Rauhallista kerrontaa x 2

Pertti Lassila on rauhallisen kerronnan mestari. Se ei tarkoita tylsyyttä, päinvastoin: tiiviyden ja linjakkuuden vaatimusten mukaan kirjoittaminen vaatii taitoa. Venetsia-kirjassaan hän kertoo 1900-luvun tarinan erään helsinkiläisen perheen kautta. Muutettiin maalta, haettiin töitä, perustettiin perhettä ja tehtiin seuraava sukupolvi, joka opiskelee, perustaa firman ja perhettä... Normicorea parhaimmillaan. 

Ihailen Lassilan tyyliä ja eleetöntä tapaa kertoa niin tavallisen tarinan kuin olla voi, mutta sisällyttää siihen kaiken, mitä ihmiselämään kuuluu, ja samalla yhteiskunnan kehityksen lähes sadan vuoden ajalta kaupungistumisineen, teollistumisineen, naisten aseman muutoksineen, talouselämän murroksineen. Ihmistasolla silti ollaan, heidän kauttaan lukija näkee ilmiöt ja ajattelun muutokset. Ei ole hilpeä kirja, mutta todelta tuntuu. Vanhempiaan ja isovanhempiaan on lukijan helppo peilata kuvioon, sijoitella ehkä siihen itsensäkin.

Mummo matkalla kertoo kirjasta enemmän. 

Pertti Lassila: Venetsia. Teos 2021.

Rauhallisuus oli sana, joka nousi mieleeni Zeniitin luettuani. Ehkä harhaanjohtavasti, sillä kirjassa totta totisesti riittää tapahtumia ja dramaa: kyse on 1700-luvun ranskalaisesta tutkimusmatkailijasta nimeltä Maupertois, joka kävi Suomessakin mittausmatkoillaan, Torniossa. Miehen piti mitata, onko maapallo sitruuna vai litistynyt navoiltaan, eikä tulos aivan helposti selvinnyt. 

Mittaukset sinänsä onnistuivat hienosti ja pallonmuoto selvisi, mutta pariisilaiset päättäjät kuninkaallisessa tiedeakatemiassa eivät hyväksyneet loppupäätelmää, koska se soti ajan yleistä käsitystä vastaan. Tästä aiheutuu miehelle monenlaista harmia, tiedemiehen uskottavuuden horjumisesta ihmissuhteisiin. Tilanne ajautuu niin pitkälle, että Maupertois alkaa veljeillä Preussin kanssa ja saa kuningas Fredrikiltä kutsun Preussin tiedeakatemiaan. Voisiko mies jättää kotimaansa ja jos, onko paluuta enää koskaan?

Kuninkaallisten ja tiedevaikuttajien suhteet kietoutuvat monimutkaiseksi juonittelujen, sotien ja juorujen vyyhdiksi. Maupertois ei ole kärsivällinen kärsijä, vaan ajaa itseään ahtaalle myös naissuhteissaan, jotka hän myös onnistuu mutkistamaan itsekkyydessään ja tiedehurmiossaan. Mikään miellyttävä herra ei ole kyseessä, mutta persoona kyllä, ja kiistatta taitava alallaan. Kuin sketsien hajamielinen professori, joka ei näe maailmaa ympärillään - vain sen, minkä valitsee nähdä, usein harkitsematta tekojaan. 

Valistuksen ajan alku vaikuttaa sekavalta Euroopassa: maiden rajat siirtyilivät, hallitsijat vaihtuivat, vanhat uskomukset sekoittuivat uusiin tiedehavaintoihin, Amerikan mantereen hallinnasta sodittiin, kansa alkoi oppia lukemaan ja kiinnostua maansa johtamisesta. Lentolehtiset ja jaeltavat kirjoitukset olivat aikansa some, jonka uutisia levittivät supisemalla sopiviin korviin jokainen, joka arveli jotain niistä hyötyvänsä, eli melkein kaikki. Ällistyttävän nopeasti uutiset tiedettiin!  

Herkullinen, informatiivinen ajankuva, jonka luomiseksi kirjailija on tehnyt mittavan taustatyön. Suuri osa henkilöistä ja maailmantapahtumista on todellisia, niin tiedemaailmassa kuin politiikassa, ja heistä löytyy googlaten lisätietoja. Suomesta kerrotut kohdat ovat riemastuttavia, tosin eivät suomalaisia imartelevia. 

Onko kirja hyvä? On, kun siihen malttaa paneutua. Sekä sisällöltään että vanhaan vivahtavalta kerronnaltaan se tuo mieleen Olli Jalosen. Mutta Jalosen herkkyyttä Koski ei tarjoa, vaan suoraviivaisemman, tosin kaikkea suoraan sanomattoman, ja raskaamman etenemisen. Kerronnan rauhallisuus lienee osa ajankuvaa, tai vain kirjailijan tapa kertoa yksityiskohtia monin sanoin, jopa toisteisesti, tiedemiehen tapaan yksityiskohtia pyöritellen. Siitä syntyy verkkaisen etenemisen tuntu, vaikka paljon tiedemiehelle tapahtuu.  

Kirja oli yksi Tulenkantaja-palkintoehdokkaista 2021. 

Kenelle: Historiahulluille, tutkimusmatkoja miettiville, tieteentekijän työstä kiinnostuneille.

Muualla: Kirjan kieli sopii historialliseen romaaniin, sanoo Tuijata. 

Kuutti Koski: Zeniitti. Like 2021. Kansi Tuomo Tukiainen.