Eveliina Talvitie: Kävin vaan uimassa, sisko

Talvitie kertoo raastavan triangelidraaman Mariesta, Benjaminista ja tämän vaimosta Annasta, joista jokainen kertoo vuorotellen. Kun mies on palvottu rockstara, vaimo itsevarma ja joustava eikä rakastajattarella ole mitään hävittävää, alkaa kuvio muotoutua. Sitä ennen se kulkee Latvian kautta Viron rannoille, viipyy pitkään Pariisissa ja Marseillessa ja sitoo lukijan tiukasti mukaansa.

Lyhyessä mutta rikkaassa tarinassa on voimaa. Henkilöt elävät, eikä lukiessa ei tule miettineeksi yksinkertaisia karikatyyreja tai vertauskuvia - ehkä myöhemmin - sillä kerronta vetää voimakkaasti. Liikuttaa monin tavoin. Henkilöitä painavat suuret kysymykset. Vapauden tarve mutta turvallisuuden toive, rakastamisen pakko tai pakottomuus, lähimpien tunteminen ja hyväksyminen virheistä huolimatta... 

"- Minun pitäisi osata hallita tunteitani, tuskailin. - Vihan tunteen tuomitsevat ne hurskastelijat, joilla ei ole omakohtaista tai yhteiskuntaluokkaan liittyvää syytä vihaan, Emil esitti. Kääntelin ajatusta mielessäni ja pidin siitä." 

Kirjasta on vaikea puhua paljastamatta juonesta liikaa. Ei siksi, että se olisi vaikealukuinen (ei ole), vaan siksi, että se herättää lukijan päässä ajatuksia ja mielleyhtymiä, jotka ovat jokaisen henkilökohtaisia ja lopulta muodostavat kokonaisen romaanin sinällään. Upea suoritus Talvitieltä! Vajaat 200 sivua kertovat tuhansien sivujen tarinan. 

"Ja muista että minä olen sinun, hän sanoi enkä voinut kuin ihailla omahyväisyyden ja hurmaavuuden taitavaa paketointia."'

Vai olenko se vain minä, joka tulkitsen kirjaa näin? Ei, en ole itse kokenut vastaavaa triangelidraamaa tai taiteilijaelämää saati eurooppalaista liikkuvuutta, joita kirjassa kuvataan. Silti tarina koskettaa ja saa mielen liikkeelle, hyvällä tavalla. Jos terapiakieltä sallittaisiin, sanoisin: voimauttavasti. 

"Tunsin, miten kuoreeni tuli halkeama, se tuntui suloiselta ja kipeältä."

Täyteläinen ja vakava teos, joka sopisi hyvin kirjapiirikeskustelun aiheeksi - keksin koko ajan lisää kulmia. Rock-maailman epäterveet piirteet (näistä on puhuttu paljon viime aikoina). Rahan jakautuminen maailmassa. Naisten dissaus, mutta myös naisten vahvuus. Henkilöt jäävät lukijan päähän asumaan. Tarina ei ole sidottu Suomeen: voisi olla baltialainen tai ranskalainen, eurooppalainen ylipäänsä. Onneksemme saamme lukea sen omalla äidinkielellämme. Nyt kun jälkeenpäin mietin, on tarina hyvin totinen. Toisaalta sitä keventävät ranskankieliset lauluriimit ja viittaukset pop-kulttuuriin. Ovatko Marie ja Benjamin kuin John ja Yoko? Vai vain haave samankaltaisesta suhteesta?  

"Syyllinen kiepauttaa itsensä helposti uhriksi, jos on tarpeeksi taitava." 

Suosittelisin erityisesti nuorille naisille, mutta näin iäkkäämmillekin se toimii mainiosti. Myös miehille, jotka ovat oman elämänsä rockstaroja tai jotka haluavat tutustua naisen sielunelämään. Kirjan karikatyyrimainen mieskuva on ohut, mutta luulen, että useimmat meistä tuntevat vastaavat miestyypit omasta tuttavapiiristään. Julmaa, mutta todellista. Ja hienosti esitetty kirjallisessa muodossa. Kirjan mainostetaan saaneen innoituksensa tositapahtumista, ranskalaisen näyttelijän Marie Trintignantin kohtalosta. Yksityinen on yleistä, kokemukset universaaleja. 

Talvitien aiempi kirja: Kovakuorinen

Kenelle: Millintarkan ilmauksen ystäville, kolmiodraamasta kärsiville, voimaa etsiville, naisten välisen ystävyyden puolustajille, kokeneille tai kokemuksia haikaileville.

Eveliina Talvitie: Kävin vaan uimassa, sisko. Into 2021. Kansi Tuomo Parikka.

Helmet-haaste 2021 kohta 39: kirjassa kuunnellaan musiikkia.