Päivi Alasalmi: Sudenraudat

Sudenraudat on ehta historiallinen romaani 1880-luvun Turusta lähipaikkakuntineen. Sen pontimena on todellinen ilmiö: sudet surmasivat lyhyessä ajassa seudulla 22 lasta. Tapahtumajakso on niin hirvittävä, ettei edes Päivi Alasalmen tarvitse lisäillä siihen mystisiä kauhuelementtejä, joita olen usein ihaillut hänen teksteissään.

Kaupunkilaiset ja lähikyläläiset (Mynämäki, Aura) ovat kauhuissaan. Varakas tehtailija Karl Caldonius organisoi jahteja ja yhteisiä ponnistuksia susien surmaamiseksi ja lasten pelastamiseksi, mutta urakka ei ole helppo. Maalaisilla ei ole, eikä lain mukaan saakaan olla, aseita, ja koiranpito on heille liian kallista. Nyt heidän metsästystaitoaan tarvitaan, ja lisäksi aseita sekä varoja aina Helsingin senaatilta asti. 

"- Tällainen lasten raatelu... Heikki sanoi ja rikkoi hiljaisuuden. - Tämä ei ole tavallista täällä. Jossakin Kivennavalla, Karjalassa, Venäjän puolella tietysti, niitä juttuja me olemme lukeneet kyllästymiseen asti. Mutta että susi sieppasi ja söi lapsia Varsinais-Suomessa, tiheään asutuilla rintamailla, Suomen suurruhtinaskunnan entisen pääkaupungin liepeillä? Sitä on mahdotonta ymmärtää. - Minun täytyy kirjoittaa aiheesta erityisen sävähdyttävä artikkeli, Eetri sanoi Heikille. - Olen sen näille lapsille velkaa."

Ja niin Eetri Ahlroos tekee. Hän on Sanomia Turusta -lehden taitava toimittaja, joka lupaa lehden osallistuvan talkoisiin omilla keinoillaan. Hänen juttunsa tosiaan sävähdyttävät, mies on oikealla alalla! Eetri järkyttyy haastateltuaan kahta susihyökkäyksestä pelastunutta lasta. Ajan hoidot ahdistukseen viihdyttävät lukijaa.

"Hän oli menettänyt yöunensa vierailtuaan Idan ja Juhon luona. Omin silmin nähdyt raatelujäljet eivät noin vain unohtuneet. Apteekkarin neuvot oli kaikki kokeiltu, eikä mistään ollut apua. Hän oli ottanut sokeripalaan imeytettyjä kamferitippoja, joiden piti vähentää ahdistusta. Hän oli asettanut märän rätin otsalleen, kokeillut kylmiä kylpyjä ja hautonut rintaansa kuumilla savihauteilla. Hän oli keittänyt kamomillateetä ja lisännyt siihen laventeliuutetta, mutta mikään hoidoista ei tepsinyt."

Susijahdin kainalossa kasvaa romanssi. Caldoniuksen tytär Henny on juuri tullut jätetyksi ja keskittyy nyt suureen intohimoonsa, maalaukseen. Hänen haaveensa on päästä Pariisin opiskelemaan taidetta ja imemään vaikutteita, sillä hän luottaa lujasti kykyihinsä. Sana emansipaatio on jo keksitty, ja sivistynyt, sujuvasti lukeva ja kirjoittava Henny kannattaa aatetta voimakkaasti. Mutta ei hänkään välty sydämen läpätykseltä ja lihan himolta tavattuaan erään oululaisen upseerin. 

"Henny olisi osannut tanssia poloneesia vaikka unissaan. Oliko hänen koko elämänsä ollut ennalta määrättyjä askelia? Hän ei kestänyt ajatusta, että hänen tulevaisuutensa kulkisi jonkun toisen päättämään suuntaan. Jälleen kerran hän kirosi sitä, että oli syntynyt naiseksi."

Alasalmi ei silti rakenna itsestäänselvyyksiä, mikä on virkistävää. Hän punoo susijahtiin taitavasti naisen asemaa, median (sekä juorujen!) voimaa ja kokonaista ajankuvaa. Ajassa väreilevät suomalaisuusaatteen kasvavat aallot. Säätyläisyhteiskunnan kuvaus on mainio; henkinen ja fyysinen juopa hienojen kaupunkilaisten ja köyhien maalaisten tulee erittäin selväksi, mutta silti minulle jää käsitys, etteivät erot ajattelussa tuolloin kuitenkaan olleet niin suuret kuin eri ihmisryhmien kesken tänään. Olemme nykyisin kauempana toisistamme, monin tavoin. 

"- Eivätkö sudet sitten syö ruotsinkielisiä lapsia! Ette te ole yhtään meitä parempia! Jos täällä saisivatkin suomalaiset maalaiset päättää asioista, mutta kun vallan kahvassa ovat ruotsalaiset kaupunkilaiset, jotka eivät erota koiraa sudesta! Hennu katseli rahvaannaista ällistyneenä. Tarkoittiko tämä hänen isäänsä?"

Aikamme susia voisivat olla pahantahtoisten, epätasa-arvoistavien ajatusmallien levittäjät, trollit ja muut nettihuijarit tai, no, tietysti tarttuvat taudit. Kaikkien suitsimiseen tarvitaan yhteisvoimaa. Sudenraudat-romaani mietityttää lukijaa luontosuhteen näkökulmasta. Ovatko sudet haitallisia, mieluiten tapettavia, vai osa luontoa, jonka kanssa ihmisen pitäisi osata elää, molempien elinehdot huomioiden? 

Jälkimmäinen olisi toivottavaa, mutta siihen tarvittaneen ihmisen puolelta susikannan tarkkailua ja säätelyä, kuten nykyisin toimitaankin. Turun tilanteen arvellaan aiheutuneen ravinnon puutteesta. Nälkävuosina ihmiset söivät kaiken syötävissä olevan metsistä, joten pedot jäivät ruuatta ja lähestyivät siksi ihmisasumuksia ja helposti napattavia lihasaaliita. Me syömme eläimiä ja syötämme niillä lapsiamme; entä, kun tilanne kääntyy päinvastaiseksi? Siinä kauhuelementtiä kerrakseen. En suosittele hyvin herkille lukijoille.  

Kenelle: Turun seudusta kiinnostuneille, historiallisten romaanien ystäville, petojen puolustajille tai vihaajille, viihteellistä mutta tosipohjaista lukemista etsivälle. 

Muualla: Viihdesivusto mesta.net haastatteli Päivi Alasalmea.

Päivi Alasalmi: Sudenraudat. Gummerus 2021. Kansi Timo Numminen.

Helmet-haaste 2021 kohta 12: kirjassa ollaan metsässä. Sopii myös kohtiin 11, köyhyydestä; 16, eletään ilman sähköä; 20, kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (useita, kuten jäljestäjät); 29, Hennyn elämä muuttuu; 34, tarkkaillaan luontoa; 49, julkaistu vuonna 2021, ja muita lukijan mukaan.