Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja

Otava kaiveli arkistoistaan alunperin 1956 kirjakerhossaan julkaisemansa suomennoksen italialaisen journalistin Alba de Céspedesin teoksesta, jossa hän muun tuotantonsa tavoin "tarkasteli naisen asemaa ja toimijuutta", kuten nyt julkaistun uuden painoksen lieve kertoo. Vuonna 1997 kuollut kirjailija joutui aikanaan jopa vangituksi fasismin kritisoinnin ja feministisen aatteensa takia. 

Nämä teemat ovat nousseet jälleen ajankohtaisiksi, joten kirja katsottiin uudelleen julkaisun arvoiseksi. Yksi syy lienee myös Elena Ferranten vahvan naiskuvauksen suosio, veikkaan. Jotain samantapaista pinnanalaista kiihkoa ja naisen elämän raamien kuvausta on myös Kielletyssä päiväkirjassa, jota kirjoittaa perheenäiti Valeria.

Valeria on elänyt perinteisen, sivistyneen kaupunkilaisen tytön ja naisen elämää Roomassa 43-vuotiaaksi, avioitunut kuten kuuluu, kasvattanut kaksi lasta ja palvellut perhettään kaikin tavoin. Yhdessä asiassa hän on poikennut entisistä koulukavereistaan: Valeria on ottanut toimen kodin ulkopuolelta. Luonnollisesti kotityöt ovat silti hänen vastuullaan aivan samoin kuin kotirouvilla. Mies Michele saa työpäivän jälkeen levähtää, kun rouva kiirehtii töistä laittamaan ruokaa. 

Nyt kun lasten aikuistuminen alkaa ajankohtaistua, Valerialle kasvaa outo halu selvitellä ajatuksiaan, ehkä koko elämäänsä. Mutta keskustelukumppania ei ole, eikä naisella itsellään kykyä tai rohkeutta muokata mietteitään ääneen lausutuiksi sanoiksi, joten hän saa päähänpiston pitää päiväkirjaa. Muutosvoima Valerian mielessä on jo lähtenyt liikkeelle, mutta vasta kirjoittaminen kirkastaa hänelle totuuksia itsestään ja perheestään. Eivätkä ne ole välttämättä miellyttäviä.  

Valerian päiväkirjaa on piinallista lukea. Siksi, että nainen on asemassa, jossa on - perheen palvelija, ilman mitään omaa, jos toimistotyötä ei lasketa. Ja siksi, että hänen on vaikea nähdä tilannettaan ja itseään rehellisesti. Hän piiloutuu ajan tapoihin ja perinteisiin mieluummin kuin myöntää mitään kielteistä hyvin organisoidusta elämästään. Mutta kirjoittamisen myötä hän joutuu ikään kuin peilin eteen: tällainen minä olen. Peileinä toimivat tehokkaasti myös lapset, etenkin pian täysi-ikäinen (tuolloin raja oli 20 vuotta) tytär Mirella, jonka ajatukset naisen asemasta ovat jo toisenlaiset kuin äidillään - puhumattakaan isoäidistä, joka näppärästi hoitaa hankalat asiat: "Minä en halua tietää siitä mitään." Pisteitä Valerialle siitä, että hän sentään yrittää etsiä totuuksia, aavistelee, että on aika muuttua. Kun epäilyt kaiken täydellisyydestä ovat kerran syntyneet, niitä ei voi enää kitkeä pois.

"Minun on kysyttävä itseltäni, oliko totta mitä Mirella suuttumuksen hetkellä sanoi, olisinko osannut olla oma herrani, jos olisin saanut nauttia samaa vapautta kuin hän. Mutta en osaa vastata siihen. Kaikki kysymykset, joita perhe-elämä minulle nykyään asettaa, ovat tuskallisia."

Silti hän käyttäytyy todella ärsyttävästi, nykynaisen silmin lukien. Mielistelee miestään, hemmottelee poikaansa ja suhtautuu ankarasti tyttäreensä, puhuu tälle ivallisesti, jopa ilkeästi. Hänen on vaikea suhtautua lapsiinsa aikuisina, mutta kohtelee myös Micheleä kuin herkkää mimosankukkaa, vaikka tämä on raavas, lähes 50-vuotias mies, jolla on varmasti omat salaisuutensa. Mutta avoin puhe parin välillä, saati tunteiden rehti näyttäminen, ei tule kysymykseen. Raivostuttavaa! 

Teksti välittää taitavasti Valerian ahtaan ajattelun raamit, joita hän varovasti haluaisi ei ravistaa mutta edes pikkuisen hipaista, pyyhkiä ehkä muutaman pölyhiukkasen tunkkaiselta pinnalta. Jos tietäisi, mikä oikeastaan olisi oikein ja sallittua. Jos uskaltaisi edes lausua ajatuksiaan ääneen. Naisen aseman raamia on rakennettu niin monia sukupolvia ja vuosisatoja, että toisaalta ymmärrän häntä: voiko jotain "aina" olemassa ollutta edes kuvitella kyseenalaistavansa? Miksi juuri hänellä olisi siihen oikeus saati velvollisuus, jos ei muillakaan? Eikö ole helpointa vain toimia kuten ennenkin, kuten yhteiskunta ja perhe odottavat? 

Ihailtavasti kirjailija tuo esiin Valerian hämärässä kituvat ajatukset oivalluksineen, pelkoineen ja höpsöyksineen. Ahmittava teos herättää tunteita raivosta liikutukseen. Minua liikuttivat kohdat, joissa Valeria suuria kysymyksiä miettiessään yhtäkkiä alkaa huolehtia seuraavan päivän ruokatarpeista tai miettiä kalusteiden kiillotusta. Metatyön käsitettä ei ollut vielä keksitty. En usko tarinan olevan lainkaan kärjistetty, niin realistiselta se tuntuu. Etenkin vanhemmat lukijat löytänevät tuttuja ajatuskulkuja, jos eivät itsensä, niin omien vanhempiensa ja isovanhempiensa kautta, vaikka Suomessa on oltu varsin edistyksellisiä tasa-arvon edistämisessä. 

Miten Valerian, hänen paapotun miehensä ja poikansa tai älykkään tyttärensä käy? Sen voi nykylukija itse päätellä. Olisi hauska kuulla, millaisen vastaanoton kirja aikanaan sai: pelkkää paheksuntaa vai oikeaa kiinnostusta? Tulin myös ajatelleeksi, että tässä kuvatut miehet ovat niitä sukupolvia, jotka pääasiassa ovat johtaneet eurooppalaista politiikkaa ja bisnesmaailmaa näihin päiviin saakka. Naisasianaisten rohkeuden, etenkin suomalaisten varhaisten vaikuttajien, arvostus nousee jälleen.  

Kenelle: Sukupuolten tasa-arvoa miettiville, 1950-luvun naiskuvasta kiinnostuneille, vahvojen (piilotettujen) tunteiden kuvausten ystäville, päiväkirjatirkistelystä innostuville. 

Muualla: Valerian kipupisteissä riittää miettimistä myös nykynaiselle, sanoo Kirsin Book Club.

Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja. Otava 2022 (uusintapainos vuodelta 1956). Suomennos Anna Louhivuori. Kansi Mirjami Marttila.

Sopivuus naistenviikon 2022 -haasteeseen on täysi kymppi. Haasteen veto ja logo: Tuijata.