Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän

Tuli muistikuva, että Katja Kallion olen joskus sanonut vain parantavan kirja kirjalta. Ainakin olen ajatellut niin, ajattelen edelleen Tämän läpinäkyvän sydämen luettuani. Niin hiottua ja voimakkaasti tunteisiin vetoavaa kieltä hän käyttää, että sydän lyö lujempaa pitkään lukemisen päätyttyä.

Hangon sataman kautta Suomeen tuotiin saksalaista sotaväkeä, kun vielä olimme Saksan liittolaisia sodan aikana. Venäläisiä sotavankeja käytettiin raskaisiin töihin, olivathan omat miehet pääosin rintamalla. Outo ajanjakso Suomen historiassa! Sotaa ei Kallio varsinaisesti kuvaa kuin puitteina kertomukselle Beatasta ja tämän perheestä, joka on päässyt muuttamaan takaisin kotiinsa Hankoon siinä vaiheessa, kun venäläiset valloittajat on karkotettu, niitä vangeiksi jääneitä lukuunottamatta.

"Sota oli olemassa ja syypää kaikkeen, mutta nyt se mölysi jossakin loitolla, kuten alunperin pitikin. Naiset surivat poikiaan ja miehiään ja pelkäsivät heidän puolestaan, mutta elämä jatkui väkisinkin, ja he piipahtelivat toistensa luona ja kauhistelivat yhdessä talojen kuntoja ja kutsuivat toisiaan kylään, olkoonkin ettei mitään tarjottavaa ollut."

Perheen talo on suurinpiirtein kunnossa, tosin varastot tuhottuina, irtaimisto hävitettynä. Uusi arki Hangossa alkaa saksalaisten komeita paraateja ihmetellessä samalla kun paikalliset yrittävät raapia kasaan syömäkelpoista ruokaa. Beatankin pieni tytär Agnes laihtui sodan aikaan huolestuttavasti, mutta kiitos aikuisten sinnikkyyden, alkaa pulskistua ja kasvaa kuten kuuluu. Hänen äidillään ja tämän kahdella siskolla on toisenlainen nälkä: läheisyyden ja rakkauden, ja kukin alkaa purkaa sitä tavallaan. 

"Sydämeni jyrisi että vihdoinkin sain osakseni oikeutta. Olin jäänyt paitsi kaikesta niin monta kertaa, niin pitkän aikaa. Ja vihdoin oli minun vuoroni."

Beata rakastuu sotavankiin. Mahdoton tilanne, edes yhteistä kieltä ei ole, ja tapaamiset voivat olla hengenvaarallisia. Miksi hän silti lumoutuu miehen silmistä? Ehkä kyse on jännityksen hausta, ehkä katoavan pienestä toiveesta siitä, että toisenlaistakin elämä voisi olla kuin ankea arki, ehkä fyysisistä pakottavista tarpeista tai unelmasta olla hetken joku muu, olla rakastettu ilman menneisyyden painoa, tai kaikista näistä ja muista syistä. Onko ihme, jos nuori nainen haaveilee? Ja yrittää hakata yksinäisyyttä hengiltä, vaikka sitten mattopiiskalla?

"Mattopiiskasta huolimatta yksinäisyys paineli ovesta sisään kuin se olisi omistanut koko talon ja minut ja Agneksen mukana. Päivät pitkät me hoidimme taloutta, istuimme sen tuoleilla ja söimme sen lautasilta. Mutta samaan syssyyn se omisti myös pihan ja peuranpolun ja seisoi hellittämättä verannalla vartioimassa niitä. Tiesin, että yksinäisyyden vahtivuorolla ei kukaan huomaisi, jos tulisit toistamiseen kokeilemaan onneasi."

Kirjailija kertoo tarinaa yhtä aikaa konkreettisesti ja kuvaannollisesti, kertoja-päähenkilö Beatan ajatuksiin pääsee sisään. Näkymät Hangosta muodostuvat tarkoiksi, ajankuva selkeäksi siltä osin kuin sen Beatan elämää koskettaa. Subjektiivinen katse huomioi vain ne seikat, joita suostuu katsomaan. Joutuu katsomaan, tarkemmin sanoen, sillä on paljon sellaista, josta mieluiten kääntäisi silmänsä pois. 

Haluaisiko Beata nähdä sisarensa Sylvan seurustelevan saksalaisen kanssa, rakastettunsa nälissään tai lapsensa viihtyvän paremmin tätinsä Harrietin luona kuin kotonaan? Agneksen isä ei ole kuvioissa, mitä seikkaa ei anneta anteeksi, ei ainakaan unohdeta pienessä yhteisössä. Beata on joutunut kasvattamaan nahkansa paksummaksi. Hirvittää hänen puolestaan; luuleeko nainen nyt kestävänsä mitä vain?

Tarina on täynnä houretta, himoa, hurjuuksia ja mahdottomia unelmia - toisaalta toiveikasta romantiikkaa raunioilla, vetävää ihmiskuvausta ja voimallista tunteiden tulkintaa. Intensiteetti pitää, vaikka vain yhden hiuskarvan varassa - sen hiuksen, jonka Beata löytää talosta. Taitavaa lukijan viettelyä! Tulkitsen kannen kuvaavan heittäytymistä (hääpuvussa?), usvaisuus ja tumma tausta kertovat omaa viestiään tarinan luonteesta. Ja kyllä, tekisi mieli heti piipahtaa Hangossa ja Tulliniemessä, tapahtumapaikoilla.  

Aiempia Katja Kallion romaaneja mm: 

Yön kantaja

Säkenöivät hetket (jossa mm. Beata ja Harriet esiintyvät ensi kertaa, lapsina)

Kenelle: Ihmisten outouksia ihmetteleville, poikkeusoloja sietäville, komean koskettavan kerronnan ystäville. 

Muualla: Viiltävän kaunis, sanoo kulttuuritoimitus.fi

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän. Otava 2021. Kannen suunnittelu Piia Aho.