaan romanttinen, väkevästi rakastava ja sitoutuva puoli oli vahva heissä molemmissa. 

"Äiti näki vanhimmat poikansa ajattelevaisina kaunosieluina, mutta siinä missä Uno vetäytyi tukalina hetkinä kuoreensa Axel leiskui tulta ja karaktääriä."

Uno rakastui Elleniin Tukholman Gamla Stanissa, aikana, jolloin tuntemamme nyky-Tukholma oli vasta rakenteilla. Liitto oli pitkä ja onneton; onnellisena seurauksena siitä syntyi Lullan-tytär, kirjan kirjoittajan isoäiti. Akselin valittu oli lapsuudenystävä Mary Slöör, josta saamme oman elämäkerran ensi vuonna, Helena Ruuskan tekemänä. Tämä liitto toimi paljon paremmin. 

Unon side Elleniin oli suorastaan häiritsevän vahva, miehen omaa hyvinvointia ajatellen. Ellen vaikuttaa kirjan mukaan omapäiseltä ja välttevältä vaimolta. Uno-parka! Tosin tuskin hänkään oli helppo kumppani, ainakaan naiselle, joka tarvitsi jatkuvaa ihailua ja läsnäoloa. Mutta ei säälitä miestä, joka valitsi tiensä itse, ja tie oli enemmän henkinen kuin fyysinen, vaikka maalla kasvaneina molemmat pojat hallitsivat monet käytännön taidot metsästyksestä rakentamiseen ja kaikenlaiseen käsin tekemiseen. Uno suuntautui tuolloin muodissa olleiden vapaamuurareiden filosofiaan ja sai siitä elämäänsä henkisen sisällön. Myös pikkuveli oli veljeskunnan tunnettu jäsen myöhemmin. 

Tavattoman hieno kirja, niin sisällöltään kuin ulkoasultaan, kuvineen ja mittavine lähde- ja kirjallisuusviitteineen. Se kuvaa paitsi erästä perhettä myös Suomen taiteen kultakautta ja piirtää ajankuvaa, jossa tämän päivän lukijalle riittää ihmeteltävää. Kuten vapaamuurarien organisaatio, ajan kiinnostus "tuonpuoleisiin" tai se, miten kansainvälisiä silloin oltiin ja miten paljon matkusteltiin.

Voisi kuvitella, että tuolla sukuperinnöllä kirjailija Puustisella - jonka itse tunnen suurena musiikinrakastajana ja musiikkitoimittajana, joka on tehnyt muun muassa laadukkaan Kingston Wall -tietokirjan - on ollut paineita tehdä erityisen hyvää jälkeä, ja se on onnistunut.

Tiivistys toimii, mutta silti kirja kertoo todella paljon, mielenkiintoisella tavalla ja omaäänisellä kielellä. Kirjailijalla oli käytössään paitsi suvun omat muistot myös arkistot, joista puuttuu paljon Unon kirjeitä, jotka tyly vuokraisäntä New Yorkissa oli hävittänyt muun irtaimiston mukana! Mikä vahinko! Mutta onneksi saimme tämän kirjan, jonka uskon löytyvän monesta joulupaketista tänä vuonna. 

Kenelle: Suomalaisuuden historiaa ahmiville, taiteen ystäville, lapsia kasvattaville, lahjakirjaa etsivälle. 

Muualla: Luimme kirjan yhdessä Tarukirja-blogin kanssa. Näin nappaamme Helmet-haasteeseen 2020 kohdan 19. 

Viljami Puustinen: Veljekset Gallén. Like 2020. Komea ulkoasu: Tommi Tukiainen.


2 kommenttia:

  1. Kiitos lukuseurasta ja kirjan ehdottamisesta! Suomen historiasta kiinnostuneelle taiteen ystävälle Veljekset Gallén oli täysosumaluettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, tää yhteisluku on kiva idea! Ja kirjakin osui nappiin, maistui molemmille!

      Poista