sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Rottien pyhimys -musikaali, Musiikkiteatteri Kapsäkki


Rottien pyhimys
on hurmaava kirja, jonka lumo on siirretty onnistuneesti Kapsäkin lavalle. Tarina oppimattomasta Pelliinasta, joka päätyy kirkkomaalariksi Hattulassa 1500-luvulla, taipuu yllättävän hienosti musiikkiteatterin keinoin esitettäväksi. 

Musikaalin tekstit on kirjoittanut alkuperäinen kirjailija Anneli Kanto. Kukapa parhaiten tietäisi, mitä kohtia kannattaa korostaa: painotuksissa on eroja kirjaan nähden, mutta ne syventävät ja täydentävät lukukokemusta, eivät muuta sisältöä. Liikuttava tarina sisältää vahvoja tunteita ja huumoria, kyllä, myös keskiaikaisia solvauksia.  

Musiikin ja tekstin yhteispeli toimii hienosti niin, että vähemmänkin musiikkinäytelmiä tunteva ja katsova sen tajuaa ja osaa siitä nauttia. Oletan säveltäjä Jukka Nykäsen ja Anneli Kannon yhteistyön olleen tiivistä ja vähintään jakavan näkemyksen tyylilajista ja tunnelmasta - yleisölle lopputulos on luonteva kokonaisuus. Kolmen miehen orkesteri saa musiikin elämään ja nosteen niin lavalle kuin katsomoon. Ilkka Heinonen ja Miika Vintturi tekevät työnsä antaumuksella, ja Janek Öller on riemastuttava keskiaikasoittimineen ja ajan asuineen. Ilman häntä esitys jäisi paljosta vaille! 

Katsojaa hemmottelee myös upea ja nokkela visuaalinen toteutus. Kirkon holvikaaret ja seinät saavat lavalla maalauksensa pitkin tarinaa tekniikan avulla niin, että näyttelijät todella näyttävät ne maalaavan. Mystiikkaa tuovat valaistus ja tehokeinot: kun kuvat alkoivat väristä, värisi myös katsojan selkäpiissä. Henkilöiden ilmiasut ovat ajanmukaiset, ainakin menevät katsojaan täydestä. 



Näyttelijöiden into ja taito paljastuvat armotta: Kai Bäckström maalarimestari Andreas Pictorina vakuuttaa ja kerää katseita, Petri Backströmin komea ääni pääsee oikeuksiinsa Petrus-pappina ja Aurora Manninen on koskettava ja elävä Pelliina (kuvassa Pictorin kanssa). Märta, jota esittää Eeva Semerdjiev, on tarinan tärkeä hahmo, jonka huumorissa on hetkensä ("Minä maksan!"), mutta joka operettimaisuudessaan poikkeaa joukosta, totta kai, onhan hän ylhäinen rouva eikä rahvasta. Jasper Leppänen mestari Martinuksena hoitaa tonttinsa mainiosti. 

Riemastuttava ja viihdyttävä musikaali, josta voi nauttia kuka tahansa, niin tarinan tuntevat kuin ne, joille se on uusi tai musikaali muotona vieras. Silmää ja korvaa kiinnostavia yksityiskohtia on paljon, ja vauhdikas eteneminen takaa kiinnostuksen pysymisen herkeämättä yllä. Tunteikkuus tarttuu, tunnelma vie, ja taiteen merkitys ihmistä pysyvämpänä arvona korostuu. Edelleen saamme ihailla vanhoja maalauksia ja voimme yhtyä loppulauluun: Kauneus jää. 

Pääsin kuvaan kirjailija Kannon kanssa, hänen toisella puolellaan Tuijata, kuvaaja Minna Väisälä. Toisen kuvan nappasin ensi-iltaesityksen lopputunnelmista. Mediakuvat Sakari Röyskö. 




Musiikkiteatteri Kapsäkki: Rottien pyhimys -musikaali. Ensi-ilta 13.4.2023. 


Libretto: Anneli Kanto
Sävellys: Jukka Nykänen
Ohjaus ja taiteellinen konsepti: Reetta Ristimäki
Lavastesuunnittelu: Elle Mikkola
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
Valosuunnittelu: Mirkka Saari
Projisointisuunnittelu: Calvin Guillot ja Małgorzata Nowicka (Aalto-yliopisto)
Äänisuunnittelu: Max Marshall
Maskeerauksen suunnittelu: Ari Haapaniemi
Tarpeiston suunnittelu ja toteutus: Anis Kronidova
Tuotanto: Greta Tuotanto ja Musiikkiteatteri Kapsäkki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti