Tuomas Mattila: Hammasratas

Virkamiesromaani! Pitihän sellainen lukea, ei niitä liikaa ole. Mainio on Marja-Leena Tiaisen Kanslian naiset, mutta se kertoo menneestä ajasta ja todenperäisesti. Tuomas Mattilan viistompi tarina voisi tapahtua tänään. Ja tapahtuukin, luulen. Jossain virastojen salaperäisten käytävien varrella on jotain outoa juuri nyt meneillään...

Joel Pääkkönen työskentelee EU:n huippuvirastossa. Hän on arvostettu virkamies, ei enää määräaikainen Helppojen juttujen osastolla, vaan vakivirassa lakimiehenä Vaikeiden juttujen käsittelijänä. Hänen esimiehensä Olof

"ei yrittänyt tehdä esimiestyötä, luoda henkeä tai keinotekoista työpaikkakulttuuria, sillä vain numeroilla oli väliä. Jos lukemat olivat kunnossa, niin myös ihmiset olivat. Päällimmäinen piirre hänessä olikin kylmäkiskoisuus, ja ehkä hän juuri siksi oli noussut byrokratiassa esimieheksi, epäselvän puhetapansa ohella tietenkin."

Leviää huolestuttava huhu, että kaikki joutuvat "eräänlaisen motivoinnin kohteiksi". Vaikka Joelin mukaan tehoton virkamiestyö ei uhkaa virastoa, sillä kilpailua ei ole eikä asiakas voi mennä toiseen firmaan. Silti nykyaikaiset johtamisopit ovat harhautuneet nekin vaeltelemaan päämäärättä viraston käytäville. Ilmassa lentelevät termit, kuten organisaatiomuutos, matriisi, motivaatiokoulutus...

"Meiltä kysellään jatkuvasti palautetta - miten jotakin voitaisiin tehostaa tai parantaa, tai miten voisimme kukoistaa, mutta mikään ei muutu. Eilenkin tuon kokouksen jälkeen työpisteelle palatessa oli sähköpostiin tullut pakollinen kysely, jossa viiden asteikolla pyydettiin antamaan palautetta koulutuksesta. Laitoin taas varmuuden vuoksi joka kohtaan kolmosen."

Hallintomyllerrysten ei kai ole tarkoituskaan johtaa mihinkään, vaan olla jonkinlainen koe ja hermopeli, arvelee Joel. Mutta "paatunut virkamies ei lähde edes taltalla irti". Joskus hän saattaa kyllä käydä työterveyslääkärillä, kuten Joel sympaattisen Tohtori Rakkauden luona. Lääkärille ei silti pidä paljastaa mitään. Ja vielä varautuneempi kannattaa olla henkilöstöosaston kanssa.

Temppuileva IT, ristiriitaisia ohjeita saavat harjoittelijat, määrättömät kokoukset, kenen pöydässä istut lounaalla -pohdinnat: loputon määrä tuttua meille kaikille, joilla on kokemusta suuressa organisaatiossa työskentelystä. Luettuna riemastuttaa, koettuna ei ehkä niinkään.

Kukaan ei ole immuuni viraston taudille. "Me emme ole missään kosketuksissa todelliseen maailmaan, ja jo alkuvuosina aloin epäillä, onko tätä kaikkea oikeasti edes olemassa. ...." 

Virastoelämän lisäksi Hammasratas kertoo kirjan kirjoittamisesta sopivine viittauksineen. Kukapa virkamies ei haluaisi olla "luova" eikä haaveilisi tilaisuudesta osoittaa lahjakkuutensa koko maailmalle. Herää kysymys, mihin kaikki tuo lahjakkuus lopulta käytetään. 

Luvuilla on hauskat nimet: "Paiskasin kahvinkeittimen roskakoriin". Kuvitus hämmentää: mustavalkoiset piirroskuvat ovat osuvia, mutta monen eri tyylin (tekijän) sekoittaminen rikkoo linjakkuutta. 

Kirpeän naseva, viihdyttävä kuvaus virastosta ja sen työntekijöistä. Nauroin monessa kohtaa, joskus iski totuuden nuoli kipeästi, olenhan itsekin virastossa ja organisaatioissa työskennellyt. Tunnen siten ymmärtäväni tätä viistoa maailmaa, jota Mattila kuvaa herkullisesti absurdiin kurkotellen - juuri kuten virastoissa tapahtuu. Lienet katsonut Ylen Sisäilmaa-tv-sarjan? Kirjassa on samaa henkeä, toki tekstin tavoin esitettynä ja siten laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin ruutu antaa myöten. Lukijan mielikuvitus saa laukata niin villisti kuin virkamiesmäinen luonteenlaatu sen mahdollistaa. Onko kirja liian mielikuvituksellinen tai kärjistetty? Ehdottomasti ei. 

Kenelle: Virkamiehille ja virastohenkilöstölle sekä heidän (huolestuneille tai ylpeille) läheisilleen. EU-virkamiehille ja unionin liepeillä työskenteleville. Lakiosastoille ja juristeille. HR-ihmisille. Uraa suunnitteleville, hulvatonta kestäville, oudosta nauttiville, julkista sektoria ihmetteleville.   

Muualla: Mattila kirjoittaa sujuvasti tätä mustan huumorin saattelemaa matkaa byrokraattisen pimeyden sydämeen, sanoo Gregorius Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogissaan. Kirjojen kuisketta -blogin Anneli nauroi välillä, mutta summaa kirjan vahvuutena olevan Mattilan taitavan kirjoitustyylin. "Teksti on sujuvaa ja selkeää. Taidolla kirjailija vie raskaita asioita eteenpäin." Googlaten löysin tiedon, että kirjoittaja on itse toiminut Euroopan unionin hallintovirkamiehenä ja inspiroitunut kirjaan sen myötä. 

Liittyvää lisätietoa: EU- ja virkakielestä kertoo Kotus. Myös selkokieli on kiitettävästi huomioitu. 

Tuomas Mattila: Hammasratas. Omakustanne. Kuvitus Juuso Ahvenainen, Ari Hirvonen, Teppo Jäntti, jonka myös kansikuva. Ulkoasu ja taitto Teppo Jäntti.