sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Ihan hätäännyin, kun kirja loppui. Että mitä ihmettä ihminen tämän jälkeen voi lukea, mihin uppoutua? Mikä nyt vie yöhön ja muualle kauas ja ihastuttaa komealla kerronnallaan niin, että ei tarvitse miettiä mennyttä eikä tulevaa, vaan vain nauttia?

Taivaanpallo on herkkua; iltasatu aikuiselle, parhaan tarinankerronnan näyte nirsolle lukijalle, keveän kipeästi keinuttava kohtalokas kasvutarina juonen ystäville, historiakuvaus menneen ystäville - ja mehän tiedämme, että mennyt toistuu aina. Kuolleen-puun-Angus asuu 1600-luvulla kaukaisella Saint Helenan saarella, jonka ovat vallanneet vieraat. Hän elää lapsuuttaan luonnon muovaamana, kasvaa kuten poika kasvaa, äidin taimena, sisarusten isoveljenä ja orastavana miehenä, joka isästään orpona kiinnittyy herra Halley'hin, tämä kun alkaa opettaa pojalle asioita ja antaa tehtäviä, outoja mutta kiehtovia. Kuten taivaan tarkkailun.

"Koska en ole osannut kirjoittaa, herra Halley on opettanut minulle taivaan selkeydestä merkit. Suuri kaari  on syvä taivas ja pieni kaari    matalampi taivas, kolme vesipisaraa ´´´ on sumua tai että pilvet estävät. Jos samanlaisia öitä on peräkkäin, voi viereen piirtää numeron. Puun juurella peitän savikulhon piiloonsa vahvaan koppaan, koppa on korkealla kivellä, ja kopan kannen päälle ja sivujen viereen laitan painoksi ja rottien ja lintujen esteeksi liuskekiviä. Sitten juoksen toisen kerran kotiin ja sanon äidille jo pihalla että haluan oppia kirjoittamaan. Ensin on opittava lukemaan, äiti sanoo."

Saaren hurskas pastori etsii paratiisia, tai edes muistoja siitä. Hän on vakuuttunut siitä, että niitä on.

"Minä niin tosissani haluaisin, se on minun tehtäväni täällä, minä haluaisin löytää jäljet ennen kuin ne kokonaan katoavat maan pinnalta, herra pastori sanoo hiljaisella äänellä mutta ei kovaa tarvitsekaan puhua koska ei ympärillä ole mitään muuta ääntä kuin vähän lintuja ja tasainen tuulenseinä, ei puuskissa humahteleva eikä kova ja äänekäs niin kuin rannalla usein ja tasangon laidalla joskus, vaan pelkkä pysyvä paino vain kuin siihen kohtaan korkean reunalle ikuisiksi ajoiksi paikoilleen jäänyt. Herra pastori alkaa kertoa kesken edellisen etsimisasian, tai kesken sitä edellisen kysymisasian, tai ehkä niihin molempiin voi kertoa saman, että jokaisella seikalla on Jumalan syy ja ihmisen syy, ne ovat Jumalan tarkoitus ja ihmisen pyrintö. Sitten hän kysyy minulta taas."

Pastori on kuin valkoisen heimon symboli, sellaisena kuin haluaisimme sen nähdä: viisas ja hyväntahtoinen, lopullisuuden tietävä. Vaikka naiivi ja vähemmän hurskas kuin voisi luulla. Mutta eivät saarelaiset paremmastakaan tiedä. Ja hyvä tahto hänellä on, toisin kuin saarta hallitsevilla virkamiehillä. Hän istuttaa Anguksen ja äidin mieleen ajatuksen siitä, että saarelta voi lähteä pois, paeta hallitsijoiden mielivaltaa ja karata emomaahan ja elää siellä onnessa loppuun asti. Angus seuraa alttiisti kokeneempien neuvoja, hyödyntää kaikkea oppia, vaikka herra Halleyn ja pastorin näkemykset maailmasta eroavat hämmentävästi toisistaan.

Saaren ainoa
kulkutie on meri, jota seilaavat laivat. Ulkopuolelta tulleet hallitsijat pitävät tiukan kurin, alkuasukas ei saa mennä laivan kannelle, ei edes soutamaan tavaroita mantereelta, jos ei ole Komppanian luotettu. Kuvernööri kurittaa kansaa, ja Angus joutuu inhimilliseksi kirjeeksi, viemään emämaahan sanaa saarelaisten hädästä.

"Pitääkö ihmisen iho loputtomasti vettä ja onko se saumaton niin että vain ihon isoista aukoista voi vesi mennä? Kun aikaa on loputtomin ja joutuu olemaan liikkumatta ja voi vaihtaa asentoa sen verran kuin hyvin varovaisesti uskaltaa, kaikkea tulee mieleen ja ehtii ajatella ja ehtii ajatella monta asiaa valmiiksi. Sillä tavalla ihminen vanhenee."

Angukselle kaikki on oppia, eikä hän arkaile tehdä eikä ajatella isosti. "Maailmassa voi olla kolmekymmentäkin maata jos ei vielä enemmän." Jatkuva tiedonjano ja oppiminen vie häntä eteenpäin, vankistaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Uskonnon ja tieteen ristiriidat mietityttävät.

"Näin olen kannella pitkästä aikaa olostani varma ja näen eteenpäin. Se on voiman tunne ja vaikka miten väärä ja vastoin Jumalan opetuksia niin silti se minussa on."

Miten käy Angukselle ja perheelle, sen saa jokainen lukea itse. Sanon vain sen verran, että tätä kirjaa lukiessa matka on tärkein, ei määränpää.

Vaikka teos kertoo tietystä todellisesta historiallisesta ajanjaksosta, teos on sisältönsä laajuuden ja syvyyden (tai pitäisikö tähtien tutkimisesta puhuttaessa sanoa korkeuden?) ansiosta ajaton, klassinen. Se sisältää historian lisäksi maantiedettä, matkailua, perinteitä, kolonialismia, psykologiaa tarkkoine ihmis- ja ihmissuhdekuvauksineen, teologiaa ja tietysti tähtitiedettä. Tuon kaiken Jalonen kutoo saumatta yhteen kielellä, joka kietoo verkkoonsa. On elämyksiä, jotka nostavat iholle kylmät väreet, ja tämän kirjan lukeminen kuuluu niihin.

Olli Jalonen on mielessäni äijäkirjailija, mutta hyvällä tavalla (en kerro, ketkä mielestäni ovat sillä toisella tavalla): hän tuo miehen ja pojan näkökulmaa esiin kauniisti ja oivaltavasti. Ikään kuin Jalosen työ vain paranisi iän myötä, ainakin se on muuttunut vuosien mittaan; kerronta komistuu, näkemys lavenee, jälki nousee pysyvästi eikä vain hyppäyksittäin tasolle, jolle moni ei yllä. Varmaan, johdonmukaiseen ja koskettavaan tarinaan voi luottavaisesti heittäytyä ja unohtaa kaiken mun. Maailmanluokan kirjallisuutta, sanoisin.

Kenelle: Hyvää tarinaa hakevalle, tekstiin heittäytyvälle, elämystä etsivälle.

Muualla: Tuijata luki keväänsä hienoimman romaanin. Angus näkee syvälle taivaaseen, mutta myös muihin ihmisiin, tuumitaan Kirsin Book Clubissa.

Olli Jalonen: Taivaanpallo. Otava 2018. Kansi: Anna Lehtonen.



8 kommenttia:

  1. Iloitsen, että olet myös sitä mieltä, että maailmanluokan proosaa painetaa pohjan perukoilla eteläisen pallonpuoliskon entisestä elämästä. Hieno kirja, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäntasoinen kirjallisuus ei häviä tippaakaan millekään, missään maassa. Kunpa sitä saisi enemmän maailmalle, vaikka hyvin jo siinä edistyttykin.

      Poista
  2. Minulla on tämä juuri kesken, tämä olisi kirjastossa varattuna jo ja pitäisi palauttaa, mutta en tohdi jättää kesken. Olen vielä melko alussa, mutta vaikuttaa lupaavalta ja odotukset on korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, korkealle se vie! Jotenkin iätön ajaton matka, jonka mukana on hyvä olla. Älä palauta ihan vielä...

      Poista
  3. Nappaan usein kirjan luettavaksi Helsingin kaupunginkirjastojen bestseller-hyllystä. Taivaanpallo on usein pönöttänyt hyllyssä, siinä missä muita vuoden suomalaisuutuuksia saa odottaa ja odottaa. Harmi. Minusta Olli Jalonen on yksi parhaimmista suomalaisista kirjailijoista, jollei jopa se parhain. Toivoisin lisää näkyvyyttä ja tunnettavuutta hänen kirjoilleen.

    Minullekin tämä kirja oli suuri lukukokemus. Miten joku osaakin kirjoittaa niin kauniisti (= visaasti, lämpimästi) ihmisyyden suurista kysymyksistä ja kasvamisesta aikuisuuteen.

    Olli Jalonen ei muuten ole äijäkirjailija. Hän on julkaissut jopa kirjan naisen salanimellä. Hyvä kirja sekin!

    Finlandiaa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, hyllyssä! Uskomatonta... Hienosti sanot Jalosen kirjoitustaidosta. OK, pitää tutustua tuohon naisnimellä kirjoitettuun kirjaan. Toistaiseksi kaikki lukemani Jaloset ovat miehisyyttä korostavia ja miehiin keskittyviä, siitä mielikuva. Ja kyllä, odotan samassa katsomossa kanssasi Jaloselle Finlandiaa.

      Poista
  4. Tänään tuli tieto, että Olli Jalosen Taivaanpallo on askeleen lähempänä Finlandia-palkintoa. Palkinnosta kun vielä päättää Seppo Puttonen, voisi kai sanoa, että ehdokkaista Taivaanpallo on vahvin voittajakandidaatti.

    Siinä mielessä Olli Jalosen kirjat ovat mieskirjoja, että niissä kommentoidaan perinteistä miehistä roolia. Itselleni muistuu mieleen yksi kirja, jossa mies ajautui asumaan yksin erämaahan.

    Kaikille niille, jotka eivät ole lukeneet Olli Jalosta, suosittelen kokoomateosta Yksityiset tähtitaivaat, jossa on mukana kolme Jalosen samanhenkistä teosta. Mukana myös tuo Hanneliina Seret -nimellä kirjoitettu kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi sanoa joo, erittäin vahvaksi voittajaehdokkaaksi! Hyvin sanot Jalosen mieskirjailijuuden olemuksesta, kiitos. En tosiaan tarkoittanut "äijäilyä" tässä huonona asiana, sinä osasit ilmaista paljon paremmin. Ja kiitos lukuvinkistä, Tiuku!

      Poista