Rajala, Virkki: Annetaan tytön yrittää. Muraja: Elisabethin enkelit

Naiset ja miehet eivät edelleenkään saa samaa palkkaa samasta työstä samoilla pätevyyksillä kaikissa suomalaisissa tehtävissä. Se on hämmästyttävää, lannistavaakin, kun tiedämme, että jo 1880-luvulla perustetun Suomen Naisyhdistyksen yksi tavoite oli palkkatasa-arvo. Olemme edenneet yhteiskuntana tässä rikollisen hitaasti, vaikka on hyvä muistaa, että paljon tasa-arvo on myös edennyt. Mielenkiintoinen raportti aiheesta on Pertti Rajalan ja Susanna Virkin koostama kirja. Kuulin tekijöiden puhuvan teoksestaan eri kirjatapahtumissa viime vuonna, ja pyysin kustantantajalta sen luettavaksi. 

Suomalaisen naisliikkeen moottori oli Minna Canth, kertoo kirja; hän laittoi työn toden teolla käyntiin. Canth on liputuspäivänsä toden totta ansainnut! Mutta se oli vasta alkua. Canthin jo kuoltua Suomi pääsi järjestämään vuonna 1907 ensimmäiset eduskuntavaalinsa, jolloin kansaa edustamaan saatiin 19 naista - maailmanmitassa tuolloin ainutlaatuinen saavutus. Lucina Hagman lienee valituista nimekkäin: tuo voimanainen oli ensimmäinen suomalainen nainen professorina, johti Naisasialiitto Unionia, osallistui Martta-järjestön perustamiseen ja työskenteli kaikin tavoin naiasian puolesta, jonka "hän rinnastikin orjien vapautusliikkeeseen."

Kirja esittelee runsaasti naiskansanedustajia, vaikuttajia ja alojensa edelläkävijöitä kirjatun historiamme ajalta. Painotus on politiikassa ja julkisissa viroissa, joitakin yritystehtäviäkin sivutaan. Suuri osa sisällöstä keskittyy tähän päivään: Raja ja Virkki tekivät vuoden 2021 eduskunnan naisedustajille kyselyn, jossa kysyttiin heidän näkemyksiään tasa-arvosta. Miten hyvin se toteutuu nykyisin? 

Ei täydellisesti, kertoo kirja. Lisää masentavia uutisia! Asenteet ovat tiukassa. Useat kertovat, miten kovaa työtä uralla eteneminen on ollut vähättelyn ja huomiotta jättämisen vuoksi. Ulkonäkökommentit ovat arkipäivää, ja suorastaan pelkoa tai vähintään varovaisuutta joutuu tuntemaan moni vihapuheiden ja uhkailuiden vuoksi. Tosin joidenkin mielestä naiseus ei ole vaikuttanut heidän etenemiseensä tai on vaikuttanut jopa myönteisesti rohkaisun saamisena - toivon, että nuorempien kommentti on yhä enemmän tämänkaltainen (eli maailma muuttuu) tai ettei syrjiviä kokemuksia piilotella.

Yleinen kommentti on Heidi Viljasen (sd.) tapainen: Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta se ei tarkoita sitä, että meillä olisi kaikki valmista naisten ja miesten välisen tasa-arvon suhteen. Myös Paula Risikon (kok.) antaa hyvän arvosanan kokonaistilanteelle, mutta sanoo meilläkin tekemistä riittävän. Jopa ei-niin-tasa-arvoajattelijana tunnettu Päivi Räsänen (kd.) pitää palkkataso-arvoa tärkeänä tavoitteena sekä sitä, että työn vaativuusarvot tehdään yhtenäisin perustein. 

Uskon, että virkahenkilötyössä tasa-arvo onkin pitkällä, ovathan tehtävät palkkoineen julkisia. Yksityisellä puolella ollaan palkka-avoimuuteen vielä matkalla, mutta tiedän monen yrityksen jo pohtivan tietojen julkistamista, niin firman maineen, aidon tasa-arvoajattelun kuin hyvien hakijoiden saamisen takia. Toisaalta monessa eivät edes valintojen kriteerit tai suuntaa-antavat palkkaluokittelut ole avoimia. Mutta veikkaan, että niiden on pian oltava, kaikkialla, jos yritykset aikovat saada työnhakemuksia jatkossakin. Onko tasa-arvoinen palkkaus ylipäänsä mahdollinen, kun huomioidaan fyysiset tosiseikat? Miksei olisi, jos tahtoa löytyy, kysehän on päätöksistä. Naisvaltaisten alojen palkkakuoppa on tasa-arvon häpeäpilkkumme. 

Maria Ohisalo (vihr.) ottaa tasa-arvossa huomioon myös muut tekijät kuin palkkauksen. "Intersektionaalisuuden avulla tunnistetaan syrjivät rakenteet, jotka voivat olla usein päällekkäisiä ja toisiaan läpileikkaavia." Tässä ei hänen mukaansa olla meillä vielä erityisen hyviä, tunnistamisessa siis. 

Kaikki arvostavat niin edeltäjiensä kuin kollegojensa työtä tasa-arvon eteen, mutta nähdään, että tehtävää on vielä. Naisjärjestöjen keskusliitto on huolissaan viimeaikaisen asenneilmaston tuomasta tasa-arvon takapakista ja se vaatii (emmekö me kaikki?) asiaan kunnianhimoisia ja konkreettisia tekoja. Lainaan kirjaa: "Sanna Marinin hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan kuuluu seitsemän eri osa-aluetta ja runsaat viisikymmentä toimenpidettä." Meillä on siis toivoa ja lupa odottaa, että osa toimista konkretisoituu myös näkymään käytännössä. Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta suunta on pidettävä oikeana. Ja suuri kunnioitus sille työlle, nykyisille ja entisille päättäjille - sukupuolesta riippumatta!  

Kiinnostava kirja herätti paljon ajatuksia, kiitos tekijöille ja kustantajille. Vaikka se sisältää raakaa faktaa luettelomaisesti ja on hieman hiomaton kokonaisuus, en pitänyt tylsänä. Etenkin alkuaikojen vaikuttajanaisten tarinat herättivät kunnioitusta. Tiesitkö, että jo 1500-luvulla meillä vaikutti virkanainen - nimismiehenä! Dorde Olofintytär Eurajoelta sai viran perintönä ja toimi myös kauppapurjehtijana ja paikallishallinnossa. Jopa Minna Canthin edeltäjä siis! 

Kirjan nimi on sitaatti Adolf Ehnroothilta. Kun Elisabeth Rehn valittiin puolustusministeriksi, joku epäili tämän kykyjä. "Annetaan tytön yrittää, arvostellaan vasta myöhemmin", sanoi kenraali Ehnrooth.

Kenelle: Tasa-arvoa ajaville ja ajamattomille, suomalaisten asenteista kiinnostuneille, niille, jotka eivät tiedä, miten paljon työtä nykytilanteen hyvä taso on vaatinut. 

Muualla: Mielenkiintoisinta oli lukea ensimmäisen eduskunnan naisista, sanoo Tarukirja.

Pertti Rajala, Susanna Virkki: Annetaan tytön yrittää. Lasikatonmurtajia ja vaikuttajanaisia. Avain 2021. Kansi Timo Numminen.

Kun nyt Elisabeth Rehnistä ja tasa-arvosta tuli puhe, muistutan kirjasta Elisabethin enkelit, jonka luin tavattuani kirjailijan (ks. Tampereen kirjamessut -juttu) Tampereen kirjamessuilla. Muraja tietää, mistä puhuu kertoessaan suomalaisista rauhanturvaajista. Hän on itse toiminut alalla ja tiedotusupseerina Kosovossa ja Afganistanissa. 

Kirjassa hän kuvaa naisten pääsyä tehtäviin ja työtä rauhanturvauksessa, mikä mahdollistettiin puolustusministeri Rehnin kaudella - siitä nimi kirjalle ja naisille alalla (he itsekin sitä käyttävät kuulemma eli ei katsota vähätteleväksi, vaan arvostavaksi lempinimeksi). Elisabeth Rehn on tarkistanut kirjan sisällön ja kirjoittanut sen esipuheen, joten erittäin asiallinen kuvaus on kyseessä. 

Muraja on kirjoittanut omista kokemuksistaan kirjan Sotilaana Afganistanissa ja muunkin alan tietokirjoja sekä toiminut HS:n ja Turun Sanomien toimittajana ja kirjeenvaihtajana Brysselissä. Kynä kulkee kokeneesti siis.

Kenelle: Uraa pohtiville nuorille naisille ja heidän läheisilleen, naisten työelämästä kiinnostuneille, verettömiä sotatilannekuvauksia kaipaaville, puolustuspolitiikkaamme pohtiville. 

Tuomas Muraja: Elisabethin enkelit. Vastapaino 2021.