Elävää kuvaa

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Kirjailija sai innoituksen kirjaansa hämäläisestä Hattulan Pyhän Ristin kirkosta, josta olin kuullut juttuja aiemminkin. Kuulemma pytinki on seinien ja kattojen täydeltä maalattu hämmästyttävin kuvin ja saa ihmisen tuntemaan kummallista hyrinää vuosisatojen yli. Mitä kuvien maalaaja 1500-luvulla on kirkkovieraille ja meille jälkipolville halunnut kertoa? Ja kuka hän oikein oli?

Anneli Kanto punoo kuvien sisällön maagisen vangitsevaan tarinaan kirkkoon tilatusta maalarien ryhmästä ja heidän valtavasta urakastaan. Todellisuudessa maalaajista ei mitään tiedetä, mutta viitteiden mukaan he ovat saattaneet olla ruotsalaisia tai baltteja, tai molempia. Mutta nyt hypätään fiktion puolelle eli tarinaan, jonka mukaisesti historia olisi hyvin voinut kulkea, ehkä kulkikin?

Homma ei käynyt halvaksi kirkkohallinnolle - tuomiokapitulille ja lahjoittajille - ja vaati sinnikkäät rahaneuvottelut, mutta niitä hoitanut maalarimestari Martinus onnistui tehtävässään kelvollisesti, niin ettei "kaniikkeja karvastellut". 

"Kirkkoa ei toki koristeltu tätä aikaa varten vaan tuleville vuosikymmenille, ehkä vuosisadoille. Sellaista näkymää vasten äyrit ja hopeat olivat kevyitä."

Yllättäen päähenkilöksi kohoaa kyläläisten syrjeksimä orpotyttö Pelliina, jonka sydäntäsärkevä tausta ei sittenkään ollut kaikista huonoin: tiilimestarivainaja oli ottanut tytön hoitoonsa jo vauvana ja opettanut tälle paljon käytännön taitoja. Oppivainen ja ahkera vaikka outona pidetty tyttö pääsee sattumien summana  kirkkomaalarien apulaiseksi, hämmästyttävin seurauksin. Outoa oli sekin, että nainen ylipäänsä pääsi "miesten töihin". Onneksi pääsi, sillä hänen mielikuvituksensa ja taitonsa ällistyttivät maalarimestareitakin. Pelliina kertoo minä-muodossa omaa tarinaansa.

"Minulle näytettiin mihin piti ruveta sabluunakuvia maalaamaan ja minä rupesin ja se oli ihanaa enkä ollut koskaan niin arvokasta ja mieleistä työtä tehnytkään."

Kirja kuvaa uskottavasti, riemastuttavasti ja ankaran koskettavasti niin maalausurakan suunnittelua kuin toteutustakin. Oikeisiin olemassaoleviin maalauksiin saamme selitykset tarinan myötä, josta ei kommelluksia, hankaluuksia, jännitystä tai romantiikkaa puutu. Mestari Andreas kertoo Pelliinalle jo tehdyistä maalauksista: 

"Tässä Jumala luo maailman ja ensimmäiset ihmiset, sen jo tiedätkin. Ylempänä kulkee toinen kuvanauha, joka kertoo, miten tulee pelastus. Naisen, Eevan, kautta tuli maailmaan synti mutta naisen kautta tulee myös pelastus, Taivaan kuningattaren Marian kautta, joka ottaa meidät viittansa alle suojaa. Neitsyen elämä on ylemmässä nauhassa. Marian vanhemmat Joakim ja Anna ovat jo vanhoja ihmisiä, kun enkeli Gabriel ilmoittaa heille Marian syntymästä. Yhtä aikaa he saavat tiedon ja juoksevat iloissaan kertomaan sen toisilleen ja portin luona he tapaavat. Näetkö?"

"Olisin katsellut kuvia enemmänkin mutta äreä ja vanha maalari kysyi osaanko maalata sabluunalla. En tiennyt mikä on sabluuna ja pudistin päätäni. Vihainen maalari sanoi että tytöllä on kaali pään sijalla se on järjetön vasikka ei tästä mitään tule mutta ystävällinen kysyi osaanko piirtää ihmisen. Eläimiä olen tehnyt savesta ja hiilenpalalla piirrellyt kaikenlaista vastasin." 

Ajankuva avautuu herkullisesti niin tapahtumien, paikkojen kuin henkilöiden kautta, ja heidän kielensä, kuten koko kirjan rikas sanasto riemastuttaa lukijaa. Kirjailija kertoi Ylen haastattelussa perehtyneensä keskiaikaan muun muassa solvauskurssilla ajan kiroilusta. Ettäs tiedätte, surkoperseet ja pöllöpää koltiaiset!

Kirkkoisäntänä toimivaa isäntä Klemettiä ärsyttää, kun tulikin tilattua maalaukset. Kylän epäilykset niiden laadusta yltyvät, kun keskeneräistä työtä ei pääse katsomaan. 

"Arvailtiin, mitä seuraavaksi tapahtuisi ja kuka saisi syyt niskoilleen. Maalarit tietysti, mutta joku oli maalarit tänne kutsunut ja sallinut heidän turmella kirkon kauniit vastakalkitut seinät ruokottomilla töherryksillä. Punnittiin kuudennusmiesten ja kirkonisännän osuutta asiaan. Kylän mahtimies isäntä Klemetti tietenkin herätti kateutta ja kirkonisännän selän takana puhuttiin, että se itseensä tyytyväinen tunkiokukko saa vielä nenilleen, joutuu käräjille ja vetää päälleen isot sakot kirkon pilaamisesta. Putoaapa korkeuksistaan sekin paksu isäntä."

Maailma muuttuu monin tavoin, jo tuolloin. Aatelismies Tott vaimoineen keskustelee mielellään tapahtumista ja kuulumisista kylän ulkopuolelta ja kutsuu mestarit ynnä kirkonmiehiä illalliselle.

"Linnanherra oli kiinnostunut kuulemaan uutisia Roomasta, ja kaniikki Olavus kertoi kirkolliskokouksesta saapuneista hälyttävistä juoruista. Huolta ja levottomuutta aiheutti, että jo sata vuotta sitten vääräoppisena roviolla poltetun Jan Husin ajatukset näyttivät heränneen uudelleen henkiin. Jotkut uskonkiihkoiset kuumapäämunkit kannattivat niitä avoimesti, jopa julistivat niitä, vastustivat anekauppaa ja pyhäinjäännöksiä, epäilivät kiirastulen olemassaoloa ja röyhkeästi uhmasivat paavin valtaa. - Näitä ajatussuuntia syntyy ja kuolee. Aina on vouhottajia, jotka yrittävät tehdä itsensä tärkeäksi ja olla viisaampia kuin muut. Muutaman vuoden kuluttua tällaisia kapinapuheita ei kukaan enää muistakaan, sillä Rooman kirkko on luja ja ikuinen, kaniikki lohduttautui." 

Turun piispa Arvid Kurki vilahtaa tarinassa. Hän olikin viimeinen katolinen Turun piispa. Pelliina kuvaa maailman tuntoja oman kasvunsa kautta:

"Kyllä minusta tuntui että nyt alkoi toisenlainen elämä." 

Nykypäivän maalarimestareiden työtä olen saanut työn puolesta hieman seurata, kun vanhoja arvorakennuksia entisöidään. Työvälineet ovat muuttuneet Pelliinan ajoista, ja etenkin turvallisuuskäytännöt - en ole kuullut kenenkään tellingeiltä tippuneen - mutta taitoa ja näkemystä edelleen tarvitaan. Esimerkiksi vanhoja värejä yli satavuotiaisiin rakennuksiin ei useinkaan löydy valmiina, vaan maalarin pitää sekoitella ne itse halutunlaisiksi, kuten kirjassakin tehdään.  

Nyt kaikki kryppysukat, äkkiä hankkimaan kirja lukuun! Täräytti tätä lukijaa niin, että meni hetki toipua muuhun lukemiseen. Kirjassa on kaikkea, mitä täydellisessä kirjassa pitää olla: tietoa ja mielikuvittelua, tunnetta ja viisautta, vakavuutta ja huumoria, kielen juhlaa ja koukuttavaa juonta. Yli 200 kuvaa odottaa kirkossa katsojia edelleen. 

Kenelle: Historiasta hullaantuville, maalaustaiteesta kiinnostuneille, kirkkoja kiertäville, vaikuttavan tarinan ystäville. 

Muualla: Kannon teksti on rehevää ja riemukasta, sanoo Kirja vieköön. Kannon romaani kertoo taiteen tekemisestä sekä sen merkityksestä tekijälle ja vastaanottajalle, sanoo Tuijata, jolla on upeita kuvia maalauksista. Kirsin Book Clubin Airi sovittelee kirjaa Finlandia-ehdokkaaksi: kannatan! 

Lue myös: Rottien pyhimys -musikaali

Anneli Kanto: Rottien pyhimys. Gummerus 2021. Kannen kuvat Hattulan kirkosta: Antti Kanto.

Helmet-haasteessa 2021 sopii ainakin kohtiin 6, kertoo rakkaudesta, 8, maailma on muutoksessa, 11, kertoo köyhyydestä, 16, ei ole sähköä ja 38, henkilön työ on tärkeä. 

12 kommenttia:

  1. Tämä kirja on ehdottomasti lukulistalla! Vaikuttaa tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  2. No olihan tämä aivan täydellinen! Kanto on kuin taikuri loihtiessaan keskiajan elämän ja tämän maalausprojektin esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, oon miettinyt, että kun joku kuvanveistäjä sanoi näkevänsä veistoksen mielessään ja vain poistavansa kivestä turhat osat sen ympäriltä, niin oisko, että kirjailija vain poistaa turhat kirjaimet ajattelemansa tarinan ympäriltä?

      Poista
  3. Tämä on lukulistallani!
    Kiva lukea, että pidit kovasti!
    Anneli Kanto on yksi lempikirjailijoistani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia Anneli Kannon kirjoja en ole lukenut, mutta komeita ovat ne, jotka tunnen. Kannattaa ehdottomasti lukea, historian havina on käsinkosketeltavaa. Ja silmin nähtävää, jos vielä sattuu Hattulan kirkkoon pääsemään, haaveilen reissusta.

      Poista
  4. Minunkin lempikirjailijoita...Pyövelistä kertova aikaisempi kiinnosti kovasti. Tämäkin lukulistalle heti kun vaan ehtii:) Aivan huikea aihe!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole, aihe siis! Siitä saisi kyllä kuivankin opuksen aikaan. Mutta onneksi sen nappasi Kannon kaltainen tekijä.

      Poista
  5. Kirja on varauslistalla, mutta aika monta lukijaa on ennen minua. Blogistanian postauksia on kiva lukea, mutta käyn lukemassa tarkemmin, kunhan olen lukenut ensin kirjan.

    Olen historiasta ja taiteista kiinnostunut ja kiertelen kirkoissa. Niistä henkii historian havina. Tietysti vaikuttava tarina on aina plussaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minäkään en lue muiden juttuja kirjoista, jotka aion lukea, ennen kuin olen kirjoittanut omani, vasta lopuksi googlaan Muualla-kohtaan. Pelkään että vahingossa otan toisten sanoja omikseni. Ärsyttää silloin, kun on suosittu kirja ja juttuja tulvii blogistaniassa, eikä pääse katsomaan! Tämä kirja on ilman muuta "sinun", monin tavoin. Lukuiloa, kun saat sen käsiisi!

      Poista
  6. Luin joku aika sitten Karin Smirnoffia ja Tommi Kinnusta, kohta sen jälkeen tämän. Ehkä nämä kolme täräyttivät lukutajuni kankaalle, sillä nyt on vaihe etten etene minkään kirjan kanssa. Kesken on useampia, mutta mikään ei vie mukanaan, ja vähän pelottaa kokeilla taas jotain uutta, jos sekään ei uppoa. Täytyy ehkä tehdä välihyppy vaikka Tiina-kirjoihin tai johonkin muuhun helposti sulavaan, jos sitten saisi kotona odottavia kirjakasoja pienemmiksi. Perinteinen lukujumini on heinäkuussa, mutta tänä vuonna näkäjään aiemmin. Toivottavasti heinäkuussa sitten sujuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisen setin jälkeen ei ihme, jos jumittaa! Jotain dekkaria tai romanttista väliin, tai niin, miksei Tiinaa :-) Jumit menevät aina ohi, olen huomannut, huolestua ei tarvitse. Kuin itsestään sitten pulpahtaa taas jotain kiinnostavaa.

      Poista